Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

15.11.2017 klo 10:23

Vammaispoliittinen työryhmä kokousti apuvälinemessuilla

Työ vammaisten etujen puolesta on saanut kansalaiset liikkeelle. Ei myytävänä! -kansalaisaloite vammaisten henkilöiden välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamisesta on saanut jo lähes 67 000 allekirjoitusta. (Kuvassa Tampereella kokoontuneen vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän jäseniä.)

 

Teksti: LIISA AHOLA
Paras ei usein ole kallein vaihtoehto etsittäessä vammaisen ihmisen arkea helpottavia ratkaisuja. Vammaisten elämä on valitettavasti iso bisnes ja sen saattoi havaita myös tutustumalla Pirkkahallissa apuvälinemessuilla esillä olleisiin osastoihin. Tavoitteena toki on ihmisarvoinen elämä kaikille ja hoivan mahdollisimman helppo toteuttaminen vammaisen arjessa.

Tällä hetkellä vammaiset ovat huolissaan tulevasta. Me kaikki tiedämme, että sote-uudistus tulee ja sen mukana valtion kolmen miljardin säästötavoite kaikista sosiaali- ja terveysmenoista. Toisaalla yksityiset sosiaali- ja terveysyrittäjät ovat avartamassa omia bisnesnäkymiään.

Kokoukseen osallistuivat (etualalta vasemmalta) Sari Laiho (Helsinki), Liisa Ahola (Tampere), Elina Nykyri (Vantaa), takarivissä vasemmalta Artturi Ahvenus (Vantaa), Markus Maury (Espoo) ja Harry Yltävä (Raasepori). Pöydän oikealla puolella ovat edestä lukien Tiina Rinne (Pori), Esa Salminen (Lempäälä), Päivi Ahosola (Helsinki) ja Matti Larinaho (Hämeenlinna).

Vasemmiston vammaispoliittinen työryhmä kokousti apuvälinemessujen yhteydessä. Tällä hetkellä näyttää, että vammaisten ja pitkäaikaissairaiden perheitä eriarvoistetaan terveisiin perheisiin verrattuna. Kelan omaksuman käytännön mukaan omaishoidontuki leikkaa vanhempainpäivärahan minimiin. Aiheesta on lisää leijonaemojen blogissa: äitiyspäiväraha kuuluu myös omaishoitajalle. Kokous katsoi yksimielisesti omaishoitajuuden olevan niin tärkeä, arvokas ja muita yhteiskunnan kuluja säästävä tila, ettei siitä tule rangaista muita etuuksia leikkaamalla. Saattaahan omaishoidettava olla puoliso, jonka vanhemmuuden arvoa yhteiskunta näin kyseenalaistaa.

Myös koulun nykyinen käytäntö integroida mahdollisimman moni (erityis)oppilas samaan luokkaan tai kouluun pienluokalle herätti keskustelua. Koska kouluvuodet ovat tärkeää kehittymisen aikaa, opiskelun pitäisi sujua mahdollisimman mukavasti itsetuntoa ja tietotaitoja rakentaen. Erilaisella oppijalla on monta vaaranpaikkaa. Hän saattaa kadota hälisevään massaan. Hän saattaa joutua kiusatuksi. Hänet on integroitu hänelle sopimattomaan ryhmään.

Vasemmiston vammaispoliittinen työryhmä vetoaa, että erilaisten oppilaiden samaan luokkaan sijoittamisen vaikutukset tutkittaisiin. Aikaisemmin meillä oli tapana sijoittaa oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat mukautetun opetuksen kouluun ja erikseen oli vielä niin sanottu tarkkailuluokka vaikeasti käytöshäiriöisille oppilaille. Nyt taas kaikki integroidaan, eli vaaka heilahti toiseen ääriasentoon. Oppijan yksilölliset tarpeet oppimisympäristössään pitäisi ottaa huomioon ja turvata kaikille parhaat mahdolliset kouluvuodet.

Paras mahdollinen vaihtoehto soten nykyiseen tilanteeseen on Sipilän hallituksen kaatuminen ja sote-uudistuksen asteittainen alkaminen esimerkiksi peruskoulu-uudistuksen tavoin pohjoisesta etelään. Jos mallissa ilmenee valuvikoja, voitaisiin ne korjata sitä mukaan kun virheet tulevat esiin. Hallitus ei kuitenkaan tingi tiukasta aikataulustaan. Sosiaali- ja terveysministeriö saa vielä tänä vuonna puolueilta lausunnot ehdotuksesta valinnanvapauslaiksi. Valinnanvapaus sanana on tässä yhteydessä harhaanjohtavaa. Pelkona on, että tiukka aikataulu saa aikaiseksi – ei kolmen miljardin säästöjä, vaan kolmen miljardin lisäkulut.

Kokous piti huonona ratkaisuna asiakasmaksujen mahdollista korotusta. Tavoitteeksi tulisi ottaa asiakasmaksujen poisto. Tällä hetkellä terveydenhuollon asiakasmaksuja on paljon perintätoimistoilla. Kuntien tulisi luopua yksityisten perintätoimistojen käytöstä. Kunnalla on oikeus alentaa tai jättää perimättä asiakasmaksujaan vähävaraisilta tai varattomilta kuntalaisilta. Tämä on valtakunnallinen laki, mutta sen olemassaolo on lähes salaisuus. Sitä eivät tiedä, tai ole tietävinään edes alan työntekijät.

Kehittynyt tietotekniikka edistää yhteydenpitoa ja säästää matkakustannuksia. Vasemmiston vammaispoliittinen työryhmä jatkaa asioiden käsittelyä virtuaalisesti. Se antaa mahdollisuuden perehtyä vaativaan asiakokonaisuuteen. Elina Nykyri työryhmän puheenjohtajana ja Harry Yltävä sihteerinä jatkavat asioiden eteenpäin viemistä käytyjen keskustelujen pohjalta. 

Asiasta lisää muualla verkossa:

Äitiyspäiväraha kuuluu myös omaishoitajalle (Leijonaemojen blogi 20.9.2017)
Kaikille yhteinen koulu – inkluusio – arvioinnin kohteeksi (Adressin verkkosivu)
Vasemmiston vammaisverkosto (Facebook ryhmä)
Pirkanmaan vasemmiston vammaisryhmä (Facebook-ryhmä)
Ei myytävänä! (Kansalaisaloitteen verkkosivut)

Vasemmistoliiton työryhmät (Vasemmistoliiton verkkosivut)

Aiheesta aiemmin Vasemmassa Kaistassa:

Pirkanmaan vammaisverkoston ensimmäinen silmukka on luotu (13.10.2017)
Ei myytävänä: kansalaisaloite lähellä maalia (10.10.2017)
Riitta Palomäki: Vammaiset eivät saa olla kauppatavaraa (15.6.2017)
Elina Nykyrin esitys sote-seminaarissa 28.9.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *