Hope tuo toivoa ja iloa!

Koskikeskuksesta löytyvä Hope-kuusi auttaa antamaan joulun vähävaraisen perheen lapselle. Kuusen sydämissä on toiveita, kuten “Poika, 6 v Lepakkoauto” tai “Tyttö, 7 v Braz”. Toiveen voi toteuttaa ottamalla sydän ja käymällä ostamassa toiveen kohde. Lahjan ja sydämen voi sitten viedä viereiseen myymälään, ja Hope toimittaa sen perille. (Kuva: Cai Melakoski)

 

 Teksti: LIISA AHOLA  
Talouden mittarit ovat kääntyneet nousujohteiselle uralle. Maailmantalouden elpyminen tuntuu vihdoin viiveellä myös Suomessa. Kauppiaat ennakoivat joulusta todellista kulutusjuhlaa. Veronpalautuksia maksettiin tiistaina paljon ja ne kuulemma kannattaa käyttää joulun juhlintaan.

Kaikkien elämä ei ole yhtä juhlaa. Mediassa kauhistellaan leipäjonojen pituutta. Leipäjonot kertovat karulla tavallaan nälästä ja puutteesta. Sanotaan niiden olevan häpeäksi, mutta entä jos niitä ei olisi? Tai jos elämässä ei olisi toivoa ja iloa?

Hope-järjestö tuo toivoa lapsiperheiden köyhyyteen ja iloa ja osallisuutta eriarvoisuutta kokeville lapsille ja nuorille. Järjestö rantautui Suomeen vuonna 2011 ja on toiminut aktiivisesti siitä lähtien. Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton organisaatio ja se luottaa avun pyytäjiin. Tampereen tiiminvetäjä Kirsi Stenvall kertoo, että heiltä voi saada apua pikaisestikin, joskus jopa seuraavana päivänä. Ruuhka-aikoina elokuussa ja joulun alla avunsaanti venyy seuraavalle viikolle.

Asiakkaaksi pääsee perheen kriisitilanteessa tai pitkään jatkuneessa toimeentulon puutteessa sähköpostitse. Siinä asiakkaaksi haluava avaa avun tarpeen syytä eikä mitään tiliotteita ja verotodistuksia kysytä. ‒ Luotamme asiakkaisiimme, toteaa Stenvall. 

‒ Meillä on kolme tapaa auttaa. Välitämme meille lahjoitettuja tavaroita tarvitseville. Saamme lapsille vaatteita ja urheilutarvikkeita, kotiin astioita, liinavaatteita ja kodin tavaroita. Tuemme myös lasten harrastustoimintaa jalkapallosta huilunsoittoon ja kaikkea siltä väliltä. On tärkeää, että lapsi saa jatkaa rakasta harrastustaan silloinkin, kun perheessä on vaikeaa. Ilahdutamme myös perheitä heidän arjessaan. Saatamme antaa leffalippuja, kylpyläpäivän tai Hoplop-käynnin. Lapset tarvitsevat samanlaisia kokemuksia kuin kaikki toisetkin.

Alle 18-vuotias on lapsi. Myös teini-ikäiset ilahtuvat muistamisesta, muistuttaa Kirsi Stenvall. Myös heidän tarpeensa ovat tärkeät. Koskikeskuksessa on kuusi, johon on kerätty erilaisia lahjatoiveita. Siellä voi käydä löytämässä itselleen jonkin toiveen, jonka haluaa toteuttaa. Lahjan voi toimittaa läheiseen myymälään ja me toimitamme sen toivojalle. Joulumieli on antamisen iloa.

Hope toimii nykyisin Tampereella Lielahdessa Sellukatu 15. Aikaisempi toimipiste oli Suomen Trikoon talo Onkiniemessä. Asbestiongelmien tähden yhdistys joutui muuttamaan. Tiiminvetäjä Kirsi Stenvall kertoo, että Hopen organisaatio on erittäin kevyt. Tampereen kaupunki maksaa tilavuokran ja työ Hopessa tehdään vapaaehtoisvoimin. Toiminnasta ei juuri tule kuluja.

Yhdessä & yhteisesti

Nyt kun taloudessa menee hyvin, on tärkeää muistaa, että jokainen lama jättää taakseen joukon sivuun joutuneita. Nyt 1990-luvun lamassa elämänsä menettäneitä roikkuu vieläkin TE-toimistojen työttöminä. Tämän vuosituhannen alun lyhyen nousun huuma lässähti pitkäksi taantumaksi. Siitä olemme selviytymässä kansantaloutena. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä olisi kaikki hyvin.

Edelleen ihmisiä sairastuu vakavasti, jopa äkillisesti kuolee. Pienyrittäjän laskelmat pettävät, menee työ ja terveys. Silti velat jäävät. Useat yhteistoimintaneuvottelut tuottavat kymmeniä työttömiä. Tampereen Hopella on yli 1000 asiakasperhettä ja perheissä 2400 lasta. Se on melkoinen määrä ilon ja toivon puutetta.

Hope on yhdistysmuotoinen toimija, jonka mottona on yhdessä & yhteisesti. Paikallisia yhdistyksiä on parikymmentä kappaletta ympäri Suomea ja ne tarjoavat monia eri tapoja auttaa. Yksityishenkilöt voivat lahjoittaa aikaa, rahaa tai tavaraa. Myös yrityksille Hope tarjoaa erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.

Vaikka kirjoitankin tämän jutun nyt tämän joulun alla, aihe on kaihertanut mieltäni pari vuotta. Kasvatin omat poikani opiskelevana yksinhuoltajana. He ovat nyt kumpikin tahollaan vastuussa tulevien sukupolvien tietotaidosta ja osaamisesta. Annoin heille, mitä minulla oli. Yhdessä säästimme puolen vuoden puuro- ja perunakuurilla kotitietokoneen. Leipäjonosta perheelleen ruokaa hakeva äiti ei samaan pysty. Jotakin on peruuttamattomasti omista ajoistani muuttunut. Vetoankin lukijaan: Auta Hopea jakamaan toivoa ja iloa!

 

Asiasta lisää muualla verkossa:
Hope Tampere
(verkkosivut)
Hope Yhdessä & Yhteisesti Tampere (Facebook-sivut)

 

*

Leave a Reply