Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta?

Presidenttiehdokas Merja Kyllönen sai vastata kysymyksiin niin ulkopolitiikasta kuin sisäpolitiikasta.

 

Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA, kuvat: JONNE SIPPOLA   
Vasemmiston presidenttiehdokas Merja Kyllönen tapasi perjantaina äänestäjiä Pirkkalassa. Pirkkalan Vasemmistoliitto oli laittanut kauppakeskuksessa pöydän niin sanotusti koreaksi ja tarjosi pullakahvit kaikille kiinnostuneille. Ja mikäs oli tarjotessa, kun vieraana oli presidenttiehdokas.

Kyllönen keskusteli puolentoista tunnin ajan paikalle saapuneiden ihmisten kanssa monenlaisista asioista. Yksiä huoletti pärjääminen omassa arjessaan, toisia maahanmuutto ja siihen liittyvät asiat.

Myös ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä Suomessa että muualla maailmassa sekä turvallisuuskysymykset kaikessa laajuudessaan puhututtivat. Kyllösen selvästi muita presidenttiehdokkaita laajempi turvallisuusnäkemys sai hyväksyntää.

Useissa puheenvuoroissa tuli esiin paljon julkisuuttakin saanut työttömyysturvaan vuoden alusta liitetty niin sanottu aktiivimalli. Siihen ei ymmärrystä paikallaolijoilta paljoa löytynyt.

Lukuisat pirkkalalaiset halusivat tavata Merja Kyllösen.

 

Kun Kyllöseltä kysyttiin, miten hän olisi presidenttinä tällaiseen asiaan voinut vaikuttaa, hän muistutti, että vaikka presidentin ydintehtävät liittyvätkin ulkopolitiikkaan, niin edelleen perustuslakimme mukaan presidentti vahvistaa lain, jotta se tulee voimaan.

Jollei presidentti vahvista lakia, se palautuu eduskunnan käsiteltäväksi. Hän esittikin kysymyksen, miksei presidentti Sauli Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta, kun siitä oli jo tehty lain kumoamista vaativa kansalaisaloite. Kumoamista vaati lain vahvistamisen aikaan yli 60.000 kansalaista. Kyllösen mukaan toinenkin vaihtoehto olisi siis ollut.

Lain vahvistaminen tuossa tilanteessa asemoi presidentti Niinistön selvästi kokoomuksen ajamalle työttömien kurituslinjalle ja sen takana olevaan työttömiä halveksivaan ihmiskäsitykseen. Tätä linjaa Niinistön vaalikampanjassaan tietenkin koitetaan kaikin tavoin häivyttää, jotta pohjoiskorealaiset kannatusluvut säilytettäisiin.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Meidän Merja (10.1.2018)

Brysselin suihku yhdisti maailmanparantajat (7.1.2018)

 

Lue lisää muualta verkossa:

Arvon presidentti, Merja Kyllönen (Vaalikampanjasivut)

Merja Kyllönen ‒ MEP Täydellä tarmolla & suurella sydämellä (Kotisivut)

 

*

One Response to “Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta?”

  1. Juha Keltti

    Pirkanmaalla, ailiakin Tampereella on ollut jotain ns. aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen nimienkeruuta. Siitä kaivattaisiin tietoja. Varmaan myös allekirjoittamisesta kiinnostuneet, joilla ei ole nettiä tai pankkitunnuksia.

    Vastaa

Leave a Reply