Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

16.1.2018 klo 07:20

Yksi puhelu vakuutti

Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa kylki kyljessä (Kuva Mikko Kähkösen kotiarkistosta)

 

Teksti: MIKKO KÄHKÖNEN    Tutustuin Merjaan ensimmäistä kertaa puhelimen välityksellä. Vuosi taisi olla 2001. Olimme tuolloin molemmat ensimmäisen kauden valtuutettuja, minä Raahessa ja Merja Suomussalmella. Toimin silloin Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten johdossa ja niihin aikoihin Kainuu kuului vielä osaksi PoPo-Vanua.

Siihen aikaan ainoat sosiaalinen media olivat TV-chat ja IRC, jotka kumpikaan eivät olleet otollisia tietyn henkilön tavoittamiseen. Tutustuakseni ja kuullakseni Suomussalmen valtuuston ja Kainuun kuulumisia soitin siis Merjalle. Se oli silloin ihan normaalia.

GSM-signaalin toisesta päästä tavoitin iloisen ja rempseän kainuulaisen, jonka kanssa kuulumisten vaihtaminen oli mukavaa. Olimme PoPo-Vanussa aikaisemmin miettineet, että mitenköhän Merja on saanut ensikertalaisena niin jykevän äänipotin, mutta se kävi kyllä varsin nopeasti selväksi. Hän oli sanavalmis, älykäs ja mukavaa juttuseuraa. Johan sellaiseen äänet tarttuvat, ajattelin jo tuolloin. Enkä ole tämän vuoksi lainkaan ihmetellyt hänen saamiaan äänimääriä, varsinkin kun myöhemmin olen oppinut, että hän myös seisoo sanojensa takana ja osaa perustella, jos esimerkiksi minä olen väärää mieltä.

Minun presidenttini pitää olla helposti lähestyttävä, avoin ja sellainen joka ymmärtää tavallisen ihmisen arkea. Minun presidenttini ei selittele mustaa valkoiseksi, vaan sanoo kuinka asia on. Minun presidenttini on tavallisen ihmisen asialla ja laittaa tolskaavat virkasheikit kuriin. Siksi minun presidenttini on Merja Kyllönen.

 

Mertsin matkassa, Kyllikillä kylässä -juttusarjan muut kirjoitukset:

Presidentti ja arvomaailma (19.1.2018)
Merjan kanssa Arkadianmäellä (18.1.2018)
Meidän Merja (10.1.2018)
Brysselin suihku yhdisti maailmanparantajat (7.1.2018)

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Merja Kyllönen: Ilmastonmuutos suurin uhka (14.1.2018)

Arvot keskustelussa Hämeenkyrössä ja Nokialla (13.1.2018)

Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta? (13.1.2018)

 

Lue lisää muualta verkossa:

Arvon presidentti, Merja Kyllönen (Vaalikampanjasivut)

Merja Kyllönen ‒ MEP Täydellä tarmolla & suurella sydämellä (Kotisivut)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *