Artikkeli: Uutiset 2013–2018

16.12.2017 klo 09:18

Hämeenpuistossa kuuluu ääniä maan alta

Kulttuurikeskus Maanalainen on syy Hämeenpuiston maanalaisiin ääniin.

 

TEKSTI JA KUVAT: Oskari Jokinen
Loppusyksystä Hämeenpuistosta kuului huonoja uutisia. Tamperelainen pubi ja suosittu keikkapaikka O’Hara’s Freehouse oli sulku-uhan alla ja sille etsittiin pelastajaa. Hyvin pian alkoi puhe pubin pelastamisesta joukkovoimin. Näin sai alkunsa tamperelaisen kulttuuriosuuskunta TRELMUn pyörittämä Kulttuurikeskus Maanalainen.

Elävän musiikin yhdistykset olivat suosittuja varsinkin 1980-luvulla, kun punk-musiikin tulon myötä kävijälähtöinen tapahtumanjärjestäminen sai uutta potkua. Yhdistyksiä nousi ympäri Suomea ja varsinkin Helsingin elävän musiikin yhdistys ELMU tuli tunnetuksi Lepakon valtaamisena tunnetun talonvaltauksen seurauksena. ELMU valtasi Helsingin kaupungin tyhjilleen jääneen alkoholistien hätämajoitustilan ja perusti sinne keikkatilan, jonka yhteydessä toimi muun muassa rocklehti Rumba. Lepakko sittemmin purettiin vuonna 1999, mutta ELMU perusti uudeksi tilakseen nykyäänkin toimivan Nosturin.

Nyt Tampereellakin on noustu pelastamaan osaltaan paikallista musiikkikulttuuria. Entisen O’Hara’sin tiloihin perustettu Maanalainen jatkaa O’Hara’sin toimintaa baarina ja konserttipaikkana. Kulttuuriosuuskunta TRELMUn takana on tamperelaisia pitkän linjan kulttuuritoimijoita, muusikoita ja muita.

Maanalainen täyttää pienten keikkatilojen aukkoa

– TRELMU on ollut olemassa tämän vuoden 2017 helmikuusta asti. Se perustettiin tämä nykytilanne horisontissa siintäen ja sitä ennakoiden, kertoo TRELMUn hallituksen jäsen Nipa Nyman.

Kuvassa vasemmalta oikealle näkyvät trelmulaiset Jupi, Pete Anttila ja Nipa Nyman.

Nyman viittaa jo pidempään tiedossa olleeseen O’Hara’sin sulkemiseen. Vaikka TRELMUlla on ollut toimintaa myös ennen omaa baaria, tuli tilan pelastamisesta toiminnan johtotähti. Tässä tavoitteessa myös onnistuttiin. Aikataulu uuden baarin perustamisessa oli nopea. Joulukuun alussa Maanalainen oli ollut auki kaksi viikkoa ja kaupat lyötiin lukkoon kuukausi ennen sitä.

– Meidän toiminta on sitoutettu Tampereen elävän musiikin kentän edistämiseen ja monipuolisena pitämiseen, kuvaa Nyman osuuskunnan toimintaa.

TRELMUn hallituksen puheenjohtajan Pete Anttilan mukaan pienten keikkatilojen tarjonta on keskustassa kehnoa. Suuria konserttitiloja on runsaasti, mutta pienemmät ja valtavirran ulkopuoliset tilat puuttuvat. Maanalaisen toiminta paikkaa tätä puutetta.

Maanalaisessa on esillä myös vaihtuvaa taidetta. Kuvassa Tiina Vanhapellon teoksia.

Osuuskunta on hakemassa myös yhteiskunnallisen yrityksen statusta ja ylläpitää toimintaansa sen mukaisesti: puolet tuloista käytetään sen arvojen mukaisen toiminnan edistämiseen. Maanalaisen ravintolatoimintaa hoitaa alihankintana ulkopuolinen yritys, joka on myös osaltaan sitoutunut osuuskunnan arvoihin ja toimintaan. Maanalaisen lavalla ei syrjitä mitään musiikkilajeja, pääasia on, että se on valtavirran ulkopuolelta ja muuten ”indietä”.

– Me ei olla mikään cover-juottola, Nyman tokaisee. 

Käytettävissä on klassinen Nintendo

Vanhaa ja uutta

O’Hara’sin poismenon jälkeen Maanalaisesta haluttiin tehdä aiempaa avarampi ja lähestyttävämpi. Ainakin yläkerran ulkoasu onkin keventynyt. Ikkunoiden raskaat paneelit on poistettu, mutta muuten muutokset ovat hienovaraisia. Irlantilaispubista muistuttavat yhä ikkunan tarroissa oleva Leinsterin provinssin lipun harppu ja miestenvessan pisoaarin yläpuolelle laitettu päätuki.

Nimensä mukaisesti Maanalainen pyrkii olemaan myös kulttuurikeskus. Sivuhuoneessa on perinteisen pöytäjalkapallon ohella kolikkopeliautomaatti ja klassinen kahdeksanbittinen Nintendo. Seinillä on ”kuukauden ug-taiteilija” Tiina Vanhapellon tauluja. Tiloihin on kaavailtu vaihtuvia näyttelyitä, elokuvaesityksiä ja teatteria. Suunnitelmia riittää, mutta toistaiseksi kiirettä on pitänyt normaalin toiminnankin starttaamisessa.

Keskittymiseen taipuvaisella ravintola-alalla lienee tilausta myös riippumattomille toimijoille. Aika ja kävijämäärät tulevat näyttämään, onnistuuko TRELMUn arvopohja vastustamaan valtavirtaisempaa kehitystä.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Kulttuurikeskus Maanalaisen sivu Facebookissa

 

Tekstiä on täsmennetty 17.12. 2017 klo 11.47. TRELMU ei ole yhdistys vaan kulttuuriosuuskunta ja se ei ole vielä hakenytyhteiskunnallisen yrityksen asemaa, mutta on suunnitellut niin tekevänsä.

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *