Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

1.6.2016 klo 16:18

Liikennekaariesitys herättää monia kysymyksiä

Kuva: Jouni Kallioluoma
Kuva: Jouni Kallioluoma

 

JOUNI KALLIOLUOMA   
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on lähtenyt ajamaan ”liikennekaarena” tunnettua yksityistämisohjelmaa. Nimityksellä ei ole erityistä juridista merkitystä, mutta sillä on haluttu ilmaista, että vaikka kysymys ei ole perustuslaista, on kyseessä merkitykseltään keskeinen laki, johon on koottu tiettyä oikeusalaa koskevat säädökset.

Lain nimenä ”kaari” viittaa itse asiassa vuonna 1734 säädettyyn Ruotsin valtakunnan lakiin, joka oli luonteeltaan ajan hengen mukaisesti lähellä niin sanottua luonnonoikeutta eli tavallaan ainoaa oikeata luonnonmukaista oikeudellista asioiden järjestystä.

Lakiehdotuksen nimestä huolimatta väyläomaisuuden yhtiöittäminen on tietenkin syvästi ideologinen ehdotus. Onhan kalloomme koitettu jo vuosia takoa, että yhteinen omistus on paha ja tehoton, kun taas yksityinen omistus on tehokas, hyvä ja pyhä.

Liberaalioikeistossa taidetaan peräti katsoa, että valtion suoraan viranomaisena omistamana väyläverkko ei ole kenenkään omistuksessa, joten se on kähvellettävissä yksityisomaisuudeksi. Merkitystä ei tietenkään ole sillä, että väyliin on vuosisatojen kuluessa käytetty yhteisiä voimavarojamme yhteisen edun nimissä.

Avoimuuden lisääntyminen kyseenalaista

On suorastaan mahdotonta käsittää, miten yhtiönä toimiminen lisäisi väyläomaisuuden hallinnan ja käytön avoimuutta, kuten Berner jonkin haastattelun mukaan esitti. Osakeyhtiöt eivät joudu noudattamaan lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta, vaan ne voivat pitää omana tietonaan kaiken sen, minkä ne haluavat omana tietonaan pitää.

Nythän väylänpitäjänä (maantiet, radat, vesiväylät) on viranomainen, Liikennevirasto, jonka kaikkiin asiakirjoihin pääsee käsiksi kirjaamon ja arkiston kautta. Yhtiön asiakirjoihin sen sijaan ei kenelläkään ole lain nojalla oikeutta tutustua, vaan pitää odottaa mahdollista tietovuotoa. Jota ei välttämättä koskaan tule.

Luulisi hallituksen jo Fingridin skandaalin yhteydessä tajunneen, että on omaisuutta, jota yleisen edun vuoksi vaan ei ole mitään järkeä myydä. Väyläyhtiö muodostaisi ns. luonnollisen monopolin. Mistään markkinoista ei voida aidosti puhua, tilanteessa, jossa mikään taho ei voi tuottaa uutta, kilpailevaa tie- tai rataverkkoa ja tarjota vaihtoehtoja käyttäjille.

Markkinatalous ei nyt vaan tällaisessa tilanteessa toimi millään hyödyllisellä tavalla, vaan pelkästään mahdollistaa hintojen noston. Jos maksat, niin ajat, jos et maksa, niin et aja. Perustuslakimme mukaan ihmisillä on vapaus liikkua maassa. Tiemaksut ja muut rajoitukset ovat ristiriidassa sen kanssa. Olisiko väyläyhtiöllä jopa oikeus valita asiakkaansa?

On infraa ja on infraa. Esimerkiksi teiden käyttö on perustaltaan aivan toisenlaista kuin Bernerin esille vertailukohdaksi nostamat netti- ja puhelinverkkoyhteydet.

Tieliikenne aiheuttaa merkittävät ulkoiskustannukset, joihin väylän käyttö vaikuttaa. Väylän käyttöön taas on yhteiskunnalla mitä suurimmassa määrin intressi vaikuttaa. Esimerkiksi liikenteen päästöt, kuten saasteet ja melu, ovat terveydelle ja ympäristölle haitallisia. Liikenneonnettomuuksissa kuolee noin 250 ihmistä ja loukkaantuu suuri määrä ihmisiä joka vuosi.

Puhumattakaan siitä, että liikenne on maankäytön ja yhteiskuntarakenteen kannalta merkittävä ja usein ratkaiseva tekijä. Kuka siis päättää yhteiskuntarakenteesta; yhteiskunta demokraattisesti vai osakeyhtiön johto, jolla on velvollisuus maksimoida yhtiön tuotto osakkeenomistajille?

Liikennepolitiikan kulmakivenä on jo vuosikymmeniä ollut, että yksityisautoilun kasvua pyritään rajoittamaan. Miten yhtiö, jonka tulot tulevat käyttäjiltä, voisi mitenkään toteuttaa kestävää liikenne- ja ympäristöpolitiikkaa? Voittojen maksimoinnin takia yhtiön tulee pyrkiä lisäämään tiestön käyttöä, jotta tuloja tien käyttäjiltä tulee.

Yhteiskunnalliselta kannalta katsoen väylien pitäminen ei ole bisnestä, vaan ihmisten kulkemistarpeen järkevää toteuttamista. Väyliin liittyy merkittävästi infrastruktuuria, joka on tarpeellista, jopa välttämätöntä, mutta joka ei millään tavalla palvelisi voittoa tekevää yhtiötä.

Yhtiöittämisen yksityiskohtiin ei suunnitelmia valmiina

Yhtiöittämisen yhteydessä pitäisi muun muassa ratkaista, millaisella tasearvolla yhtiölle siirrettäisiin meluesteet ja pohjavedensuojaukset maanteiden ja ratojen varsilta ja mitä niiden ylläpidosta ja kehittämisestä sovittaisiin?

On melko vaikea ymmärtää, millainen intressi voittoa havittelevalla yhtiöllä olisi ylläpitää tai rakentaa uusia ympäristöä suojaavia rakenteita, jos se ei saa niistä tuloja. Ja mistä niitä tuloja tulisi, miten ja keneltä?

Saisiko valtaväylän varren asukkaista meluesteen jatkossa vain se, joka maksaa eniten? Saisiko pohjavedensuojausrakenteet maantien varrelle vesilaitos tai kunta ja millä ehdoin? Väyläyhtiön intresseissä nuo asiat eivät olisi, joten yhdyskuntien vesihuolto olisi tieyhtiön jatkuvan kiristyksen alaisena.

Tieverkosta omistaa valtion lisäksi huomattavan osan toinen omistajaryhmä eli kunnat. Kuntien katuverkko liittyy saumattomasti maanteihin, eikä yksittäisen tienkäyttäjän ole tarvinnut miettiä, minkä tienpitäjän verkolla liikkuu. Kunnat avustavat myös haja-asutusalueiden yksityisteitä ja vastineeksi kaikki tiellä liikkuvat saavat oikeuden käyttää noita väyliä.

Miten väyläyhtiön rahastama maantieverkko ja kuntien (ainakin toistaiseksi maksuton) katuverkko liitettäisiin toisiinsa uudessa tilanteessa? Ainakin asutuskeskusten osalta voisi olla seuraus, että liikenne alkaa siirtyä maksullisilta maanteiltä kuntien ja yksityistiekuntien ylläpitämille kaduille.

Näin upeat, kalliit ohiajotiet olisivat tyhjinä, kun taas ahdas katuverkko saisi ennennäkemättömät käyttäjämäärät. Tämä on mahdollista tiheämmillä kaupunkiseuduilla mutta ei suinkaan toivottavaa.

Katuverkon varrella on yleensä paljon asutusta ja häiriintyviä kohteita (kouluja, päiväkoteja, työpaikkoja ja muita).  Ahtaista kaduista syntyisi vääjäämättä melkoisia onnettomuuskasaumia.

|||

Aiheesta muualla:

Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennekaari

Ministeriö kaavailee valtion tieverkon yhtiöittämistä ja yksityistämistä (Iltalehti 17.4.2016)

Harri Pursiainen: Maanteistä bisnestä? (Savon Sanomat 8.5.2014)

Sipilä: Valtion omistuksissa miljardeja euroja laiskaa pääomaa (Yle 5.3.2016)

Valtio omistajana kuin laiska jättiläinen (Eva 30.3.2016)

Aiheesta Vasen Kaistalla:

Tehdäänkö liikenteelle Carunat?

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *