Presidenttipeli on totista viihdettä

JARKKO AUTIO
Presidentinvaalit ovat ohi – mikä helpotus! Ja näin sanoo politiikan vannoutunut penkkiurheilija, jolle vaalit tavallisesti ovat ihmisen parasta aikaa.

Mutta presidentinvaalit ovat oma lukunsa. Tunnustan kyllä, että nytkin katsoin valtaosan vaalitenteistä. Ehkä odotinkin jotain ihmettä. Syvällistä keskustelua presidentin roolista 100-vuotiaassa Suomessa. Keskustelua suurista globaaleista ongelmista, jotka koskettavat meitä jokaista asuinpaikastamme riippumatta. Keskustelua tasa-arvosta, koulutuksesta, syrjäytymisestä, nettivihasta, nuorista ja tulevaisuudesta.

Niin, keskustelua tulevaisuudesta. Varsin tärkeä aihe uskoakseni, mutta vähiin se jäi. Paavo Väyrynen puhui Ylen henkilökohtaisessa tentissään enemmän Neuvostoliitosta ja Suomen euroon liittymisestä kuin mistään päivänpolttavasta aiheesta. Lisäksi hän syytti istuvaa presidenttiä suunnilleen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta maan ja taivaan välillä. Hyvin outo näytelmä, joka sai oloni epäuskoiseksi. Mietin, mitähän ensimmäistä kertaa äänestämään valmistautuva nuori ajattelee tästä. Tai ajattelisi, jos jostain syystä katsoisi tällaista.

Viime kuntavaaleja sanottiin sote-vaaleiksi. Nyt käynnissä tuntui olevan sotavaalit. Toki keskustelu Nato-jäsenyydestä oli myös keskustelua tulevaisuudesta, mutta hyödyttikö paikoilleen juuttunut inttäminen ketään? Muuttiko seitsemäs kerta äänestäjän mielipidettä suuntaan tai toiseen? Minut se sai haukottelemaan ja kysymään itseltäni, vieläkö odotan sitä ihmettä. Jos Nato-jankutus saattoi joillekin katsojille antaa jopa väärän kuvan presidentin valtaoikeuksista, tosiasiassa se alleviivasi sitä, kuinka mitättömät ne ovat. Ehdokkaiden mielipiteillä on väliä, mutta toimittajat olisivat voineet vähemmästäkin uskoa, ettei Niinistö valitse vaa´an toista kuppia, jos hän voi pysytellä poissa koko vaa´alta.  

Kaikki tämä aika oli myös pois siitä keskustelusta, jota oltaisiin voitu käydä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja ilmastopakolaisuudesta. Näille kohtalonkysymyksille ei juuri aikaa uhrattu, vaikka nimenomaan tällaisissa asioissa vallaton presidentti voisi toimia keskustelun herättäjänä niin kotimaassa kuin YK:ssakin. Kuvaavaa onkin, että Merja Kyllösen puheaika jäi yhteistenteissä säännöllisesti pienimmäksi. Kyllönen oli niitä harvoja ehdokkaita, jolle ilmastonmuutos oli vaalien kärkiteemoja.

 Kaiken kaikkiaan vaaleista jäi tekohengityksen maku. Monilla suomalaisilla on vielä kullatussa muistissa ”Kekkosen-aika” ja mielikuva vahvasta presidentistä. Joillekin presidentti-instituutio saattaa olla yksi itsenäisen valtion symboli, kuten kansallislaulu tai lippukin. Lisäksi kiinnostus ilmeisimpään henkilövaaliin on edelleen vahva, vaikka senkin äänestysprosentti on ollut laskussa. Toimittajat yrittävät vastata tähän tarpeeseen parhaaksi katsomallaan tavalla. Tällä kertaa ehdokkaita ei juoksutettu viihdeohjelmissa, mikä minun kaltaiseni tosikon mielestä oli askel oikeaan suuntaan. Oudoimmat tempaukset nähtiinkin itse tenteissä, joissa muutama ehdokas sparrasi toinen toistaan populistisimmilla heitoilla.

Vaikka keskustelu eriarvoistumisesta jäi vähäiseksi, kaikki ehdokkaat ilmoittivat pitävänsä kehitystä huolestuttavana. Myös Sipilän hallitus ilmoittaa yhdeksi vaalikauden lopun kärkihankkeekseen eriarvoistumiskehityksen pysäyttämisen. Nyt kun presidentinvaaleissa ei käyty toista kierrosta ja valtio eri arvioiden mukaan säästi jopa 10 miljoonaa euroa, eikö tätä jo korvamerkittyä rahaa voisi ohjata esimerkiksi toisen asteen koulutusta vailla olevien nuorten elämän edellytysten parantamiseen?

Jään odottamaan presidentin ja pääministerin avauksia.  

 

Kirjoittaja opiskelee kirjallisuutta, jotta oppisi jotain ihmisestä.

 

Merja Kyllönen, Sauli Niinistö, Laura Huhtasaari ja Matti Vanhanen Ylen suuressa vaalikeskustelussa. (Kuvaaappaus ja kollaasi: Sinikka Torkkola.)

*

Leave a Reply