Artikkeli: Pääkirjoitus 2013–2018

19.6.2015 klo 09:13

Juhannus töissä

juhannustaSINIKKA TORKKOLA
Lähelle näkee huonosti. Juhannusperinteitä kuvataan edelleenkin karja- ja naimaonnea tuottavina taikoina, vaikka yöttömän yön juhlinnassa niitä tuskin näkee. Nykysuomalaista juhannusta tyypittävät paitsi autoletkat etelästä kohti itää ja pohjoista, kaatuvat grillit ja hukkumistilastot myös yhä vähemmän autioituvat kaupungit. Hyttysten syötiksi rannalle hytisemään eivät tahdo kaikki.

Monet myös tahtoisivat mutta eivät pääse: sairaat pitää hoitaa, palot sammuttaa ja liikennettä valvoa. Juhannuksena auki ovat myös yhä useammat kaupat.  Kaupanhan on oltava aina auki ihan siltä varalta, että jos tulisi mieleen ryhtyä paistamaan pitsaa juhannusyönä ja aineita uupuisi.

Pikaisesti vilkaisten kauppojen aukiolon laajentaminen vaikuttaa vain paremmalta palvelulta ja piristykseltä liiketoimintaan. Mutta kun katsetta tarkentaa, esiin nousee monta kysymystä: Mitä kolmivuorotyöhön siirtyminen tarkoittaa myyjille ja heidän perheilleen? Järjestyykö päivähoito myös öisin ja pyhisin?  Kuka katsoo iltavuoroa tekevän yksinhuoltajan koululaisen perään? Mitä yhä pidemmät aukioloajat vaikuttavat hintoihin?  Lisääntyykö myynti niin paljon, että se kannattaa ilman hintojen nostoa?

Kesän alkajaisiksi Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehdotti sunnuntailisien poistamista. Häkämiehen ehdotus on julkea. Se kertoo vuorotyön vaikutusten täydellisestä ymmärtämättömyydestä.  Vuorotyölisät ovat korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Siis siitä, että ei voi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Vuorotyöläinen ei voi järjestää elämäänsä samanlaista arjen ja juhlan rytmiä kuin muut.

Ihan aiheellisesti vuorotyöläiset tyrmistyivät Häkämiehen esityksestä, joka onneksi ja tuskin etenee yhtään mihinkään. Harkitsematon lipsautus ehdotus tuskin oli. Ennemminkin se oli koepallo, jota heittämällä katsottiin ottaako ammattiyhdistysliike kopin. Näitä koepalloja on tulossa lisää sekä työnantajilta että perusporvarihallitukselta. Lomista huolimatta räpylät on syytä pitää esillä.

 

Kirjoittaja on Vasen Kaista -lehden päätoimittaja ja Pirkanmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *