Osa 2: Vihan hedelmät

 Vasen Kaista julkaisee Vesa Suomisen luokkasuhteiden muutoksia kapitalismin viimeisellä rannalla käsittelevän artikkelin kuudessa osassa. Tämä on toinen osa. (Kuva: Cai Melakoski)
Vasen Kaista julkaisee Vesa Suomisen luokkasuhteiden muutoksia kapitalismin viimeisellä rannalla käsittelevän artikkelin kuudessa osassa. Tämä on toinen osa. (Kuva: Cai Melakoski)

 

VESA SUOMINEN   
Finanssikapitalismin tunnuskuva on persoonaton salkkumies, jonka koko olemus viestii että bisnestä pukkaa. Sanat ”työväenluokka”, ”työväestö”, ”työväenliike” kuulostavat median uutislingossa pyöriessään menneen maailman kaiuilta kuin työväenmarssi SDP:n puoluekokouksessa.

Autuaat2_nosto2_300_Montserrat_25Palkansaajia ja erityisesti työttömiä koskevat uutiset ja tutkimukset ovat tuoneet toisinaan mieleen tiedotusvälineiden tavan esitellä Australian aboriginaaliväestöä. Ihmisistä puhutaan usein vain työttömyyslukuina, viranomaistoimien kohteena ja yhteiskunnallisena ongelmana eikä oman elämänsä tietoisina tekijöinä.

“Suomessa puoli miljoonaa peruskoulupohjaista työpaikkaa on kadonnut kahdessakymmenessä vuodessa automaation nieluun. Yhdysvaltojen tapaan näyttää siltä, että enemmistö ei jatkossa työllään yllä keskiluokkaan eikä pysy siellä. Nuorten pääsy oikeisiin työsuhteisiin on pitkittynyt ja mutkistunut. Kesätöitäkin on vaikea saada. Piilotyöpaikkoja trokataan virallisten markkinoiden ulkopuolella vertaisverkoissa”, kirjoittaa Juha SIltala artikkelissaan Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta.

Euroopan kerran vahvojen teollisuusalueiden rappeutuminen ”ruostevyöhykkeiksi” on synnyttänyt työttömyyttä, syrjäytymistä, epätoivoa, vihaa, muukalaiskammoa ja rasismia, joista on seurannut populistisiksi leimattujen oikeistopuolueiden voittokulku. Nettiuutinen tiivistää asian: Britannian kansanäänestyksen tulos kumpuaa kurjuudesta – sama keitos kuplii muissa EU-maissa.

“Rapistuvien teollisuuskaupunkien kurjistuminen, maahanmuutto ja menneen suuruuden kaipaus antoivat nostetta Britannian EU-eroa ajaville. Samankaltainen kehitys on johtanut poliittiseen epävakauteen myös muissa Euroopan maissa” kirjoitti Minna Pye Brexit äänestyksen jälkeen.

Osa ammattitaidostaan, arvostaan ja joukkovoimastaan tietoisesta teollisesta työväenluokasta on saneerattu, hajotettu, kilpailukyykytetty, ulkoistettu, pakkolomautettu, leikattu, korvattu teollisuusroboteilla ja tietokoneohjelmilla ja siirretty pätkä- ja matalapalkkatöihin tai työttömyyskortistoon.

“Euroalueen neljästä suuresta maasta Ranska on teollisuuttaan eniten menettänyt maa (kolme muuta suurta ovat Saksa, Espanja ja Italia); vuosien 1980 ja 2011 välisenä aikana sen teollisten työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista on pudonnut 24 prosentista 13 prosenttiin”, raportoi Laurent Carroué jo vuonna 2012.

Saksa, Euroopan unionin johtotähti, kärsii paitsi rikkaasta valtiosta myös rankoista tuloeroista ja rapistuvasta infrastruktuurista, kehnoista koulurakennuksista, sortuvista silloista ja kurjistuvasta tieverkosta. Järjenvastainen uusliberalistinen talouspolitiikka puree, ja se puree kovaa.

Teollisesta perustastaan ylpeässä Italiassa oli vuoden 2014 tilastolukujen perusteella köyhiksi luokiteltuja perheitä 10,3 prosenttia. Köyhiksi laskettuja henkilöitä oli 12,9 prosenttia väestöstä. Eriarvoisuus kasvaa.

Antaa tutkijan puhua:

Autuaat2_nosto1_300_Montserrat_25“Eurooppaankin on muodostunut uudenlainen työtä tekevien köyhien luokka. Huonoimmin ansaitseva neljännes työllisistä ei Saksassa yllä edes minimipalkkaan, mutta heikennettyjen työttömyyskorvausten tarkoitus onkin ajaa työnhakijat hyväksymään myös muut kuin säälliset työt. Saksassa oli vuonna 2015 lähes seitsemän miljoonaa minityöpaikkaa, joiden palkka oli alle 450 euroa kuukaudessa ja joihin ei sisältynyt eläke- ja työttömyysturvaa. Hartz-reformit vuosituhannen vaihteessa heikensivät työttömyysturvaa ja siirsivät huomattavan osan epäsuorista työvoimakustannuksista kotitalouksien kannettaviksi. Syntyy jyrkkärajainen luokkayhteiskunta ilman yhdistävää luokkatietoisuutta, kirjoitti Juha Siltala.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa monen toimeentulostaan kamppailevan päivittäistä sinnittelyä luonnehtii ylivelkaantuminen. Palkansaajat ovat vuosikymmeniä korvanneet puuttuvan ansiotason nousun ottamalla lainaa. Pankkien luottokelvottomiksi luokittelemien köyhimpien ihmisten elämää vaikeuttaa pikavippikonttorien ja sivukatujen koronkiskureiden armoille joutuminen.

Tai käy kuin 32-vuotiaalle newjerseyläiselle Maria Fernandesille, joka koetti selviytyä amerikkalaisesta unelmasta hengissä ottamalla kolme työpaikkaa Dunkin’Donuts-kahviloissa. Hänen kohtalostaan raportoi Rachel L. Swarns New York Times -lehdessä. Fernandes teki työtä päivävuoroissa, yövuoroissa ja viikonloppuisin. Fernandes sukkuloi työpaikkojensa välillä ja ansaitsi tuskin enempää kuin New Jerseyn minimipalkan, 8 dollaria 25 senttiä tunnissa.

Fernandes ehti harvoin nukkumaan asunnolleen, jonka vuokranmaksu teki tiukkaa. Hän haaveili kuuden–seitsemän tunnin yhtäjaksoisista unista mutta ehti työvuorojen välillä usein torkkua vain pari–kolme tuntia autossaan moottorin käydessä. Eräänä aamuna elokuussa 2014 hän jäi työvuoronsa jälkeen autoon nukkumaan. Varalla ollut bensakanisteri oli kaatunut ja vuotanut autoon. Nainen löydettiin yhä työasussaan, myrkylliseen katkuun tukehtuneena. Työnantajan edustaja sanoi, että Maria Fernandes oli ollut ”mallityöntekijä”.

”Yksinkertaiset ihmiset”

Saska Saarikoski kuvaili artikkelissaan Yksinäiset ihmiset ovat pelokkaita ihmisiä – Yhdysvallat on täynnä valkoista vihaa:

“Vihaisimpia ovat heikosti koulutetut valkoiset, jotka ovat nähneet asemansa romahtavan. Aikaisemmin moni heistä oli ylpeää työväenluokkaa, kuului ammattiliittoon ja äänesti demokraattipuoluetta. Nyt tehtaat on suljettu tai palkkoja on leikattu. Turvallisia työpaikkoja ei enää ole. Työyhteisöt ovat hajonneet. Työväen solidaarisuus on vaihtunut kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Katkeruus ja rasismi ovat lisääntyneet.”

Viime aikoina uutisointiin on alkanut ilmestyä myös kapitalismin globalisaatioprosessien ja automaation tuhoamien työpaikkojen syrjimää valkoista väestöä ymmärtävää sävyä. Tutkainta vastaan potkivasta köyhimyksestä on vähäksi aikaa sukeutunut myötätuntoa herättävä uhri muidenkin kuin äärioikeiston ja populistipuolueiden retoriikassa.

Saksalainen viikkolehti Der Spiegel julkaisi kesäkuussa toimittaja Nils Minkmarin ”yksinkertaisia ihmisiä”, vähän koulutusta saaneita työväenluokkaisia ihmisiä puolustavan artikkelin. Hän arvioi oikeistopopulismin kannatuksen syitä ja eurooppalaisen sosiaalidemokratian siirtymistä työväestön puolustajasta keskiluokan etujen vaalijaksi. Toimittaja vaati Euroopalle samanlaista New Dealia, jota toteutettiin Yhdysvalloissa Franklin D. Rooseveltin presidenttikausilla (Nils Minkmar, 2016).

Kohtuullisesti toimeentulevalle ”keskiluokalle” antinsa suuntaavat tiedotusvälineet ‒ piensijoittajan viimeisimmät vinkit ja ruokasivujen esittelemien viinilöytöjen bukee ‒ käsittelevät taas niinkin rahvaanomaista aihetta kuin valkoista syrjälistöä. Kiusallinen köyhäläinen on onnistunut nilkuttamaan uutisiin kuin laulun Ontuva Eriksson taivaan porteille.

