Tavara-asemaa uhkaa purku – suojelijat koolle

Pro tavara-aseman aktiivit kutsuvat avoimeen kansalaiskokoukseen keskustelemaan tavara-aseman ja Morkun tulevaisuudesta. (Kuva: Cai Melakoski.)

VK
Aikeet purkaa Tampereen vanhan tavara-aseman suojelupäätös on saanut kansalaiset liikkeelle. Suunnitelmat purkuaikeista tulivat ilmi joulun alla, jolloin julkisuuteen ilmestyi tammikuussa käytävän viranomaisneuvottelujen aineistoja.

Viranomaiskokouksen ennakkoaineistossa todetaan näin: “Asemakaavan ohjausryhmässä 13.11.2017 käsiteltiin kaksi maankäyttöluonnosta, jotka perustuivat suoraan katulinjaukseen ja Morkun säilyttämiseen.” Sinikka Torkkola (vas.) ja Juhana Suoniemi (vihr.) ihmettelevät, miten kaavamuutosta on voitu valmistella ilman kunnollista kansalaiskeskustelua ja poliittista ohjausta. He toteavat tiedotteessaan, ettei tällaisen valmistelun tulisi olla mahdollista demokraattisessa yhteiskunnassa.

Suoniemi ja Torkkola ovat kutsuneet koolle lauantaiksi Pro tavara-aseman kansanliikkeen avoimen kokouksen keskustelemaan tilanteesta. Pro tavara-asema on nelisen vuotta sitten perustettu avoin kansalaisliike. Vuonna 2013 liike järjesti keskustelutilaisuuksia ja tukikonsertin sekä keräsi yli 8 000 nimeä tavara-aseman säilyttämistä vaativaan adressiin. Liikkeen toiminta oli tuloksellista. Kesällä 2013 Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen asemakaavan, jossa tavara-asema oli merkitty suojeltavaksi.

Kaavamuutoksen syyt ja päättäjät

Tavara-aseman tulevaisuudesta keskusteltaessa purkutarvetta on perusteltu Ratapihakadun liikenteen sujuvuudella. Joulun alla julkisuuteen tulleet valmisteluasiakirjat kertovat toista. Yhdyskuntalautakunnan jäsen Jouni Siren (vas.) kommentoi suunnitelmia Facebook-päivityksessään. Hän kertoo saaneensa käsiinsä paperit, joiden mukaan tammikuun viranomaisneuvottelussa käsitellään valmisteilla olevaa kaavaa.

– Papereiden mukaan vanha tavara-asema puretaan ja tilalle tulee kahdeksankerroksinen bulkkikerrostalo. Aikaisemmin annettiin ymmärtää, että ongelma oli tavara-aseman kohdalla olevan Ratapihankadun mutkan aiheuttama liikenteen hidastuminen, mutta nyt taisi tulla esiin todellinen syy.

Jouni Siren toteaa päivityksessään myös, ettei yhdyskuntalautakunnan jäsenille ole valmistelusta ei hiiskuttu sanaakaan. Hän ei usko, että valmistelu olisi tapahtunut täysin poliittisten päättäjien tietämättä.

Kaavoituksesta vastaavalta apulaispormestari Aleksi Jäntiltä (kok.) onkin Tampereen kuntapolitiikka -Facebook-ryhmässä tiukattu päätöksentekijöitä, miten kaupunginhallituksen päätös alueen kaavan uudelleen valmistelusta on muuttunut tavara-aseman suojelupäätöksen purkua edellyttäväksi suunnitteluksi. Ainakaan toistaiseksi ei vastausta kysymykseen ole tullut.

Viranomaisneuvottelujen ennakkomateriaalista käy ilmi, että päätöksiä on tehty. Sen sijaan arvoitukseksi jää, kuka viranhaltijoita on ohjeistanut kyseiset päätökset tekemään. Päätöstä Ratapihankadun suorasta katulinjauksesta ei ole tehty ainakaan kaupunginhallituksessa eikä yhdyskuntalautakunnassa.

 

Pro tavara-aseman avoin kansalaiskokous lauantaina 30.12.2017 klo 13 Tammelan Voimassa (Wanha Mestari, Tammelan puistokatu 27)

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Tavara-asema ja Morkku voidaan säästää tuholta (17.11.2017)

Tavara-aseman suojelupäätöksen purulle ei ole perusteita (30.8.2017)

Onkiniemestä ja tavara-asemasta kulttuuritehtaita ja Tampereesta Berliini (28.7.2017)

Ratapihankadun mutka säästäisi miljoonat (15.8.2016)

Onkiniemen kulttuuritehtaan tulevaisuus yhä avoin (27.10.2015)

Valtuustokysymys: onko omaehtoiselle kulttuurille tilaa (26.5.2015)

Hirvitalo, Kurpitsatalo, Rajaportin sauna… (1.10.2014)

Suunnitelma: tavara-asema Morkun paikalle (3.12.2013)

8588 vaatii tavara-aseman säilyttämistä (11.11.2013)

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pro tavara-aseman kansalaiskokous -FB-tapahtuma

Kansanliike vanhan tavara-aseman puolesta -FB-ryhmä

Tampereen kuntapolitiikka FB-ryhmä

 

*

Leave a Reply