Piikakenraali Miina Sillanpää

Miina Sillanpää joutui sovittamaan lukuharrastuksensa piian töihin. (Kuva: Päivi Tyni)

Teksti: LIISA AHOLA   
Suurten nälkävuosien aikana syntyi vähän lapsia eivätkä hekään kaikki selviytyneet hengissä. Ankara varhaislapsuus lienee ollut Vilhelmiina Riktigilläkin, mutta luultavasti se vain karaisi häntä. Vilhelmiinaksi kastettu tyttö syntyi Jokioisilla forssalaiseen Riktigien perheeseen 4.6.1866 seitsemänneksi lapseksi ja ensimmäiseksi tytöksi. Perhe oli köyhä ja ajat ankarat. Kaikki köyhien lapset tekivät työtä heti kun vain kynnelle kykenivät, ensin kotona ja sitten ansiotyössä. Koulunkäyntimahdollisuuksia ei juuri maaseudulla ollut. Vilhelmiina Riktigkin kävi vain kiertokoulua kunnes 12 vuotiaana pääsi tai joutui Forssan pumpulitehtaalle töihin. Hänelle oli tullut vielä kaksi nuorempaa sisarusta ja työhön meno oli pakollista. Monet joutuivat lähtemään ansioon jopa alle 10-vuotiaina siihen aikaan. Tehtaalla alle rippikouluikäiset saivat käydä joka toinen viikko koulua. Joka toinen viikko oli työtä joko 12 tuntia päivällä tai kahdeksan tuntia yöllä.

Elämänkoulua

Vilhelmiina Riktig oli opinhaluinen ja tiedonjanoinen. Hän käytännössä luki aina, kun vain oli mahdollisuus ja joskus, vaikka ei oikein olisi ollutkaan. Kasvavalle tytölle vuorotyö teollisuuslaitoksessa oli rankkaa. Erityisen rankaksi sen teki kehnot asunto-olosuhteet viikolla ja viikonlopun kotona käynti. Kotoa oli haettava seuraavan viikon eväät säällä kuin säällä. Kymmenen kilometrin matka oli kuljettava jalan ja siitä jäi hänen jalkoihinsa läpi elämän kestänyt muisto. Jalat paleltuivat niin, etteivät ne koskaan kunnolla parantuneet. Siitäkö lienee johtunut työtapaturma, liukastuminen, mikä johti pitkään sairaslomaan ja työpaikan vaihdokseen. Nyt Vilhelmiina Riktig pääsi naulatehtaalle neljän kilometrin päähän kotoaan ja hän saattoi asua perheensä kanssa. Tehdastyö ei varmaankaan ollut sitä, mitä nuori nainen halusi tehdä.

Vuonna 1884 tapahtui muutos. Vilhelmiina Riktig muutti nimensä Miina Sillanpääksi. Samoihin aikoihin hän pääsi Porvooseen sivistyneeseen perheeseen kotiapulaiseksi. Siellä hänen tietopuolinen ja älyllinen kehityksensä edistyi pitkin askelin. Miina Sillanpää sai lukea perheen kirjahyllystä vapaasti kirjoja. Hän suorastaan ahmi niitä myös kotitaloustöidensä lomassa. Taisipa siinä muutama vellikin pohjaan palaa, kun Sillanpää luki ja sekoitti vellikattilaa samaan aikaan. Eivätkä hänen lukemat kirjat suinkaan olleet mitään kevyttä viihdelukemista vaan pesunkestäviä tietokirjoja historiasta ja yhteiskunnasta. Mutta olipa luettujen kirjojen joukossa myös Minna Canthin Työmiehen vaimo, joka teki Sillanpäähän syvän vaikutuksen.

Onko piika ihminen?

Porvoosta Sillanpään tie johti Helsinkiin. Siellä hänen yhteiskunnallinen vaikuttamisensa pääsi vauhtiin. Elettiin poliittisen aktivoitumisen aikaa. Myös naiset havittelivat tasa-arvoa. Miina Sillanpään tie torpan tytöstä tehtaalaiseksi ja piiaksi oli ollut todellinen ekskursio alistettujen ihmisten oloihin Suomessa. Palveluspaikoissa nähty herrasväen elämä ja samanaikainen opiskelu olivat saaneet Sillanpään haluamaan parannuksia lasten, naisten ja yksinäisten vanhusten – jotka useimmiten olivat naisia – elämään. Palvelijataryhdistyksessä Miina Sillanpää toimi niin jämäkästi, että häntä alettiin sanoa piikakenraaliksi. Palvelijataryhdistys toimi kotien onneksi. Sen tavoitteena oli saada rouvat ja piiat ymmärtämään ja kunnioittamaan toisiaan. Piikojen kokemus oli, että piika ei ole ihminen. Piikojen asemasta määräsi 1700-luvulla tehty palkollissääntö. He olivat isäntäväkensä armoilla.

Palvelijataryhdistyksen tavoite toimimisesta kotien onneksi yhdessä rouvien kanssa ei onnistunut. Rouvat eivät hyväksyneet yhteistyötä piikojensa kanssa. Helsingin palvelijataryhdistyksellä riitti kyllä puuhaa piikojen aseman parantamiseksi yllin kyllin. Miina Sillanpää oli suorastaan raivoissaan nuorten, maalta tulleiden tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Palvelusperheen miehet, isäntä tai aikuinen poika, viettelivät tytön eikä hän uskaltanut puolustautua. Jos tyttö tuli raskaaksi, hänet irtisanottiin ja ajettiin kadulle. Viettelijä sai jatkaa entistä elämäänsä, mutta turvaton äiti ja hänen syntymätön lapsensa olivat hyvin haavoittuvassa asemassa. Suomessa käytiin vilkasta keskustelua lapsenmurharangaistuksista 1900-luvun alkupuolella. Käytännössä rangaistukset lievenivät, mutta vankilaan vastasyntyneen lapsensa surmannut nainen joutui. Ja aviottoman lapsen synnyttänyt nainen oli automaattisesti moraaliton, huonomaineinen, huoraan verrattava otus, olipa lapsi saanut alkunsa millaisissa oloissa hyvänsä. Miestä ei rangaistu eikä mies joutunut vastuuseen. Avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei voinut periä edes äitiään. Käytännössä lapsi sai rangaistuksen isänsä teosta. On Miina Sillanpään ansiota, että muutoksia tapahtui.

Vihatuin ihminen?

Oikeudentuntoinen Miina Sillanpää lähti taisteluun orjuuden omaisissa oloissa ja isäntäväkensä mielivallan alla työskentelevien naisten aseman parantamiseksi. Saamme kiittää Sillanpään rohkeutta ja uskoa asiansa oikeutukseen, kun meillä nyt lapset saavat samanarvoisen hoivan ja huolenpidon, olipa heidän syntymänsä tapahtunut avioliitossa tai sen ulkopuolella. Sillanpää sai itsekin leiman ajaessaan piikojen ja hyväksikäytettyjen naisten aseman parantamista. Jossakin vaiheessa Miina Sillanpää olisi varmasti voittanut kisan Suomen vihatuimmasta ihmisestä. Hänestä tehtiin pilkkalauluja ja kirjoiteltiin lehdissä. Kaikki oli hänen syytään, vaikka hän olisi ollut toisella puolella Suomea eli kuplettilaulaja R. Väinölän sanoin:

”Jos herra tulee kännissä kotia, syyn saa Miina Sillanpää.
Jos tyttönen portaissa kompastuu, syyn saa Miina Sillanpää.
Jos poika piikaan rakastuu, syyn saa Miina Sillanpää.”

Miina Sillanpää teki ennennäkemättömän huikean uran yhteiskuntamme alimmalta tasolta sen huipulle. Hän oli maamme ensimmäinen naisministeri. Sillanpää jouti murtamaan mennessään muutaman permannon laipioista ja lasikatoista puhumattakaan.

Miina Sillanpään uraan ja ajatteluun pääsee tutustumaan Tampereen Lielahden kirjastossa, mutta näyttely päättyy jo 22.7.2017. Siihen tutustuminen antoi pontta tämän artikkelin kirjoittamiseen vuoden jahkailun jälkeen. Suurmiehillä on omat liputuspäivänsä. Miina Sillanpään kunniaksi liputettiin kerran, 1.10.2016 hänen 150 vuotta sitten tapahtuneen syntymänsä sekä elämäntyönsä muistoksi. Varsinaisena syntymäpäivänä Sillanpäätä ei voinut liputuksella kunnioittaa, koska se oli jo varattu vuotta myöhemmin syntyneen Mannerheimin muistolle. Suuret nälkävuodet antoivat Suomelle kaksi suurta ihmistä, joista ensimmäinen on mielestäni ehdottomasti suurin.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Näyttely Tampereen kirjaston sivulla

*

Leave a Reply