Artikkeli: Uutiset 2013–2018

11.6.2016 klo 15:45

Puoluekokous tehdään talkootyönä

Kari Turunen ja Ronja Pörhö mahdollistavat talkoolaisina puoluekokouksen.
Kari Turunen ja Ronja Pörhö mahdollistavat talkoolaisina puoluekokouksen.

 

Teksti ja kuva: TIINA HEIKKILÄ
Puoluekokous perustuu aina talkootyölle. Mikään puolue ei ole niin varakas, että välttämättömienkään hommien tekijöille voitaisiin maksaa. Ison osan työstä hoitavat paikalliset aktiivit.

Työtä on paljon, kun nimikortit on järjestettävä, ilmapallot viritettävä kokoussaliin, ihmiset otettava vastaan ja neuvottava oikeisiin paikkoihin. Arpajaiset ja kokousbileet eivät tapahdu itsestään. Yksittäinen talkoolainen saattaa käyttää kokousjärjestelyihin kymmeniä tunteja työaikaa. Kun työ tehdään hyvin, sitä ei huomaa kukaan.

16-vuotias Ronja Pörhö on ensimmäistä kertaa puoluekokouksessa. Hän on Vasemmistoliiton Pohjois-Pohjanmaan piirissä töissä Oulun kaupungin kesätyösetelillä. Pörhö on nuorin talkoolaisista. Hän oli yllättynyt, miten moni asia järjestelyissä täytyy ottaa huomioon.

65-vuotias Kari Turunen on talkoolaisista kokeneimpia ja vanhimpia. Vasemmistoliiton puoluekokouksia Turusella on tanaan neljä, ja hän harrasti talkoilua jo SKDL:n aikana. Turusen mielestä kyky improvisoida on tärkeä. Jos organisoi kaiken liian tarkasti, pienikin muutos voi tuntua takaiskulta.

Turusen aikeena oli pyöräillä kokoukseen Kuopiosta, mutta pyörämatka päättyi Kajaaniin liiallisen tuulen takia. Hän ajoi maaseutureittiä Vuokatin ja Rautavaaran kautta. Välillä oli 80 kilometrin pätkä ilman mitään palveluita.

Ronja Pörhöllä on poliittisesti aktiivisia ystäviä, mutta Oulussa useimpien puolue on kokoomus tai keskusta. Vaikka Oulussa vasemmistolaiset nuoret ovat harvassa, Pörhö ei koe oloaan hankalaksi. Vasemmistoliiton historia ja ehkä reaalisosialismin haamut kammottavat Oulussa. Myös äärioikeisto näkyy Oulussa. Soldiers of Odin on ollut aktiivinen kaupungissa, mutta viime aikoina huonommalla menestyksellä.

Oulunkin Odinin soturien edustaja on Ylen mukaan uhonnut, että huutelijoille pitää antaa surutta turpaan. Kymmenen odinia käveli puoluekokouspaikan edessä koiran kanssa lauantai-iltapäivänä. Pörhö kertoo, että odineista keskustellaan paljon, kuten yhteiskunnallisista aiheista muutenkin hänen ystäväpiirissään.

‒ Jos puhutaan puolueista, ihmiset kyllä kyseenalaistavat, että miksi Vasemmistoliitto. Muihin puolueisiin ei suhtauduta yhtä epäilyksellä.

Kari Turunen oli omien sanojensa mukaan aikanaan Kuopion teknillisen oppilaitoksen ainoa avoimesti kansandemokraatti. Hänet valittiin siitä huolimatta opiskelijakunnan puheenjohtajaksi.

Vaikka Turunen ja Pörhö ovat poliittisesti aktiivisia, he jättävät päätöksenteon tällä kertaa muille. Turunen sanoo pitävänsä käytännön säpinästä, jota talkootöissä on. Kokouksessa istumisesta tietty säpinä puuttuu.

‒ Kun tekee paljon muiden vuoksi, niin tulee mukava olo, Pörhö ajattelee.

Samalla talkoolaiset tekevät myös itselleen. Pörhö ja Turunen näkevät vasemmistolaisella talkooperinteellä tulevaisuutta. Usein talkooperinne kääntyy kahvinkeittovuorojen nakittamiseksi sisäpiirissä, ja hommat kasautuvat muutamalle. Ronja Pörhö uskoo, että talkootöille olisi innokkaita tekijöitä, jos järjestöt kiinnittäisivät tehtävien jakoon huomiota ja etsisivät tekijöitä.

‒ Siitä pitäisi vaan tiedottaa enemmän. Kun tulin tänne töihin, en tiennyt, että täällä on oikeasti näin paljon vapaaehtoisia ja tekemistä.

Lue lisää puoluekokouksesta:

Ahponen ja Jaakkola halusivat lyhentää puoluekautta (Vasen Kaista 11.6.2016)

Vasemmistoliiton kokous käyntiin kostein silmin (Vasen Kaista 10.6.2016)

Jutussa viitattu Ylen artikkeli odineista:

Soldiers of Odinin johto yllyttää salaisissa Facebook-viesteissä: ”Hakatkaa jokainen joka nojaakin vasemmalle” (YLE.fi 10.6.2016)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *