Artikkeli: Lukijoilta 2013–2018

26.1.2017 klo 07:20

Suomi rauhanliittoon Venäjän kanssa

SEPPO KOSKIMA
Strategian professori Alpo Juntunen esitti Ilta-Sanomissa 19.12.2016 Suomea liittoon Venäjän kanssa sotilaallisesti. Näin poistettaisiin venäläisten epäilykset Suomen puolueettomuuden uskottavuudesta.

Mielestäni liitto vähentäisi Itämeren kautta tulevaa uhkakuvaa Venäjällä sekä päinvastoin, Venäjän uhkaa Suomelle. Se olisi kaikkien, Suomen, Venäjän, Naton ja Amerikankin etu.

Liitto antaisi uuden mahdollisuuden neuvotella neutraalista kauppavyöhykkeestä itärajalle sekä ydinaseettomasta Itämerestä. Liitto vähentäisi myös nykyisyyden pedon, asevarustelukierteen, kallista ruokintaa. Tällaisia ehdotuksia tarvitaan tänään.

Mielestäni EU:sta ei ole enää Suomen suhteiden hoitajaksi Venäjälle, sen omat arvot ja päätökset on populistinen politiikka haastanut. Suomi tarvitsee oman itsenäisen tiensä johon luotetaan. Sillä tiellä Venäjä ei ole vihollinen eikä sen kanssa pyritä konfliktiin. Suomen tie ei ole Viron tie. Suomen tie on kansallinen etumme perusasia vuosikymmeniä vanha identiteettimme uskottava rauhandiplomatia, jonka eteen on tehtävä kaikki mahdollinen itsenäisyytemme säilyttämiseksi.

Suomalaisprofessorilta hätkähdyttävä ehdotus SK:ssa: ”Suomi sotilasliittoon Venäjän kanssa” (IS 19.12.2016)

 

Moskovan Punainen tori keväällä 2016. Kuva Sinikka Torkkola.

 

 

 

Kommentteja: 2

  1. Suomi on lopulta Venäjälle pelkkä puskurivaltio lähinnä Pietarin ja Murmanskin läheisyyden vuoksi. Suomen geopoliittinen asema määräytyi jo yli 200 vuotta sitten eikä se ole siitä muuksi muuttunut.

  2. Rauhanliitto olisi hyvä idea, ja siihen pitää saada mukaan kaikki muutkin naapurimme ja Itämeren rantavaltiot. Sen sijaan en usko, että minkäänlainen sotilaallinen liittoutuminen edistäisi rauhaa. Demokratian kehitys niin Venäjällä kuin USA:ssakin on niin heikoissa kantimissa, että Suomen on paras pysyä kaikenlaisten sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella ja vakuuttaa naapurimme ja koko maailma siitä, että Suomen alueen kautta ei koskaan kohdistu sotilaallista uhkaa ketään vastaan. Se olisi parasta rauhan työtä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *