Terhi Haukka Ylöjärven vasemmiston johtoon

Terhi Haukan puheenjohtajuus Ylöjärven vasemmistossa ei olisi voinut alkaa paremmissa merkeissä. Uusia jäseniä virtaa järjestöön ja kuntavaaleissa tuli komea voitto. (Kuvaaja: Sari Koivunen)

 

CAI MELAKOSKI
Komean kuntavaalituloksen tehnyt Ylöjärven vasemmisto vaihtoi puheenjohtajaa kevätkokouksessaan maaliskuussa. Työsuojeluvaltuutettu Rauno Kesseli luovutti puheenjohtajan nuijan lähihoitaja Terhi Haukalle.

‒ Suostuin puheenjohtajaksi, koska olin kieltäytynyt pestistä jo parina vuonna vaalivuoteen vedoten. Nyt sitten otin pestin vastaan kunnallisjärjestön kannalta kaikkein hektisimpänä vaalivuotena, Haukka myhäilee.

‒ Ehkä tämä on sitä naisen logiikkaa… Onneksi voin tukeutua entiseen puheenjohtajaan, Rauno Kesseliin. On joku, jolta kysyä neuvoa. Tätä ennen olin muutaman vuoden ajan kunnallistoimikunnan sihteeri.

‒ Oma toiveeni kunnallisjärjestölle on, että tulisimme näkyvämmäksi Ylöjärvellä. Aiemminkin on ollut erilaisia ideoita näkyvyyden lisäämiseksi, mutta on ollut pulaa toteuttajista. Nyt tilanne näyttää paremmalta, kun olemme saaneet uusia, tuoreita ja aktiivisia toimijoita.

‒ Toiminta ei ole enää vain muutaman aktiivisen ihmisen harteilla. Nyt meidän pitää vain pystyä ottamaan haaste vastaan ja pitää nämä uudet aktiiviset toimijat mukana ja uudistaa tarpeen mukaan toimintaamme. Paljon toimintaideoita on jo heitelty ilmaan, Haukka kiittää.

Myös kunnallistoimikunta uudistui, mutta varapuheenjohtajana jatkaa Olavi Järvinen. Petra Kiviniemi on uusi sihteeri, taloudenhoitajana jatkaa Sami Vastamäki. Uutena kunnallistoimikunnan vastuualueena on viestintä sosiaalisessa mediassa ja yhteydet lehtiin. Tähän tehtävään nimettiin Aki Leppänen.

Kunnallistoimikunnan muut jäsenet ovat: Anna Göös-Leppänen, Anne Jukantupa, Rauno Kesseli, Timo Lammi, Liisa Schali, Arja Uusikartano ja Raimo Virtanen. Varajäseniksi valittiin Erkki Moisio, Seppo Pistool ja Niko Ärling.

‒ Kunnallistoimikunnan kokoonpano on mielestäni aika ihanteellinen: on täysin uusia ihmisiä ja vanhoja konkareita. Nyt on mahdollisuus yhdistellä kokemusta ja uusia ideoita. Henkilökohtaisesti näen tämän porukan tiiminä, ja tiimissä pitää olla mielestäni erilaisia ihmisiä, erilaisia mielipiteitä ja erilaisia taustoja, että saadaan syntymään jotain uutta. Olen yhtä innostunut uudesta kunnallistoimikunnasta kuin kunnallisjärjestön tämän kevään vaalityöstä ja ehdokkaista. Nyt on aika hyvä olla, iloitsee Terhi Haukka.

Ylöjärvi on voimakkaasti kasvava kaupunki Tampereen luoteispuolella. Vuonna 1950 Ylöjärvi tosin menetti Lielahden Tampereen kaupungille, mutta on kasvanut varsinkin 1990-luvulta alkaen voimakkaasti. Kuntaliitos Viljakkalan kanssa vuonna 2007 ja Kurun kanssa vuonna 2009 antoivat Ylöjärvelle paljon lisäystä pinta-alaan ja lähes 5 000 asukastakin. Asukasluku on liki 33 000. Kesämökkejä on 4 400, joten kesä-ylöjärveläisiäsiäkin on runsaasti.

Ylöjärvellä työpaikkoja tarjoavat teollisuus, terveys- ja sosiaalipalvelut, kauppa ja rakentaminen. Kaupungin alueella on noin 9 500 työpaikkaa, joista kaupungin tehtäviä noin 2000.

Lue lisää:
Ylöjärven vasemmiston valtuustoryhmä kasvoi ja nuortui (12.4.2017)

Ylöjärven vasemmisto (Facebook-sivu)

*

Leave a Reply