Tämän vuosituhannen Baabelin torni on avaruusalus

Amy Adams matkustaa tiedon rajojen ulkopuolelle. Kuva: Xenolinguistics, LLC.
Amy Adams matkustaa tiedon rajojen ulkopuolelle. Kuva: Xenolinguistics, LLC.

 

VERTTI LUOSTARINEN
Eräs scifikirjallisuuden toistuvista teemoista on kommunikaation mahdottomuus maan ulkopuolisen älyn kanssa. Esimerkiksi Stanislaw Lemin Solaris käsittelee sitä, kuinka matkatessamme universumin ääriin emme kykene siltikään löytämään edestämme mitään muuta kuin itsemme. Solariksen filmatisoinneissa tämä aihio saa kuitenkin väistyä rakkaustarinan tieltä. Ehkä elokuvan maailmaan kieli ja kommunikaatio tuntuivat liian konstikkaalta aiheelta.

Denis Villeneuven Arrival onnistuu siinä, mitä kovin moni scifielokuva vuosien varrella ei ole edes yrittänyt. Se kertoo tutkijoista, jotka yrittävät saada yhteyden toiseuteen, vain löytääkseen sen syövereistä oman merkityksensä. Villeneuve saa säveltäjänsä Jóhann Jóhannssonin avustuksella ladattua potentiaalisesti kylmään tarinaan paitsi lovecraftilaista uhkaa, myös aitoa inhimillisyyttä lajien välisen kommunikaation hetkiin. Vähemmän tenhoavia sen sijaan ovat tarpeettomat kielitieteelliset oppitunnit näiden hetkien välissä. Amy Adamsin erinomaisen näyttelijäntyön ansiosta ne eivät onneksi koskaan latista mielenkiintoa liikaa .

Valitettavasti elokuvan päätös (josta en tahdo paljastaa sen enempää) sortuu aivan yhtä tarpeettomiin aikaparadokseihin kuin toinen suuri tämän genren edustaja Interstellar vähän aikaa sitten. Toivoisin Hollywoodin tajuavan, että hyvän tieteiselokuvan ei tarvitse kääntää katsojan odotuksia päälaelleen viimeisen kymmenen minuutin aikana. Tästäkin huolimatta elokuva jää mieleen rehellisenä yrityksenä kurottaa genren elokuvia riivaavaan yläastefilosofian yläpuolelle. Uusi Blade Runner lienee siis parhaissa mahdollisissa käsissä.

*

Leave a Reply