Artikkeli: Uutiset 2013–2018

11.5.2016 klo 11:02

Valtuustoaloite Kangasalla: Laskujen perintä pois Lindorffilta

Teksti ja kuva: JORMA MÄNTYLÄ   
Kangasalan vasemmiston ja vihreiden maanantaina 9.5. jättämässä valtuustoaloitteessa esitetään, että kunta lopettaa perintätoimisto Lindorffin käytön laskujen perinnässä. Yhtiö on tunnettu röyhkeistä perintämenetelmistään sekä veronkierrostaan, jota se tekee Jersey-saaren kautta. Vastaavia aloitteita Lindorffista on tehty yli kymmenessä kunnassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMonet kunnat ovat ulkoistaneet laskujen perinnän perintätoimistoille. Tavallisimmin kyse on maksamattomista päivähoitomaksuista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, joita korotettiin Kangasalla eniten Pirkanmaalla viime syksynä. Lisää maksurästejä on siksi odotettavissa.

Usein periminen ja ulosotto on annettu Lindorff Oy:lle. Se on tunnettu kiskurifirma, jonka tekemisistä löytyy sosiaalisessa mediassa puistattavia kertomuksia. Tavallinen on tapaus, jossa puhelinmyyjä on myynyt 80-vuotiaalle mummolle 15 euron lehtitilauksen. Mummo ei osaa sanoa puhelimessa ei, ja olettaa pääsevänsä eroon lehdestä jättämällä laskun maksamatta. Pian Lindorffilta alkaa tulla laskuja, joiden loppusumma on perimiskuluineen 150–200 euroa. Se on ryöstökapitalismia, joka vetää vertoja moottoripyöräjengien velkojen perinnälle.

Lindorff on lisäksi röyhkeä veronkiertäjä, jonka pääomistaja on ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital. Sen 3,5 miljardin euron rahasto Nordic Capital Fund VIII on rekisteröity Jersey-saarelle. Suomeen Lindorff maksaa mitättömiä veroja. Monissa kunnissa on siksi tehty valtuustoaloitteita epäeettiseksi koetusta Lindorffista irtautumiseksi. Näin on tehty ainakin Rovaniemellä, Hämeenlinnassa, Kemissä, Keravalla, Mikkelissä ja Helsingissä.

Kangasalla tehdyssä valtuustoaloitteessa katsotaan, että laskujen perintä tulee palauttaa kunnan omaksi työksi. Mahdollisissa ulkoistuksissaan ja ostopalveluissa kunnan tulee käyttää eettisesti kestävästi toimivia yrityksiä, jotka kantavat yhteiskunta- ja ympäristövastuun ja maksavat veronsa Suomeen.

Lue lisää muualta verkossa:

Valtuustoaloite: Kunnan laskujen perinta (Kangasalan vasemmiston verkkosivut)

Lindorff kyykyttää Suomen velallisia (Kansan Uutiset 30.11.2014)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *