Artikkeli: Uutiset 2013–2018

24.6.2014 klo 20:14

Sekaryhmät koulujen liikuntatunneille

jalkapalloa kuva Cai Melakoski
Erilliset liikuntatunnit ovat syynä siihen, etteivät tytöt eivät opi pelaamaan jalkapalloa eivätkä pojat aerobicia.

Teksti: VASEN KAISTA, kuva: CAI MELAKOSKI, FLICKR

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti Tampereen kaupunginvaltuuston kesäkuun kokouksessa aloitteen tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä. Valtuustoaloitteessa todetaan, että mikään fysiologinen seikka ei puolla erillisiä liikuntatunteja. Tytöt ja pojat pystyvät harrastamaan täysin samoja lajeja peruskoulussa. Koko-, taso- ja motivaatioerojen taustalla on useita tekijöitä, joista sukupuoli on vain yksi.

– Ei ole olemassa mitään tieteeseen pohjautuvaa syytä jakaa tytöt ja pojat eri liikuntatunneille peruskoulussa. Jaottelu perustuu konservatiiviseen ajatteluun, jonka mukaan tytöt ja pojat olisivat erilaisia liikkujia, toteaa valtuutettu Minna Minkkinen.

Suomalainen tapa opettaa tytöille ja pojille liikuntaa eri ryhmissä on Euroopassa poikkeuksellista. Muun muassa Espanjassa, Hollannissa, Norjassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa ei ole sukupuolen mukaan eriytettyä liikunnan opetusta. Kokemukset yhteisistä liikuntatunneista ovat myönteisiä.

– Yhteiset liikuntatunnit myös helpottavat sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten osallistumista, kun tiukkaa jakoa tyttöihin ja poikiin ei ole, todetaan vasemmistoliiton aloitteessa.

 

Lisää aiheesta Vasemmalla Kaistalla

Sukupuolet purkuun

Lisää aiheesta muualla verkossa

Lue koko aloite Tampereen vasemmiston verkkosivulta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *