Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.2.2016 klo 08:57

Päivähoito-oikeus kutistuu Pirkkalassa

Pirkkalan_paivakotikollaasi_900x600_JK

Teksti ja kuvat: JOUNI KALLIOLUOMA
Porvarillisen SSS-hallituksen kehittämät varhaiskasvatuslain supistukset tulevat voimaan elokuun alussa. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen kutistuu kotona olevien vanhempien lasten osalta enintään 20 tuntiin viikossa. Useissa kunnissa päivähoito-oikeuden supistukset on torjuttu. Rikkaassa Pirkkalassa ne kuitenkin otetaan käyttöön.

Osa-aikaisuuden autuutta aletaan opettaa vähäosaisten lapsille jo päiväkodissa. Näille uusille osa-aikaisille kunnan tulee tarjota varhaiskasvatusta joko päivittäisenä osapäiväisenä tai kahtena tai useampana päivänä viikossa. Laajempi oikeus varhaiskasvatukseen säilyy, mikäli huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti, opiskelevat päätoimisesti tai ovat yrittäjinä tai omassa työssä.

Laajempi oikeus tulee tarjota myös, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia. Tämä aiheuttaa kunnalle lisävaivaa, koska nuo kriteerit edellyttävät kunnan taholta ainakin jonkinasteista arviointia. Pallo on kuitenkin ensisijaisesti huoltajilla. Heillä on ilmoitusvelvollisuus laajemman päivähoito-oikeuden tarpeesta.

Jos perheen vanhempi joutuu työttömäksi oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen säilyy kaksi kuukautta työn päättymisen jälkeen.

Päivähoitomaksut nousevat

Pirkkalassa on tällä hetkellä päivähoidon piirissä noin tuhat lasta. Enintään 10 päivää kuukaudessa varhaiskasvatuksen palveluja käyttää eri syistä 30 lasta. Elokuun alussa lakimuutoksen myötä kokoaikaisuudesta putoaa osa-aikaisuuteen 76 lasta. Näistä 42 on työttömien lapsia. Luku saattaa tietenkin muuttua suuntaan tai toiseen elämäntilanteiden vaihdellessa ja ihmisten muuttaessa kunnasta toiseen.

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksut tulevat nousemaan elokuun alussa jo päätettyjen indeksikorotusten lisäksi. Valtakunnallista päätöstä odotetaan jännityksellä.

Hallitusohjelman mukaan päivähoitomaksuilla kerätään vuonna 2017 valtiolle 54 miljoonan euron lisätulot. Lausuntakierroksella olevan ehdotuksen mukaan päivähoitomaksu nousisi ylimmässä maksuluokassa 22 prosentilla. Enimmäismaksu on nyt 283 euroa kuukaudessa. Jo päätetty indeksiksikorotus nostaa enimmäismaksun 290 euroon kuukaudessa elokuussa, ja esitys tasokorotus nostaisi sen 354 euroon. Osalle pienituloisista perheistä hallitus kaavailee asiakasmaksujen pieniä alennuksia, mutta valtaosa perheistä saa huomattavat lisäkulut.

Osa kunnista, Pirkkala niiden mukana, ottivat jo suorastaan carunamaiset 30 prosentin kertakorotusmahdollisuudet, jotka SSS-hallitus jo teki sosiaali- ja terveydenhuollon maksuihin, heti sääliä tuntematta käyttöön.

Samanaikaisesti koko Tampereen kaupunkiseudulla valmistellaan hoitoaikaperusteisiin päivähoitomaksuihin siirtymistä. Veloitus tapahtuisi tuntiperusteella sen mukaan, kuinka pitkään lapsi päivähoidossa on. Järjestelmää varten on hankittu mobiilisovellus, joka toimii kuin kellokortti; järjestelmään kertyy muun muassa tietoa lapsen päivähoitoon tulemisesta ja sieltä poistumisesta.

Pirkkalan päivähoidosta aiemmin Vasen Kaistassa:

Pirkkalan päivähoitopaikkoja lisätään (23.6.2015)

Päivähoito kriisiytymässä Pirkkalassa (11.5.2015)

Aiheesta muualla verkossa:

Päivähoitomaksut (Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivut)

Päivähoitomaksuihin esitetään roimaa korotusta – korkein maksu nousee viidenneksen (Yle.fi 21.1.2016)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *