Artikkeli: Uutiset 2013–2018

20.1.2018 klo 10:47

Tavara-aseman purku ei enää ole ainoa vaihtoehto

Pro tavara-asema -liike vastaanottamassa viranomaisneuvotteluun tulijoita. (Kuva: Merja Eronen.)

 

VK     
Tavara-aseman ja Morkun alueen asemakaavan valmisteluun otetaan mukaan tavara-aseman säilyttävä vaihtoehto. Tammikuun puolessa välissä pidetyssä viranomaisneuvottelussa on sovittu, että asemakaavaratkaisusta valmistellaan kaksi vaihtoehtoista luonnosta.

Virainomaisneuvottelun muistiota ei ole vielä julkaistu, mutta neuvottelun tulos todetaan apulaispormestari Aleksi Jäntin vastauksessa Sinikka Torkkolan valtuustokyselyyn. Valtuuston kyselytunti, jossa asiaa käsitellään, on ensi maanantaina. Jäntin vastaus julkaistiin kaupungin verkkosivulla perjantaina.

Pro tavara-asema -liike on vaatinut tavara-aseman säilyttävän Ratapihankadun linjauksen mukaan ottamista mukaan suunnitteluun. Liike aktivoitui joulukuun lopussa, kun julkisuuteen ilmestyneistä viranomaisneuvottelujen ennakkoaineistosta ilmeni, että tavara-aseman ja Morkun alueen kaavan valmistelussa on mukana vain tavara-aseman purkua edellyttävä vaihtoehto.

Kirje yhdyskuntalautakunnalle, tapaaminen Lylyn kanssa

Tällä viikolla Pro tavara-asema -liike lähetti kirjeen yhdyskuntalautakunnan jäsenille. Kirjeessä liike vetoaa yhdyskuntalautakunnan jäseniin, että tavara-aseman ja Morkun alueen ensisijaisena vaihtoehtona valmistellaan asemakaava, jossa kaikki kolme arvokasta rakennusta suojellaan​.

– Suojeluratkaisu voidaan aivan hyvin toteuttaa siten, että myös alueen liikenne saadaan toimivaksi, todetaan kirjeessä.

Kirjeeseen on liitetty kaksi rakennusten suojelun mahdollistavaa suunnitelmaa: konsulttiyritys FCG:n laatima vaihtoehto, joka esiteltiin kaupungin järjestämässä keskustelutilaisuudessa viime syyskuussa sekä Arto Huovilan laatima ehdotus liikennejärjestelyistä.

 

Iina Nummen kyltissä tiivistyy suojelijoiden vaade sekä Morkun että tavara-aseman suojelemisesta. (Kuva: Pertti Salo.)

 

Pro tavara-aseman aktiivit Tarja Jokinen, Merja Lassinaro, Milja Mansukoski, Iina Nummi ja Marko Ulvila kävivät tapaamassa myös pormestari Lauri Lylyä ja apulaispormestari Aleksi Jänttiä. Tapaamisessa aktiivit painottivat, ettei Pro tavara-asema -liike hyväksy suojeluvaihtoehdon jättämistä pois valmisteluvaihtoehdoista.

– Tavara-aseman ja Morkun alueen kaikki kolme rakennusta ovat rakennushistoriallisesti merkittäviä, mitään niistä ei pidä purkaa. Kaupungin teettämissä kartoituksissa ne on todettu arvokkaiksi, varsinkin kokonaisuutena. Morkulla ja Tavara-asemalla on lisäksi merkittävää kulttuurihistoriallista perintöä, jotka puoltavat suojelua, todetaan liikkeen tiedotteessa tapaamisesta. 

