Seurakuntavaaleissa vasemmistolainen vaihtoehto

Myös vasemmistolaiset ovat vaalikelpoisia yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoihin. Mutta ensin pitää saada ehdokkaita, kutsuu Ilkka Hirvi.
– Myös vasemmistolaiset ovat vaalikelpoisia yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoihin. Mutta ensin pitää saada ehdokkaita, kutsuu Ilkka Hirvi.

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI  Vasemmistoliittolaiset osallistuvat ensimmäistä kertaa ehdolle Tampereella omalla ehdokaslistallaan marraskuun seurakuntavaaleissa.  – Vasemmistokristillisyys on kristinuskon ydintä, eikä kirkkoa saa jättää porvarillisen ideologian välineeksi, sanoo valitsijayhdistyksen aktiivi Ilkka Hirvi.

– Tuomiokirkkoseurakuntaan on jo saatu ensimmäiset ehdokkaat, ja lisää mahtuu listalle. Aikaa on vielä kolme viikkoa ehdokasasettelun määräaikaan 15.9, joten muihinkin seurakuntiin on hyvä mahdollisuus perustaa valitsijayhdistys.

– Valitsijayhdistyksen perustaminen ei paljoa vaadi: tarvitaan 10 seurakunnan jäsentä, joista yksi ryhtyy valitsijayhdistyksen asiamieheksi ja toinen hänen varamiehekseen. Nämä kaksi eivät voi olla ehdokkaana, mutta muut valitsijayhdistyksen jäsenet voivat olla myös ehdolla, organisoi Hirvi.

Mutta miksi vasemmistolaisten pitäisi osallistua kirkon vaaleihin, ja mikä muuttuisi jos kirkkovaltuustossa ja seurakuntaneuvostoissa olisi vasemmistolaisia jäseniä?

– Ei aivan pian ehkä mikään suuresti, vastaa Hirvi.

– Mutta toisimme keskusteluihin sellaisia näkökulmia, jotka haastavat porvarillisen ajattelun.

– Toisimme kuvaan yhteiskunnallisempaa kristillisyyttä, vakaumusta jonka mukaan Jumalan valtakunta kuuluu yhtä hyvin nykyisyyteen kun tulevaisuuteen.

– Ihmisen arvo ja tasa-arvo ovat kristillisyyden ydintä. Porvarillisessa ajattelussa yksilön synti on keskeinen käsite, ja muun muassa poikkeava seksuaalinen suuntautuminen leimataan siinä synniksi, mutta ei ahneutta, riistoa ja rikkautta, joita Jeesus armotta suomi.

Seurakuntavaaleista kiinnostuneet ovat tervetulleita ottamaan yhteyttä Ilkka Hirveen.
ilkkahirvi{at}hotmail.com tai puh. 050 326 3086.

Ilkka Hirvi on Vasemmistoliiton Keski-Tampereen osaston puheenjohtaja.

Seurakuntavaaleista

Tampereella on noin 125 000 äänioikeutettua. Viime vaaleissa 2010 ääniä annettiin 16 600, äänestysaktiivisuus oli 13 %.

Kirkkovaltuustossa on nykyisin kolme ryhmää, vuonna 2010 seurakuntaväki sai 46 % äänistä, kokoomus 33 %, kirkkodemarit 15 % ja muut 6 %.

Lisätietoja:
http://www.tampereenseurakunnat.fi/sivustot/seurakuntavaalit

Seurakuntavaali-info (korjattu) (CM)
Jeesuksen vuorisaarnasta:
Kukaan ei voi palvella kahta herraa.  Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Evankeliumi Matteuksen mukaan, 6:24)

Leave a Reply