Näkökulman muutosta ovat vauhdittaneet paitsi yhä uudet eriarvoisuuden kasvua ja syitä ruotivat tutkimukset ‒ esimerkiksi ranskalainen Thomas Piketty ‒ myös oikeistolaisten populistipuolueiden kannatuksen kasvu ja viimeksi Yhdysvaltojen valtaeliitin säikäyttäneiden Bernie Sandersin ja Donald Trumpin huikea suosio ja brittien brexit-ratkaisun EU-komission herroille ja rouville järjestämä juhannussätky. Köyhällä on hetken aikaa ystäviä joka puolella ja joka puolueessa.

Jopa Yhdysvaltojen republikaanisessa puolueessa vaikuttaa joukko ihmisiä, joiden ideana on puolueen ja työväestön lähentäminen. Nämä ”reformikonservatiivit” koettavat tehdä republikaaneista ”työväenpuolueen”. He inhoavat Trumpia aivan yhtä paljon kuin muutkin republikaanit, mutta ovat tunnustaneet että ”Trumpin näille äänestäjille tarjoama isoin juttu on, että vihdoinkin joku kiinnittää heihin huomiota”, kirjoitti  Jackie Calmes New York Times -lehdessä elokuussa.

Calmesin kirjoitus lie vienyt parkkiintuneen tutkivan journalistinkin aamukahvit väärään kurkkuun:

The New York Timesissa ilmestyi viime viikolla kammottava artikkeli [‒ ‒]. Uudet republikaanit eivät olisi enää ”liike-elämän ja etuoikeutettujen” puolue vaan äänivaltansa menettäneen työväenluokan suojelija. Tätä ei ollut suunniteltu. Jos muutos toteutuu, se ei tapahdu konservatiivijohtajien halusta vaan siksi että äänestäjät vaativat sitä”, kirjoitti Matt Taibbi artikkelissaan  A republican workers party – republikaaninen työväenpuolue.

<Edelliseen osaan> <Seuraavaan osaan>

Luettavaa:

Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta. Uuden talouden keikka- ja silpputyö paluuna entiseen (Juha Siltala, Impulsseja. Kalevi Sorsa -säätiö. Syyskuu 2016)

Onko vakinainen täysipäiväinen palkkatyö säällisellä palkalla historiallinen poikkeus? (Juha Siltalan artikkelin esittely, Kansan Uutiset verkkolehti 16.9.2016)

Analyysi: Britannian kansanäänestyksen tulos kumpuaa kurjuudesta – sama keitos kuplii muissa EU-maissa (Minna Pye, YLE Uutiset Ulkomaat 27.6.2016)

Industrie, socle de la puissance (Laurent Carroué, Le Monde diplomatique, maaliskuu 2012)

For a Worker With Little Time Between 3 Jobs, a Nap Has Fatal Consequences ( Rachel L. Swarns, The New York Times, 28.9.2014)

Yksinäiset ihmiset ovat pelokkaita ihmisiä – Yhdysvallat on täynnä valkoista vihaa (Saska Saarikoski, Helsingin Sanomat 26.5. 2016)

Die einfachen Leute (Nils Minkmar, Der Spiegel Nr 24, 11.6. 2016)

They Want Trump to Make the G.O.P. a Workers’ Party (Jackie Calmes, The New York Times, 5.8.2016)

A Republican Workers’ Party? (Matt Taibbi, Rolling Stone, 8.8.2016)

|||

Autuaita ovat yksinkertaiset? on Vesa Suomisen luokkasuhteiden muutoksia kapitalismin (ja pahimmassa tapauksessa koko ihmiskunnan) viimeisellä rannalla käsittelevä artikkeli, jonka Vasen Kaista julkaisee kuudessa osassa.

Osa 1: Tuhoalue leviää länsimaihin
Ympäristötuhon ja tuhokapitalismin uhon leviämisestä globalisaation myötä myös länsi-Eurooppaan

Osa 2: Vihan hedelmät
Ylpeän ammattilaisen tiestä kilpailukyykytetyksi silpputyöläiseksi

Osa 3: Valkoisen miehen taakka
Ystävien ilmaantumisesta kadonneeksi luullulle työväenluokalle

Osa 4: Luokan liikkeet
Työväenluokan putoamisesta äänestyskoppien vapaaksi riistaksi

Osa 5: Tulevaisuus onkin paluuta menneisyyteen
Vasemmiston tulevaisuusvision loikasta viime vuosituhannelle

Osa 6:  Taistelu perustulosta
Perustulon nousemisesta Elinkeinoelämän keskusliiton keskeiseksi tavoitteeksi

*

 

Leave a Reply