Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

28.9.2016 klo 11:12

Kyllä ratikalle

Minna Minkkinen 2013 kuva Pasi TiitolaMINNA MINKKINEN   
Aion äänestää kyllä ratikalle 24. lokakuuta järjestettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Asia on ollut minulle hyvin selvä siitä asti kun ratikkaa on Tampereelle puuhailtu, eli koko elinikäni.

Muistan kampanjoineeni ensimmäistä kertaa ratikan puolesta vuonna 2008. Järjestimme silloin Tampereen Vasemmistonuorten kanssa ratikkatempauksen Keskustorilla. Muistan tapahtuman hyvin, koska olimme saaneet kaupungilta luvan livebändin esiintymiseen, mutta siitä eivät vanhalla kirkolla vihittävät parit tykänneet.

Tapahtuma ei ollut kovinkaan onnistunut, koska soitto piti lopettaa aina kun kirkossa vihittiin pari. Oli kesän suosituimpia vihkimispäiviä, joten musiikki keskeytyi jatkuvasti. Harva hääpari innostu ska punkista.

Takaisin tähän päivään ja ennen kaikkea katse tulevaisuuteen. Siitä ratikassa on pohjimmiltaan kyse. Miten tulevaisuudessa liikumme Tampereella. Kaupunki kasvaa ja on monella mittarilla jo nyt vetovoimainen. Ratikalla lisäämme tätä vetovoimaa ja kiinnostavuutta.

Tärkein tekijä minulle on kuitenkin kehittää joukkoliikennettä tehokkaampaan, nopeampaan ja houkuttelevampaan suuntaan. Kuinka tulevaisuudessa saamme mahdollisimman monen valitsemaan joukkoliikenteen oman auton sijaan?

On tutkittu, että joukkoliikennettä käyttävät erityisesti lapset, nuoret ja naiset. Siksi ei varsinaisesti yllätä, että valtuustossa näyttäisi erityisesti miesten keskuudessa olevan vastustusta ratikalle. Mitäpä sitä kehittämään jotain, mikä ei itseä liikuta? Täysin käsittämättömänä pidän kommentteja, joissa jopa väitetään, että kaupunki syrjii autoilijoita. Autoilu ei ole ihmisoikeus. Yhteiskunnassamme on todellista syrjintää, joten on mautonta väittää että autoilun perusteella joitakin syrjittäisiin. Ihmisoikeusaktivistina tämä saa niskakarvani nousemaan pystyyn.

Kuulee myös kommenttia, että rahat pitäisi laittaa sosiaalipalveluihin ja vanhustenhoitoon. Totta helvetissä pitäisi, mutta siihen ei koskaan saada valtiolta samalla tavalla tukea kuin ratikalle. Eikä siihen löydy yksityistä rahoitusta.

Siihen löytyy kyllä yksityisiä laskuttajia, mutta ei rahoittajia. On pölhöpopulistista väittää, että ratikkarahat voitaisiin siirtää terveydenhuoltoon. Valtio osallistuu 30 prosentilla ratikan rakentamisen kustannuksiin. Meidän on kasvavana kaupunkina kehitettävä monta asiaa yhtäaikaisesti, sosiaalipalveluita, elinkeinoelämää, kulttuuria, luonnonsuojelua ja joukkoliikennettä. Ratikka on panostusta näihin kaikkiin ja moneen muuhun.

Toimiva joukkoliikenne, Tampereen tapauksessa ratikka, edistää työllistymistä, elinkeinoelämää ja kulkemista paikasta a paikkaan b. Ratikka vähentää yksityisautoilua, mikä puolestaan vähentää luonnon kuormittamista. Miten kukaan voi vastustaa tätä yhtälöä?

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu

Lue lisää:

Raitiotie (Tampereen kaupungin verkkosivut)

Aiheesta aiemmin Vasen Kaistalla:

Pispalan reitti hävisi Paasikiventien reitille (16.6.2014)

Ratikassa on järkeä (16.6.2014)

Ratikka kulkemaan Pispalan valtatietä (29.5.2014)

Ratikan kyydissä: seuraavaksi Hakamettä (12.12.2013)

|||

Etusivun kuva:

Toistaiseksi ainoa ratikka Tampereella on Rauni Liukon Ruuhkaratikka (1973), joka löytyy Sara Hildénin museon veistospuistosta. (Kuva: Cai Melakoski)
Toistaiseksi ainoa ratikka Tampereella on Rauni Liukon Ruuhkaratikka (1973), joka löytyy Sara Hildénin museon veistospuistosta. (Kuva: Cai Melakoski)

*

Kommentteja: 1

  1. Ratikka on tärkeä Tampereen lisäksi Kangasalan kunnalle.
    Ojalan-Lamminrahkan lähiö on Kangasalan ja Tampereen yhteishanke. Viimeisten kaavasuunnitelmien mukaan siitä on tulossa täysin autoliikenneriippuvainen yli 10000 asukkaan lähiö. Edes lähijunat eivät pysähtyisi Lamminrahkassa, vaikka Tampere-Orivesi -rautatie kulkee aivan alueen vierestä.
    Siksi ratikka olisi myös Kangasalan kannalta tärkeä. Ratikkarata pitäisi ehdottomasti vetää Lamminrahkaan asti. Jos sitä ei tule, autoruuhkat Taysin kohdalla pahenevat entisestään ja Tampereella joudutaan rakentamaan uusia tunneleita sekä pysäköintitiloja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *