Artikkeli: Lukijoilta 2013–2018

20.1.2017 klo 08:02

Hämeenkadun itäpää hetkeksi yksityisautoille autoille – mutta millä hinnalla?

Hämeenkadun itäistä osaa valokuvasi Antti Yrjönen.

 

NOORA TAPIO
Tampereen kaupunki on päättänyt avata Hämeenkadun itäpään yksityisautoilulle neljäksi kuukaudeksi helmikuusta kesäkuuhun. Päätös on tyrmistyttävä ja vaikuttaa tehdyn epädemokraattisesti. Hankkeella halutaan lepytellään pientä, mutta tuohtunutta joukkoa autoilijoita. Hintaa tälle arvioidaan tulevan 80 000 euroa. Lisäksi päätös viivästyttää raitiotien rakentamisen aloittamista parilla kuukaudella.

Apulaispormestari Pekka Salmi perusteli päätöstä sillä, että kokeilu autottomasta Hämeenkadusta oli määräaikainen ja se loppui vuodenvaihteeseen. Kuitenkin päätös Hämeenkadun pysymisestä autottomana on jo tehty. En voi kuin ihmetellä, miten kymmenien tuhansien eurojen väliaikaisista muutostöistä päätettiin ilmeisesti sosialidemokraattien ja kokoomuksen valtuustoryhmän välillä siitäkin huolimatta, että nuo rahat valuvat hukkaan heti kesäkuussa, kun Hämeenkatu joudutaan ratikan vuoksi rakentamaan jälleen uusiksi.

Hämeenkadun avaamista on perusteltu erityisesti Rantatunnelin Satakunnankadulle aiheuttamilla ruuhkilla. Tunneli lisäsi Satakunnankadulle noin 4000 autoa. On arvioitu, että niistä vain 500–1000 siirtyy Hämeenkadulle. On järkyttävää, miten keskustan pääkatu uhrataan vain hyvin pienen helpotuksen edessä.

Yksityisautoilun väliaikaisen sallimisen vuoksi on purettava vastikään rakennetut pyörätiet. Tampere on muutenkin huono pyöräilykaupunki. Yksityisautoilun kielto Hämeenkadun itäpäässä helpotti pyöräilijöiden ja kävelijöiden liikkumista ja toi lisäksi rutkasti kaivattua viihtyisyyttä.

Kaupunginhallituksen kokouksessa 19. joulukuuta merkittiin tiedoksi päätös siitä, että Hämeenkadun avaaminen autoille on haastavaa eikä ratkaise ruuhkaongelmia. Apulaispormestarit Pekka Salmi ja Leena Kostianen, miten voitte olla valmiita heittämään kuntademokratian sekä useita kymmeniä tuhansia euroja taivaan tuuliin vain oman vaalimenestyksenne eteen?

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *