Artikkeli: Uutiset 2013–2018

8.10.2014 klo 09:52

Vasemmiston lisäpaikka vaarassa?

Vaalikyselyjen tulokset muunnettuna Pirkanmaan kansanedustajapaikoiksi Vasen Kaistan korjauskertoimella. Alimmalla rivillä nykyinen paikkajako, toiseksi alimmalla eurovaalitulos muunnettuna kansanedustajapaikoiksi.
Pirkanmaan kansanedustajapaikat jos vaaliennusteet toteutuisivat. Alimmalla rivillä nykyinen paikkajako, toiseksi alimmalla eurovaalitulos muunnettuna kansanedustajapaikoiksi.

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI
Eurovaalitulos ja kaikki kesän vaalikyselyt ovat luvanneet vasemmistoliitolle lisäpaikkaa Pirkanmaalle ensi kevään eduskuntavaaleissa. YLEn syyskuun mittauskin sen lupaa, mutta vasta viimeisen, yhdeksännentoista paikan.

Kesän kannatusmittaukset olivat keskenään hyvin samankaltaisia, kahdella viimeisellä valitun (sijat 18-19) ja kahdella ensimmäisellä putoajan paikalla (sijat 20-21), vaaravyöhykkeessä vuorottelivat kokoomuksen viides, perussuomalaisten neljäs ja kristillisten ainoa paikka. SDP näytti pysyvästi hukanneen neljännen paikkansa ja vihreille oli luvassa toinen paikka. Vasemmiston lisäpaikka oli varmoilta näyttävien joukossa.

Pirkanmaa saa 19 kansanedustajaa kevään 2015 vaaleissa. Taulukko näyttää viimeisenä valituksi tulleet ja lähimmät kilpailijat, jos vaalikyselyjen tulokset toteutuisivat.
Taulukko näyttää viimeisenä valituksi tulleet ja lähimmät kilpailijat, jos vaalikyselyjen tulokset toteutuisivat.

YLEn syyskuun mittaus muutti kuvan: SDP säilyttäisi sen mukaan neljä paikkaansa, keskusta olisi lähellä neljättä paikkaa vasemmiston lisäpaikan kustannuksella ja vihreät eivät saisi lisäpaikkaa. Kristilliset poistuisivat tämän ennusteen mukaan kuvasta.

Muutokset mahtuvat virhemarginaaleihin ja lopulliseen tulokseen voidaan vaikuttaa vaaleihin saakka. Pirkanmaan vasemmisto on asettanut ensimmäiset 15 ehdokastaan, ja useimmat tukiryhmät ovat jo toimintaansa käynnistäneet. Vaalivastaavat ja -ehdokkaat kokoontuvat ensi viikonvaihteessa suunnittelemaan yhteisiä toimia ja opiskelemaan.

Mihin Vasen Kaistan ennuste perustuu?
Vasen Kaistalla on aikaisempiin vaalituoloksiin ja valistuneeseen arvaukseen perustuva kerroin, jonka avulla valtakunnalliset äänestysmittaukset muunnetaan Pirkanmaan kansanedustajapaikoiksi. Nykyiset Pirkanmaan eduskuntapuolueet ovat menestyneet täällä muuta maata paremmin lukuunottamatta keskustaa. RKP ei ole asettanut ehdokkaita vaalipiirissä.

Vasen Kaistan jutut kevään 2015 eduskuntavaaleista:
Pirkanmaan vasemmiston eduskuntavaaliehdokkaat 25.9.2014
Jäsenäänestysprosentti nousussa 16.9.2014
Eurooppa kallistuu vasemmalle 27.8.2014
Pirkanmaan vasemmisto kiihdytyskaistalla 22.8.2014
Vasemmisto varmistaa vaalivoiton 8.8.2014
Vasemmistolle lisäpaikka eduskuntaan? 22.7.2014

PirVasEK-vaaliehdokkaat2015(15)520pistettä (pienempi) (CM)

EKV2015kalenteri(2) (CM)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *