Artikkeli: Toimittajalta 2013–2018

6.9.2015 klo 13:10

Kyllä kolme ässää kehtaa

Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle -adressi luovutetaan ministereille tiistaina. Vielä ehdit allekirjoittaa, linkki adressiin alla jutun yhteydessä.  Kuvan Joukkovoima mielenosoitus oli mielenilmaisu myös pienituloisten eläkeläisten puolesta. (Kuva: Cai Melakoski)
Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle -adressi luovutetaan ministereille tiistaina. Vielä ehdit allekirjoittaa, linkki adressiin alla jutun yhteydessä.
Kuvan Joukkovoima -mielenosoitus oli mielenilmaisu myös pienituloisten eläkeläisten puolesta. (Kuva: Cai Melakoski)

 

LIISA AHOLA    
Viime vaalien tulos veti mielen hyytävän hiljaiseksi. Oikeistolaistuminen ei ole milloinkaan tuottanut mitään hyvää pienituloisille ihmisille. Ajateltiin kuitenkin: turha mitään on surra etukäteen, jospa mitään vallan kamalaa ei olisi tulossakaan.

Ennen vaaleja syvällä rintaäänellä lausutut lupaukset vakuuttivat ja saivat monet äänestämään niin kuin äänestivät. Vasemmiston sanoma elvytyksestä ei mennyt perille. Kilpakumppanit leimasivat investoivan velanottomallin syömävelan ottamiseksi, ja äänestäjät hylkäsivät elvyttämisen. Nyt sitten ollaan tässä.

Kun vanhojen, sairaiden ja vammaisten ihmisten niukalla toimeentulolla ja hoivan tarpeella ennen vaaleja ratsastanut Timo Soini ja kumppanit kertoivat hallituksen aikeista siirtää eläkeläiset yleisen asumistuen piiriin, alkoi kansassa nousta hiljainen raivo.

Suomessa on tällä hetkellä 180 000 asumistukea saavaa eläkeläistä. Pienituloisilla eläkeläisillä on ollut oma asumistukimalli, joka on turvannut heille siedettävän asumisen ja niukan, mutta jokapäiväisen selviytymisen. Asiantuntijoiden laskelmat muutoksen vaikutuksista eläkeläisten tuloihin osoittavat asumistukimuutoksen pudottavan eläkeläisten tuloja 100-150 euroa kuukaudessa, joillakin tulot pienevät jopa tätä enemmän.

Kaikkein pienituloisimmilla leikkaus on 50-100 euroa kuukaudessa. Nämä tulonmenetykset vaarantavat ihmisten jokapäiväisen leivän ja ajavat heidät anomaan kunnallista toimeentulotukea. Valtio tekee kunnista maksajia ja samaan aikaan yritetään asuttaa vanhukset kotonaan kuolemaan saakka. Nämä toimet tulevat jouduttamaan monen ihmisen kuolemaa.

Hallitus leikkaa juuri niiltä, jotka ovat tämän maan hyvinvoinnin rakentaneet

Voimakkaimpana kysymyksenä ihmisten mielissä on ollut: Kuinka te kehtaatte? Sillä nyt ollaan leikkaamassa juuri niiltä ihmisiltä, jotka tämän maan hyvinvoinnin ovat rakentaneet. Rakentajat uskoivat ahkeraan työhön ja koulutukseen. Työeläkejärjestelmä luotiin ja sen piti turvata vanhuus. Ellei työeläkettä tullut, kansaneläke tulisi kuitenkin kaikille.

Kustannusten ovat nousseet eikä  minimieläkkeellä ole tullut toimeen enää pitkään aikaan. Pienituloisimmille eläkeläisille myönnettiin takuueläke, joka on 743 euroa kuukaudessa. Hallitus uutisoi suurin kirjaimin takuueläkkeen nostosta. Se nousee peräti 20 euroa, mutta niin nousee moni muukin asia ihmisten menopuolella. Asumistuki, jonka tarkoituksena on ollut turvata pienituloisten ihmisten kohtuullinen asuminen, alenee dramaattisesti.

Hallituksen aikomuksiin on reagoitu niin nopeasti kuin mahdollista. Joukkovoima  -mielenosoituksen lisäksi on kerätty adressia, joka estäisi hallituksen aikeet ja turvaisi suurelle eläkeläisjoukolle edes jonkinlaisen toimeentulon.

Vaikka Suomi tunnetusti on kesällä kiinni eikä mikään asia etene, on hallitukselle luovutettavan adressin allekirjoittanut jo yli 13000 ihmistä. Huomion arvoista on, että isolla osalla leikkauksen kohteista ei ole nettiä eikä muitakaan keinoja ajaa asioitaan.

Adressin voi allekirjoittaa vielä tänään sunnuntaina ja  huomenna maanantaina. Tiistaina (8.9.2015) adressi luovutetaan eduskunnassa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle ja perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle.

Lisää aiheesta
Tämä kirjoitus liittyy Leena Aallon haastatteluun, jossa Aalto kertoo, miten asumistuen muutos vaikuttaa:
Hallitus ajaa eläkeläiset kadulle (Vasen Kaista 6.9.2015)

 

 

 

Adressin allekirjoittamisen viime hetket ovat käsillä. Se luovutetaan tiistai-aamuna 8.9. klo 9 ja luovuttaminen nähdään saman illan Ajankohtainen Kakkonen ohjelmassa, jonka teemana on eläkkeensaajien asumistuki.
Adressin allekirjoittamisen viime hetket ovat käsillä. Se luovutetaan tiistai-aamuna 8.9. klo 9 ja luovuttaminen nähdään saman illan Ajankohtainen Kakkonen ohjelmassa, jonka teemana on eläkkeensaajien asumistuki.

 

Allekirjoita adressi

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *