Epäpomo simputtaa

Sinikka Torkkola kevät 2014, kuvaajaa ei merkitäSINIKKA TORKKOLA     
Kuusi vuotta yli tuhannen akavalaisen pääluottona on opettanut kaikenlaista. Ei tehrä tästä isoo numeroo, hoiretaan vaan asia järjestykseen -perusasenne on auttanut monen solmun selvittämisessä. Tiukkoja umpisolmuja on tullut eteen onneksi vain harvakseltaan. Yliopistolaiset, niin työntekijät kuin pomotkin, ovat luovia ja joustavia ongelmanratkaisijoita, jotka yleensä osaavat erottaa turhat pilkut olennaisista.

Matkan varrella on tullut vastaan myös pomoja, joiden vahvuuksiin ei ole kuulunut  yhteisön johtaminen. Yliopiston perinteinen epäpomo on asemaansa tarttuva ja hierarkiaa tuijottava vastuun välttelijä, joka arvioi alaistensa näkemykset heidän asemansa perusteella. Pohjimmiltaan asemapomo on arka johtaja, joka antaa hierarkian yläpään mellastaa mielensä mukaan. Satunnaiset johtamisen puuskat kohdistuvat hierarkian alimmaisten määräilyyn. Pahimmillaan asemapomo pönkittää asemaansa simputtamalla yhteisön heikoimpia.

Hajota ja hallitse -johtaja tunnistaa ja tunnustaa epävarman asemansa ja näkee selkään puukottajia joka taholla. Välttyäkseen puukotukselta hajottamiseen ja hallitsemiseen keskittynyt epäpomo kylvää eripuraa ja ruokkii vastakkainasettelua. Riitelevät ryhmittymät ja ristiriitaiset tavoitteet pitävät yhteisön niin kireänä ja kiireisenä, ettei sillä ole aikaa kyseenalaistaa johtajan puuhia. Usein johtajan rauhaa turvaamassa on myös pieni hovi, joka hoitaa kylvötöitä silloin kun pomo itse ei ehdi tai ei osaa.

Hankalin epäpomotyyppi on näennäisdemokraatti, joka keskusteluttaa yhteisöä pikkuasioista, mutta tekee lopulta päätökset itse kuuntelematta ketään. Näennäisdemokraatti kutsuu koolle palavereita ja kokouksia, joiden päätöksillä ei ole mitään vaikutusta yhteisön toimintatapoihin tai päätösten sisältöihin. Kokoustelu ja palaveeraus antaa yhteisölle valheellisisen osallistumisen tunteen. Tosipaikan tullen yhteisö pettyy karvaasti: demokratia olikin piilotettua diktatuuria.

Epäpomoissa tiivistyy paitsi työelämän johtamisen puutteet myös vaikeudet puhua johtamisen ongelmista. Yhä edelleen moni ajattelee, että johtajuus kasvaa muun asiantuntijuuden rinnalla eikä johtajuus tarvitse mitään erityisiä taitoja.

Pääluottona usko synnynnäisiin johtajiin on kyllä karissut. Epäpomojen taidottomuus tiivistyy ongelmatilanteissa: Asemapomo takertuu sääntöjen turhiin pilkkuihin ja osallisten asemaan. Hajoita ja hallitse -johtaja ryhtyy houkuttelemaan luottoa jonkin kuppikunnan jäseneksi. Näennäisdemokraatti hokee, että olemmehan me näistä keskustelleet. Onneksi karikatyyreja tulee vastaa aika harvoin ja enimmäkseen saa istua neuvottelupöydissä, joissa ei turhaan pönötetä eikä kikkailla.

 

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston pääluottamusmies ja Vasen Kaistan päätoimittaja.

III

Etusivun kuva: Cai Melakoski

 

 

One Response to “Epäpomo simputtaa”

  1. Risto Koivula

    Akateemisen maailman klassinen epäpomo on VÄÄRÄSSÄ OLEVA PROFESSORI, joka titeää itsekin olevansa väärässä, mutta pitää toisaalta kiinni virheistään ja toisaaltaa pimittelee niitä. Jos hän niitä joutuu PUOLUSTELEMAAN, hän on hävinnyt pelinsä. Väärässä olevasta huijauroprofesorista käyteteeän myös nimeä haistapaskantieteilijä. Jos väärässä oleva professori on eri alalla mutta korkeammalla kuin oikeassa oleva professori, tämä oikeassa oleva ei mahda hänelle mitään, vaan voi vain tehdä hiljaa omia hommiaan, joihin ”yhteistyö” haistapaskantiteilijän kanssa ”luo varjonsa”, ja toisaalta pitävät yllä epänormaalia tilannetta. Haistapaskntietelijä nojautuu ei-tieteelliseen tahoon, kuten yliopitosäätiöön, jonka perustoimiala onkiinteistöbisnes. Ylensä hä’n myös toimii yliopiston ”kehittämiseksi” MUUHUN KUIN TIETEELLISEEN suuntaan, esimerkisi puhtaasti tuotekehitykseen (josta ei todennäkäisesti tule mitään muuta kuin paljon tyhjää puhetta), palvelututkimukseen, ”ammatilliseen” opetukseen, joka ei oikeasti ole akateemisesti ammatillista.

    Vastaa

Leave a Reply