Artikkeli: Uutiset 2013–2018

3.10.2016 klo 16:17

Kaupunginhallitus näytti vihreää valoa Tampereen raitiotielle

VK   
Tampereen kaupunginhallitus päätti tänään esittää kaupunginvaltuustolle raitiotien ensimmäisen osan rakentamista. Tämä tarkoittaa Hervanta–Keskusta–TAYS -reitin ja varikon rakentamista. Asia oli jätetty pöydälle hallituksen viime kokouksessa mutta nyt päästiin päätökseen asti. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 24. lokakuuta.

‒ On hienoa, että on tärkeästä asiasta saatu päätös aikaiseksi. On tärkeää että tällaisissa suurissa hankkeissa löytyy johdonmukaisuutta ja päätöksentekokykyä, kommentoi päätöstä apulaispormestari Mikko Aaltonen.
‒ Hyvä on sekin, että Tampereen raitiovaunut tehdään Suomessa. Kalustohankinnasta järjestetyn tarjouskilpailun voitti Transtech Oy, Aaltonen iloitsee.

Kaupunginhallituksessa asiasta käytiin verraten lyhyt keskustelu. Raitiotiestä on jo puhuttu tuntikausia ja päätöksentekijöille on toimitettu kattava ja hyvin valmisteltu aineisto aiheesta. Hankkeen taustoja on selvitetty usean vuoden ajan ja suunnitelmat on tehty hyvin perusteellisesti. Raitiotie on kannattava hanke joka mahdollistaa Tampereen kaupunkikehityksen aivan toisella tasolla kuin muut vaihtoehdot.

Päätöksestä äänestettiin. Raitiotien puolesta äänestivät Anna-Kaisa Ikonen, Ilkka Sasi, Aleksi Jäntti, Ulla Kampman, Ilpo Sirniö, Jaakko Mustakallio ja Sirkkaliisa Virtanen. Päätösesityksen hylkäämisen puolesta eli hanketta vastaan äänestivät Anneli Kivistö ja Satu Sipilä. Elina Sirén äänesti tyhjää. Perussuomalaisten Pertti Virtanen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana eikä ollut paikalla asiasta äänestettäessä.

Lue lisää:

Raitiotie (Tampereen kaupungin verkkosivut)

Asiasta aiemmin Vasen Kaistassa:
Kyllä ratikalle (28.9.2016)

Pispalan reitti hävisi Paasikiventien reitille (16.6.2014)

Ratikassa on järkeä (16.6.2014)

Ratikka kulkemaan Pispalan valtatietä (29.5.2014)

Ratikan kyydissä: seuraavaksi Hakamettä (12.12.2013)

|||

Etusivun kuva: Havainnekuva Tampereen kaupungin esitteesta Raitiotie

*

 

Kommentteja: 1

  1. Raitiotiessä ei ole järkeä se on liian kallis ja tuhoaa luontoa, ja siellä eläviä eu luonnonsuojelu lailla suojeltuja eläimiä. Lisäksi se ei ole yhtään nopeampi kuin nykyinen Bussiliikenne kaikki perustelut jotka sen puolesta on kerrottu on täysin perättömiä se ei tuota yhtään hyötyä liikenteeseen mitä ei saavutettaisi linja-autoilla, jotka ovat tätä päivää. Raitiotie on 100 liian vanha eikä se tule koskaan toimimaan turvallisesti Tampereella, jossa on kapeat kadut. Teillä ei ole lupa tuhota Hervannan luontoa turhalla ja kalliilla rakentamisella. Tampere ei ole enää niin suosittu, kuin mitä turhan raitiotien puolustajat väittävät. Hermiassakin oppilaspaikat on vähennetty 1000oppilaasta 500oppilaseen. Tampereelle muuttaa väestörekisteri mukaan 100 henkilöä vuosittain koko Tampereen alueelle muuttaa vuodessa noin 1000 henkilöä kannattajilla ei ole lupa laskea Tampereen seudulle muuttavia ihmisiä. Tampereelle muuttajiksi. Mikäli suunnitellut turhat investoinnit toteutuvat Tampere on muutaman vuoden päästä konkurssin partaalla velkarahalla on uhkarohkeata rakentaa suuria investointeja. Velka tulee maksaa takaisin. Tampereella on tämän valtuusto kauden aikana kolme 40miljoonan alijäämistä vuotta ja tästä vuodesta tulee neljäs alijäämää tulee noin 90miljoonaa. Kuinka te uskallatte ottaa vielä lisää velkaa ja tuhota Tampereen luonnon. Teidän tulee suojella luontoa eikä tuhota sitä. Raitiotie ei ole matkustajan mielestä hyvä ja turvallinen ainakaan Hervannassa eikä Tampereen alueella. Lisäksi se tulee maksamaan ensimmäisessä vaiheessa lähes 500 miljoonaa eikä 283 miljoonaa minkä väitätte sen maksavan raiteiden kunnossa ja puhtaana pito maksaa noin 30milj. vuodessa käyttökulut ovat huomattavan kalliimmat kuin linja-autoliikenteessä. Se ei maksa koskaan itseään takaisin eikä tuota voittoa. Tampere säästää palveluissa jo ihan riittämiin silloin tulisi laittaa kaikki kalliit turhat luontoa tuhoavat investoinnit pöydälle ja mieluummin roskakoriin, elää tulojen mukaan eikä jatkuvasti kasvattaa velkataakkaa. Pettynyt asioiden hoitoon terttu Kurki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *