Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

16.2.2016 klo 08:44

Solidaarisuutta silmukka kerrallaan

Solidaarisuussilmukoiden tapaamisesta Sanomatalon kahviossa. Siinä demonstroidaan Martina Pirilälle (toinen vasemmalta) ja Sirkku Terävälle (toinen oikealta), miten syntyy sukan kantapää. Mestarineulojina Maija-Liisa Jääskeläinen (vas.) ja Aulikki Ansamaa-
Solidaarisuussilmukoiden tapaamisesta Sanomatalon kahviossa mestarineulojat Maija-Liisa Jääskeläinen (vas.) ja Aulikki Ansamaa näyttävät Martina Pirilälle (toinen vasemmalta) ja Sirkku Terävälle (toinen oikealta), miten syntyy sukan kantapää

 

Teksti: AIRI KARJALAINEN, kuva: KIRSTI PALONEN
Haluaisitko kutoa sukkia, pipoja, pieniä peittoja tai muuta tarpeellista, mutta töillesi ei ole käyttäjiä? Tai onko sinulla kaappisi täytteenä lankoja, joita et tarvitse. Nyt löytyy oiva kohde käsitöille tai käyttämättömille langoille: solidaarisuussilmukat.

Kaksi eläkkeelle jäänyttä psykologia Kirsti Palonen ja Sirkku Kivistö ovat perustaneet verkoston nimeltä Solidaarisuussilmukat. He työskentelevät edelleen Libanonin pakolaisten hyväksi viemällä pakolaiseirille sekä omaa osaamistaan että lämpimiä neuleita leirin lapsille.

Verkosto on laajentunut ympäri Suomea. Neulepaketteja tulee Paloselle Utsjoelta, Nurmeksesta, Turusta ja monelta muulta paikkakunnalta. Verkoston helsinkiläiset jäsenet kokoontuvat Sanomatalon aulassa muutaman kerran vuodessa vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan terveisiä Libanonista.

Samanlaisia  verkostokokoontumisia ja käsityöpiirejä on syntynyt eri puolille Suomea. Jokainen voi halutessaan koota oman porukan, mukaan mahtuu. Solidaarisuussilmukat ei ole kirpputori, vaan tehdään itse jotain, joka lämmittää lapsia pakolaisleireillä.

Perustetaanko oma tamperelaisten tai pirkanmaalaisten ryhmä? Jos asia kiinnostaa, niin minuunkin, jutun kirjoittajaan voit ottaa yhteyttä. Yhteyttä voi ottaa facebookin kautta tai Vasen Kaistan kautta löytyvät myös muut yhteystietoni.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Solidaarisuussilmukoiden Facebook-sivut

 

 

 

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *