”Onko presidenttimme hullu?”

 

VESA SUOMINEN   
Donald J. Trump ei ole ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, jonka epäillään olevan päästään vialla ‒ tai ehdoin tahdoin esittävän sellaista. Brittijournalisti Francis Wheen kertoo ”vainoharhaisuuden kulta-ajaksi” ristimäänsä 1970-lukua käsittelevässä kirjassaan, kuinka tuleva presidentti Richard Nixon maalaili kesällä 1968 avustajalleen Bob Haldemanille niin sanotusta mielipuolitaktiikasta koituvia etuja ja hyötyjä Vietnamin sodan lopettamiseksi:

”Haluan pohjoisvietnamilaisten uskovan minun olevan siinä pisteessä että saatan tehdä ihan mitä tahansa lopettaakseni sodan. Me vain lipsautamme heille sanan, että ’Jumalan tähden, Nixonia riivaa tiedättekö päähänpinttymä kommunisteista. Emme pysty hillitsemään häntä kun hän on vihainen, ja hänen kätensä on ydinasenapilla’ – ja Ho Tši Minh itse tulee kahden päivän kuluessa Pariisin kerjäämään rauhaa.”

Ryhdyttyään tammikuusta 1969 hoitamaan presidentinvirkaa Nixon kehotti samassa hengessä Henry Kissingeriä varoittamaan Neuvostoliiton suurlähettilästä, että ”presidentti oli pitelemättömissä” mitä Vietnamin tilanteeseen tuli.

Valkoisen talon edustajana Moskovassa vuonna 1969 vieraillut Len Garment käytti Kissingerin ehdotuksesta samaa taktiikkaa ja kertoi yhdelle Brežnevin neuvonantajista, että Nixon oli dramaattisen vipsahtanut persoonallisuus ja enemmän kuin lievästi vainoharhainen; tarpeen niin vaatiessa hän oli kylmäverinen teurastaja.

Garment-poloiselle valkeni vasta myöhemmin, että kaikki hänen Nixonista venäläisille tarinoimansa osoittautuikin ”enemmän tai vähemmän todeksi”.

Presidenttiehdokkuutta tavoitellessaan Trump antoi haastattelun The New York Timesille 26.3. 2016. Hän kertoi aikeistaan:

”Minä käyttäisin kauppaa neuvottelukeinona. Ryhtyisinkö sotaan? [–] Tuohon kysymykseen en haluaisi vastata. Koska en halua sanoa, että ryhdyn tai en ryhdy tai [–]. Tuo on ongelmana maassamme. Joku poliitikko sanoisi, että ’oh, minä en koskaan ryhtyisi sotaan’ tai he sanoisivat että ’oh, minä ryhtyisin kyllä sotaan’. Minä en halua sanoa mitä tekisin, koska me tarvitsemme taaskin ennalta-arvaamattomuutta. Jos tiedättekö voitan vaalit, en tahdo olla asemassa, jossa olen sanonut, että ryhtyisin tai en ryhtyisi. En halua niiden tietävän, mitä ajattelen. [–] En haluaisi heidän tietävän, mitä todella ajattelen. Mutta kerron teille tämän. [–] Minä käyttäisin ehdottomasti kauppaa pelimerkkinä.”

Haahuilua ja huuhailua

Kysymys presidentin päänupin virityksistä ei ole kovin kiinnostava. Kiinnostavampaa on, millainen on kansakunta, joka on antanut valitsijamiesten enemmistön kannatuksen tällaiselle presidentille.

Miksi ällistyä, kun presidentti Trump valehtelee julkisesti syyttäessään edeltäjäänsä siitä, että Barack Obama oli muka antanut salakuunnella häntä vaalikampanjan aikana? Se on helppo keino ohjata suuren yleisön mielenkiinto pois omista toilailuista ja ruiskuttaa suoraan suoneen uusi annos halpaa skandaalinkäryistä pintajulkisuutta, joka on tarpeettomasta televisiojulkkiksesta oudokkipresidentiksi kavunneen narsistin elämäneliksiiriä.

Ja yleisön mielenkiinto on taattu; onhan hän presidenttinä maassa, jonka väestöstä aikamoinen osa on television, elokuvan ja amerikkalaisen politiikan koulaamia viihdenarkkareita, joita ei kiinnosta tieto vaan seuraava skandaali: show must go on.

Moni herkkäuskoinen amerikkalainen (ja aivan liian moni lukutaitoinen eurooppalainenkin) on vakuuttunut mitä omituisimpien juonittelu- ja salaliittoteorioiden paikkansapitävyydestä, vaikkapa siitä että syyskuun 11. päivän terrori-isku vuonna 2001 olikin oman hallituksen piirissä punottu salajuoni. Kuolipa presidentti (John F. Kennedy) tai entinen ministeri (James V. Forrestal, laivastoministeri 1944 ‒ 1947, puolustusministeri 1947 ‒ 1949), kaiken takana täytyy olla jokin salaliitto. Ja kaikki tietävät, että salaliitto se tappoi Marilyn Monroenkin

Äärioikeiston ei Yhdysvalloissa tarvitse natsien Saksan malliin viritellä kielletylle kirjallisuudelle kirjarovioita, koska niin monet ihmiset ovat luopuneet vapaaehtoisesti kriittisen sisälukutaitonsa rippeistä. Hurskastelevat vanhemmat ja tekopyhät kirjastot ja koululautakunnat huolehtivat “sopimattomien” kirjojen kyseenalaistamisesta ja kieltämisestä monia amerikkalaisen kirjallisuuden suuria klassikoita myöten. Ja sitten on tietysti Rupert Murdochin imperiumiin kuuluva ja vastikään kuolleen Roger Ailesin heinäkuuhun 2016 asti luotsaama FOX News -kanava. Ailes avusti mediakonsulttina Richard Nixonia, Ronald Reagania ja George Bush vanhempaa ja auttoi Donald Trumpia tämän vaalikampanjassa viime vuonna. Tutkiva journalisti Matt Taibbi tiivisti Ailesin ja samalla FOX:in poliittisen propagandatehtävän osuvasti: “Ailes oli vihan Kristoffer Kolumbus.”

Ihmiset, joille voi uskotella todeksi vaikka valedokumentissa esitettyjä ”todisteita” merenneitojen olemassaolosta ‒ huijauksen teki Discovery Channelin Animal Planet vuonna 2012 ‒ uskovat todellakin ihan mitä tahansa.

Wikileaks-vuotojen mukaan CIA kykenee vakoilemaan laajasti ihmisten älylaitteita. Tiedustelutiedon keräämisen monista tavoista vaikuttunut presidentin neuvonantaja Kellyanne Conway uskoi Trumpin salakuuntelusyytöksiin viitaten, että vakoileminen olisi mahdollista esimerkiksi muuntamalla mikroaaltoja kameraksi.

Foliohattujen menekki on varmaan hirmuista…

*   *   *

“Kansan viholliseksi” tuomitsemaansa valtamediaa inhoava Trump kallistaa korvansa monipuolisesti kaikelle sille roskasakalle, jota politiikan suuren ja syvän valheiden tynnyrin pohjaa kaapiessa irtoaa. Hehkuvimman presidentillisen suosionsa jo ehkä menettäneen Stephen Bannonin ohella Trumpin satelliitteihin kuuluu muun muassa Alex Jones, jota viikkolehti Der Spiegel luonnehti taannoin “informaatiosoturiksi”. Trumpia voimakkaasti vaalikampanjan aikana tukenut äärioikeistolainen Jones suoltaa propagandaansa Alex Jones show:n välityksellä kaikkialle Yhdysvaltoihin. Hän on perustanut esimerkiksi Infowars-nettisivuston, joka jakaa samaa sanomaa kuin radio-showkin.

Hän on Spiegelin mukaan Yhdysvaltojen suurin salaliittoteoreetikko. Jones uskoo vakaasti, että globaalit eliitit ovat liittoutuneet Yhdysvaltojen tuhoamiseksi. Hän on vakuuttunut siitäkin, että “hallituksella” on käytössään sääaseita, joiden avulla voidaan synnyttää keinotekoisia tornadoja. Homoliitot ovat todiste maailmanlaajuisesta salaliitosta, jonka tavoitteena on tuhota perheet ja panna jumala viralta.

Jones uskoo myös “95 prosentin varmuudella”, että syyskuun 11. vuonna 2001 ei tehty mitään terrori-iskua vaan Yhdysvaltojen hallitus räjäytti itse WTC-tornit taivaan tuuliin. Kun mielenterveysongelmista kärsinyt kouluampuja tappoi läjäpäin ihmisiä Connecticutissa Sandy Hookin ala-asteella vuonna 2012, Jonesin selitys oli, että kyseessä on aseidenvastustajien keksimä uutisankka. Tällaisiin veikkoihin verrattuna lepakot perussuomalaisten tapulissa alkavat näyttää lähes harmittomalta vaivalta.

Käsitys politiikasta järkiperäisenä toimintana vaikuttaa kovin huteralta, kun Yhdysvaltojen presidentin taustajoukoissa haahuilee Jonesin ja Bannonin kaltaisia luodinkestäviä paranoideja. Se saa yhden jos toisenkin amerikkalaisen presidenttiperheen aikojen saatossa harrastaman vinksahtaneen paranormaalin puuhastelun (Eleanor Roosevelt esimerkiksi turvautui kädestäennustajaan ja Florence Harding, Valkoisen talon emäntä 1921-1923, okkultismiin) vaikuttamaan typerän viattomalta. Nancy Reagan muuten arvosti aikanaan suuresti erästä San Franciscon parempien piirien luottoastrologia. Suurvallan politiikka ei aina kulje samoilla kiskoilla rationaalisen ajattelun kanssa.

”Presidentin entinen avustaja Donald Regan julkaisi [– –] muistelmansa, joissa hän paljasti  ’että lähes jokainen tärkeä toimenpide ja päätös, jonka Reaganit tekivät minun aikanani Valkoisessa talossa, selvitettiin etukäteen San Franciscossa erään horoskooppeja laativan naisen kanssa [–]’. Ennen vuonna 1985 järjestettyä Geneven huippukokousta tämä nainen sai tehtäväksen tutkia Neuvostoliiton uuden johtajan, Mihail Gorbatshovin (kala) tähtikarttoja vihjeiden saamiseksi hänen luonteestaan ja käytöksestään; sama nainen määräsi myös tarkan ajankohdan, jolloin [presidentti Ronald] Reagan allekirjoitti keskimatkan ydinohjuksia koskevan sopimuksen joulukuussa 1987.”

*   *   *

Yhdysvalloissa ilmestyy erinomaista tietokirjallisuutta eri aloilta, ja jotkin suuristakin sanomalehdistä ja tv-asemista uutisineen ‒ ne ovat liikeyrityksiä, joille voiton tuottaminen on tärkeintä ‒ koettavat edelleen pitää kiinni tiedonvälityksen perusvaatimuksista ainakin silloin, kun eivät satu nielemään kakistelematta maansa hallituksen harhauttamistarkoituksessa liikkeelle laskemia satuja esimerkiksi Saddam Husseinin muka valmistuttamista ydinaseista tai Korean niemimaata kohti seilaavasta laivasto-osastosta joka onkin matkalla Intian valtamerelle.

Tiedonvälityksen läpikaupallistuminen johtaa siihen, että mehevä huhu ja lihava valhe kelpaa uutiseksi, sen kumoaminen tai vahvistaminen uudeksi uutiseksi. Uutisen viihdearvo on toisinaan sen tarkastettua totuudellisuutta tärkeämpi, koska se tuo eniten taloudellista voittoa. Tarkistettu, tosipohjainen tieto ja tietoa kipeimmin tarvitsevat eivät kohtaa.

Tilanne on paradoksaalinen, kun vapaudellaan kerskuvan Yhdysvaltojen monet kansalaiset ovat vertailevan ja luotettavan tiedonsaannin suhteen välillä samassa asemassa kuin kaiken riippumattoman uutisvälityksen ankarasti kieltävien Kiinan ja Venäjän asukkaat.

Radioyleisö ei ehkä ottanut vuonna 1938 niin kovin todesta Orson Wellesin juontamaa Maailmojen sota -kuunnelmaa, jossa marsilaiset hyökkäsivät maahan; mutta lehdistö repi kuunnelman vaikutuksista omat kirkuvat otsikkonsa ja synnytti lukijoilleen ainakin vaikutelman hirmuisesta paniikista.

Ja amerikkalaisilla tiedotusvälineillä on juuri sellainen yleisö kuin ne ovat ansainneet: kun buffalolainen radioasema esitti kuunnelmasta oman versionsa vuonna 1968, puhelimet tukkeutuivat hätääntyneiden kuulijoiden soitoista.

*   *   *

Tietty paranoidisuus, jatkuva sairaalloinen uhkien, juonittelun ja salaliittojen vainuaminen, on ominaista kaikille suurvalloille, niillä kun on prinsessan hipiä ja virtahevon huumorintaju.

Amerikkalaisen slapstick-elokuvan klassikoiden ohella Yhdysvaltojen uuden hallituksen toimet tuovat väkisin mieleen historianprofessori Richard J. Hofstadterin vuonna 1964 määrittelemän ”amerikkalaisen politiikan vainoharhaisen tyylin” (The Paranoid Style in American Politics).

Ja kun vain osaa katsoa oikeista paikoista, keksii joka päivälle oman salaliiton samaan tapaan kuin entinen ammattipainija ja Minnesotan entinen kuvernööri Jesse Ventura, jonka Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla -sarja pyöri aikansa jollain television ajanlietekanavalla Suomessakin, kaiketi todisteena amerikkalaisesta hutkivasta journalismista.

Lue lisää muualta verkossa:

The Nukes of October: Richard Nixon’s Secret Plan to Bring Peace to Vietnam (Jeremi Suri, Wired 25.2.2008)

Strange Days Indeed: the Golden Age of Paranoia by Francis Wheen (Anthony Holden, The Telegraph 2.9.2009.)

The Paranoid Style in American Politics (Richard Hofstadter, Harpers Magazine, marraskuu 1984)

Kellyanne Conway: ’microwaves that turn into cameras’ can spy on us (The Guardian 13.3.2017)

WikiLeaks: CIA lavasti urkintansa Venäjän, Kiinan ja Iranin teoiksi (Arto Huovinen, Kansan Uutiset 8.3.2017)

Lehdistönvapaus-indeksi: Suomi kärjessä – USA putosi (Yrjö Kokkonen, YLE 12.2.2014)

Roger Ailes Was One of the Worst Americans Ever. Fox News founder made this the hate-filled, moronic country it is today (Matt Taibbi, Rolling Stone 19.5.2017)

Askartele oma foliohattu! (Yle tiede, 21.2.2012)

Kirjat:
Francis Wheen: Kuinka humpuuki valloitti maailman. Nykyajan harhojen lyhyt historia. Suomentanut Seppo Hyrkäs. Ajatus. Helsinki 2006

Francis Wheen: Strange Days Indeed. The Golden Age of Paranoia. Fourth Estate. Lontoo 2009

|||

Vasen Kaista on julkaissut Vesa Suomisen uusvanhaa maailmanpoliittista tilannetta historian kautta punnitsevan artikkelin Uusin maailmanjärjestys − the United Hates of America? kuudessa osassa.

Osa I: Onko aika mennyt sijoiltaan tarttuu arvioon, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyrkii luomaan uuden maailmanjärjestyksen, ja tarkastelee jo viime vuosisadalla esitettyjä uuden maailmanjärjestyksen toimintasuunnitelmia. (11.5.2017)

Osa II: Yhdysvallat vastaan ”muu maailma” valottaa minkä tahansa suurvallan itsekeskeistä ja yksinapaista maailmankuvaa monin esimerkein. Onko Yhdysvaltain johtaman toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen korvaamassa kolminapainen järjestys, jossa tähän asti enemmän tai vähemmän vakiintuneista kansainvälisen käytöksen säännöistä ei enää juuri piitata? (12.5.2017)

Osa III “Agent Orange”  kertoo mihin presidentti Donald Trumpin saama liikanimi Agent Orange liittyy, ja havaitsee, että presidentin prioriteeteissa ei loppujen lopuksi työpaikoilla olekaan suuresti  väliä, etusijalla ovat  ympäristönsuojelun purkaminen ja sotamäärärahojen kasvattaminen – molemmat oivallisesti Agent Orangen profiiliin sopivia prioriteetteja. (16.5.2017)

Osa IV ulkopoliittista varjonyrkkeilyä käydään niin Kiinan kuin Meksikon vastaisen rajan muurien kupeessa. Kaiken kaikkiaan kaiken maailman valtioiden lajittelu hyviksiin ja pahiksiin on uudelle presidentille haastavaa, Lähi-idän kaikista valtioista on vaikea pitää lukua, Kiinasta ei koskaan tiedä, ja arvaako venäläisten kanssa pelata shakkia? (19.5.2017)

Osa V ”Onko presidenttimme hullu?” on ollut aiheellinen kysymys jo kauan ennen Trumpin aikaa. Valkoisen talon isännän keinovalikoimaan on kuulunut myös hullun näytteleminen ja päätösvallan delegoiminen tähtikarttojen tulkitsijalle. Trump on kuitenkin onnistunut kokoamaan ainutlaatuisen gallerian vainoharhaisia salaliittoteoreetikoita avustajakuntaansa. (23.5.2017)

Osa VI Auringonlaskun maa etsii syitä presidentti Trumpin ja hänen avustajiensa ristiriitaisiin ja päivästä toiseen vaihtuviin lausuntoihin. Tärkeimmillä tukijoukoilla, kuten pankkiireilla, teekutsuliikkeen äärioikeistolaisilla ja muilla ryhmillä on ristiriitaiset edut ja odotukset. Tee siinä sitten jokaisen mielen mukaista Great Americaa, kun Yhdysvallat kaiken lisäksi on menettämässä mahtiasemansa kansainvälisen kaupan ja talouden kapitalistisena keskuksena. (27.5.2017)

Kirjoitussarja päättyy ajankohtaiseen kommenttiin presidentti Trumpin matkasta Saudi-Arabiaan ja Israeliin.

|||

Sarjan tunnuskuvan kello on Bulletin of the Atomic Scientist -lehden Tuomiopäivän kello (Doomsday Clock), joka näyttää nyt kahta ja puolta minuuttia vaille keskiyötä. Kello näytti seitsemää minuuttia ennen puolta yötä kun se julkistettiin vuonna 1947. Tämän vuoden alussa se siirrettiin puoli minuuttia eteenpäin, nykyiseen aikaan.

Vain kerran, suurvaltojen vetypommikokeiden varjossa vuonna 1953, kello on ollut lähempänä keskiyötä, silloin aikaa oli jäljellä kaksi minuuttia.

Kello näytti 17 minuuttia ennen keskiyötä vuoden 1991 START-neuvottelujen jälkeen, jolloin johtavat suurvallat sopivat strategisen aseistuksen vähentämisestä.

Kellon aikaan vaikuttaa ihmisten keksimien teknologisten ratkaisujen vastuuttoman käytön luoma uhka planeetan tulevaisuudelle. Ennen kaikkea kyse on ydinsodan seurauksista, mutta myös ympäristön tuhosta.

Bulletin of the Atomic Scientist

*

Leave a Reply