Aito välittäminen näkyy teoissa

Niko Vallenius kolumnistikuva 200x443NIKO VALLENIUS   
Imatran surmat ja Suomen huonontuneet PISA-tulokset herättivät Suomen ministeritason päättäjät puhumaan syrjäytymisestä ja eriarvoisuuden lisääntymisestä. Tämän viikon keskustelussa emme kuitenkaan saaneet kuulla heiltä mitään uusia näkökantoja tai ratkaisuehdotuksia, vain tutuksi tullutta valittelua siitä, kuinka niin monilla ihmisillä menee niin kovin huonosti. Suomen media esitti kritiikittömästi saman vanhan yhteiskunnallisen sosiaalipornon uusintalähetyksen, vaikka nyt olisi ollut juuri oikea hetki esittää painavia kysymyksiä päättäjien puheiden ja tekojen ristiriidasta.

Kun mielenterveysongelmista kärsivä syrjäytynyt 23-vuotias surmasi kolme henkilöä Imatralla, avasi sisäministeri Paula Risikko (kok.) sydäntään medialle. Hän nimitti syrjäytymistä yhdeksi Suomen suurimmaksi uhaksi sisäiselle turvallisuudelle. Ilmiön syitä on hänen mukaansa pohdittava ja löydettävä vahvistusta sen ehkäisemiseen.

Ministeritason henkilönä Risikko varmasti tietää, että syrjäytymisen syitä on pohdittu jo aiemminkin ja ilmiön ehkäisemiseen on kehitetty erinäisiä keinoja. Nämä keinot eivät kuitenkaan ole kiinnostaneet hallitusta, joka leikkasi keväällä ennakoivan nuorisotyön rahoituksesta kolmanneksen. Tämä johtaa asiantuntija-arvion mukaan siihen, että 10 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta jää ilman apua.

Eriarvoistuminen ja syrjäytymiskehitys alkaa monesti jo koulussa. Aiemmin Suomen peruskoulu on onnistunut vähentämään oppilaiden perheiden sosioekonomisen taustan vaikutusta oppimistuloksiin, mutta tämä trendi on tuoreiden PISA-tulosten mukaan loppumassa. Heikoimpien oppilaiden tulokset laskivat entisestään ja alueelliset erot oppimistuloksissa ovat kasvaneet selvästi.

Tuoreet tulokset kirvoittivat opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta (kok.) huolestunutta kommentointia. Mitään konkreettisia tekoja ministeriltämme ei liene odotettavissa.

Grahn-Laasosen blogissaan julkaisemasta tilannekatsauksesta saa nimittäin sellaisen kuvan, että syy heikompiin oppimistuloksiin on oppilaissa. Hän kirjoittaa, että ”oppimiseen liittyvillä asenteilla, kiinnostuksella ja innostuksella on suuri merkitys tuloksien kannalta”. Muita selityksiä hän ei tuloksien heikkenemiseen ja epätasa-arvoisuuden kasvuun tarjoa.

Vaikka motivaatio onkin oppimisen kannalta elintärkeää, vaatii oppimisen järjestäminen taloudellisia resursseja, joita hallitus leikkaa kovalla kädellä. Ryhmäkokojen jatkuva kasvattaminen johtaa tilanteeseen, jossa opettajilla on on entistä vähemmän aikaa keskittyä heikoimpien oppilaiden tukemiseen. Tämän lisäksi oppilashuoltoon kohdistuvat kiristykset johtavat tilanteeseen, jossa heikommin pärjäävät jäävät vaille tarvitsemaansa tukea. Ensin leikataan ja sitten ihmetellään, kun enää ei pärjätäkään niin hyvin.

Risikon ja Grahn-Laasosen esittämät huolestuneet puheenvuorot ovat heidän hallituksensa tekojen valossa irvokkaita. Syrjäytymisen syitä on pohdittu jo pitkään, eikä nuorten oppimistuloksien heikkenemisen edessä tarvitse teeskennellä yllättynyttä. Ratkaisuja näihin ongelmiin olisi olemassa, mutta ministerit istuvat hallituksessa, joka on toimenpiteillään ollut pikemminkin osa ongelmaa. Hallitus on tehnyt tietoisia leikkauksia, ja tuhansien ihmisten jättäminen yhteiskunnan tuen ulkopuolelle ei ole vahinko, vaan osa hallituksen yleistä linjaa. Näiden hallituksen säästötoimenpiteiden kohteina olevien nuorten kohdalla pitäisikin puhua pikemminkin syrjäytetyistä: ihmisistä, joita hallitus ei enää halunnut auttaa, vaikka keinoja olisi käytettävissä.

Tämä aika tarvitsee enemmän aitoa välittämistä: vähemmän puheita, enemmän tekoja ja ennen kaikkea rehellisyyttä ja vastuunkantoa omien päätösten seurauksista. Tämä hallitus ei ole parantanut asioita, vaan on pikemminkin uhraamassa inhimillisen hyvinvoinnin lyhytnäköisen kvartaalitalouden alttarille. Mutta mitä muuta oikeastaan olisi voinut odottaakaan, jos ministeri Grahn-Laasonenkin on todennut, että ”valtio ei voi olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista”?

Suurin osa Suomen kansasta kannattaa hyvinvointivaltion säilyttämistä ja pitää toisista ihmisistä välittämistä arvokkaana. Kysyn vaan: miten olemmekaan saaneet tällaiset päättäjät, jotka edustavat kaikkea muuta?

Kirjoittaja on perheellinen opetusalan asiantuntija, jolla on laaja kokemus sekä työelämästä että työttömyydestä.

|||

Aiheesta muualla verkossa:

Imatran kolmoissurma nosti syrjäytymisen jälleen tapetille – Sisäministeri Risikko: ”Tästä pitää tehdä hallituksen kärkihanke” (Matti Koivisto, Yle.fi 7.12.2016)

Lähes 10 000 nuorta syrjäytymisvaarassa – leikkaukset uhkaavat ennakoivaa nuorisotyötä (Ulla Ylönen, Yle.fi 28.4.2016)   

Grahn-Laasonen: ”Valtio ei voi olla vastuussa ihmisten hyvinvoinnista” (Arno Rydman, Verkkouutiset Nykypäivä 2.6.2014)   

Sanni Grahn-Laasonen Pisa-tuloksista (Sanni Grahn-Laasosen blogi 6.12.2016)    

Näin koulutusleikkaukset iskevät ”Opiskelijat hädissään” (Hanna Gråsten, Iltalehti 19.8.2015)

|||
Etusivun kuva: Cai Melakoski

*

 

Leave a Reply