Suojelutaistelun ensimmäinen erä on voitettu

Parikymmentä mielenosoittajaa oli kahdestoista tammikuuta vastaanottamassa viranomaisneuvotteluun saapuneita. Mielenilmauksella aktiivit muistuttivat, ettei päätöstä jatkaa Morkun aukion ja Ratapihankadun asemakaavan valmistelua suoran katulinjauksen pohjalta ole tehty missään päätösvaltaisessa toimielimessä. Mielenosoittajat halusivatkin tietää, missä päätös Ratapihakadun suorasta linjauksesta oli tehty.

Tavara-aseman suojelijat ovat toiminnallaan voittaneet ensimmäisen erän. Tavara-aseman purkua edellyttävä Ratapihankadun linjaus ei enää ole ainoa valmisteltava kaavavaihtoehto. Erävoitto ei vielä varmista rakennusten suojelua. Lopullinen päätös asiasta tehdään, kun valtuusto aikanaan päättää alueen asemakaavasta. Työ tavara-aseman, Morkun ja rautatieläisten asuintalojen säilyttämisen puolesta siis jatkuu. Pro tavara-asema -liikkeen seuraava kokous on tammikuun viimeisenä lauantaina yhdeltä Tammelan Voimassa. Kokous on avoin kaikille osanottajille.

Pro tavara-asema -liikkeen kirjeessä esitetyt vaihtoehdot tavara-aseman ja Morkun alueen asemakaavaksi ja liikennejärjestelyiksi. (PDF-tiedosto)

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Tavara-aseman purkua ajetaan suljetuin ovin (17.1.2018)

Pro tavara-asema -liike lopetti lomailun (31.12.2017)

Tavara-asemaa uhkaa purku -suojelijat koolle (28.12.2017)

Tavara-asema ja Morkku voidaan säästää tuholta (17.11.2017)

Tavara-aseman suojelupäätöksen purulle ei ole perusteita (30.8.2017)

Onkiniemestä ja tavara-asemasta kulttuuritehtaita ja Tampereesta Berliini (28.7.2017)

Ratapihankadun mutka säästäisi miljoonat (15.8.2016)

Onkiniemen kulttuuritehtaan tulevaisuus yhä avoin (27.10.2015)

Valtuustokysymys: onko omaehtoiselle kulttuurille tilaa (26.5.2015)

Hirvitalo, Kurpitsatalo, Rajaportin sauna… (1.10.2014)

Suunnitelma: tavara-asema Morkun paikalle (3.12.2013)

8588 vaatii tavara-aseman säilyttämistä (11.11.2013)

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Sinikka Torkkolan valtuustokysely ja apulaispormestarin vastaus (Tamperen kaupungin verkkosivut, valtuuston kyselytunnin 22.1.2018 esityslista)

Kansanliike vanhan tavara-aseman puolesta -FB-ryhmä

Tampereen kuntapolitiikka FB-ryhmä’

Mielenosoitus tavara-aseman puolesta – “Vaikuttaa hyvä veli -meiningiltä (Tamperelainen 12.1.2018)

Purku-uhan alla olevaa tavara-asemaa puolustettiin mielenilmauksella Tampereella – Viranomaiset neuvottelevat tänään kiistellyn rakennuksen kohtalosta. (Aamulehti 12.1.2018)

 Tampereen taisteella taas VR:n vanhan tavara-aseman kohtalosta. (Kansan Uutiset 11.1.2018.)

Uuden asemakaavan valmistelu alkaa: Puretaanko Tampereen suojeltu tavara-asema ja säästetäänkin seuraintalo Morkku? (Yle 29.12.2017)

Tavara-aseman tulevaisuudesta tulee vielä vaikea vääntö Tampereella – Tästä syystä purkaminen on vaikeaa. (Aamulehti 29.12.2017)

”Perusteet suojelulle ovat vankat” – Suoniemi ja Torkkola kutsuvat kansalaiskokoukseen tavara-aseman puolesta. (Tamperelainen 27.12.2017)

Tavara-aseman paikalle suunnitellaan 8-kerroksista taloa – ”Olisiko aika kerätä uusi adressi?” (Tamperelainen 27.12.2017)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *