Nekalan kirjaston kohtalo vaakalaudalla – viedäänkö alueen ainoa lähipalvelu osana säästöpakettia?

Minna Minkkinen esitti kaupunginhallituksen kokouksessa Nekalan kirjaston määrärahojen poistamista säästölistalta.

Teksti ja kuva: MILKA HANHELA

Nekalan kirjaston tulevaisuus aiheutti vilkasta keskustelua torstaina, kun paikallisten asukasyhdistysten koollekutsumassa tapahtumassa keskusteltiin siitä, miksi kirjasto on jälleen lakkauttamisuhan alla, ja mitä asialle voitaisiin tehdä.

Asukkaiden mukaan kirjaston lakkauttaminen oli ilmestynyt pormestari Lauri Lylyn (sdp) Tampereen talouden tasapainottamisohjelmaan yllättäen: kenelläkään ei ollut etukäteen tietoa siitä, että kirjaston sulkemista edes harkitaan.

Koska kaupungin puolelta ei järjestynyt asukkaiden kuulemista, ottivat Viinikan-Nekalan omakotiyhdistys, Nekalan koulun vanhempainyhdistys sekä paikalliset aktiiviset kirjastonkäyttäjät aloitteen omiin käsiinsä, ja kutsuivat kaupunginvaltuutetut luokseen keskustelemaan. Paikalle saapuivat Minna Minkkinen (vas), Milka Hanhela (sit.vas), Ilkka Sasi (kok), Olga Haapa-aho (vihr), Juhana Suoniemi (vihr), Lasse Oksanen (TaPu), Aarne Raevaara (VaTa), Kalle Kiili (kesk) sekä noin tunti tilaisuuden alkamisen jälkeen SDP:n Ari Wigelius.

Valtuutetuista ainoastaan vasemmiston Minkkinen ja Hanhela, keskustan Kiili ja TaPun Oksanen ilmoittavat heti alkuun puolustavansa kirjaston säilyttämistä. Vasemmiston valtuutetuille kirjasto on yksi ryhmän kynnyskysymyksistä säästöpaketin suhteen. Kiili ja Oksanen puolestaan ovat tehneet asiasta yksityiset päätökset, koska eivät pidä yhden alueen asukkaisiin kohdistuvaa säästöaietta oikeudenmukaisena.

Muiden puolueiden valtuutettujen kohdalla päätöksen ratkaisee talouden tasapainottamisohjelman kokonaisuus. Vihreistä kommentoidaan, että jos kirjaston uhraaminen on keino väistää esimerkiksi hoitajamaksujen käyttöönotto terveydenhoidossa, vaaka kallistuu terveyspalveluiden puolelle.

Ennenkin lakkautusuhan alla

Nekalan koulun vanhassa arvorakennuksessa toimiva kirjasto on ollut kaksi kertaa aiemminkin lakkautusuhan alla. Suunnitelmat on tähän asti saatu torpattua aktiivisten asukkaiden myötävaikutuksella. Nyt tilanne on vakava: kirjaston lakkauttaminen on osa pormestarin 42 miljoonan euron säästöohjelmapakettia, jota paketissa mukana olevat puolueet – eli kaikki vasemmistoliittoa lukuun ottamatta – välttelevät repimästä liikaa auki.

Nekalalaisten näkemys asiaan on selvä: kirjasto on alueen ainoa julkinen kokoontumispaikka ja tärkeä matalan kynnyksen lähipalvelu niin lapsille, vähävaraisille kuin ikäihmisillekin. Kirjaston lakkauttamisesta saatavat säästöt puolestaan olisivat koko säästöpaketista noin 0,25 prosentin luokkaa, eli varsin vähäiset. Kun kirjaston merkitys paikallisten asukkaiden hyvinvoinnille, syrjäytymisen ehkäisemiselle ja lasten lukutaidolle lasketaan yhtälöön, on selvää, että lakkautussuunnitelma on kohtuuton. Sasin (kok) säästöohjelmaa puolustavat kommentit saavatkin tunnelman kiristymään nopeasti.

Keskustelun edetessä valtuutetut Sasi, Raevaaran ja Oksasen säestämänä, esittää useaan kertaan argumenttinsa Tampereen talouden surkeasta jamasta, pakollisista leikkauksista ja “vaikeista päätöksistä”. Nekalalaiset eivät niele purematta ajatusta siitä, että juuri heidän kirjastonsa lakkauttaminen on se asia, mikä pitää Tampereen tilit tasapainossa. Myös Hanhela (sit.vas) ja Minkkinen (vas) asettuvat kyseenalaistamaan leikkauspuheen: säästöpaketin sisällöstä maanantaina tehtävä päätös on poliittinen päätös. Jos poliittista tahtoa olisi ollut, olisi kaupunkilaisten palvelut ja maksukorotukset voitu välttää esimerkiksi pienen veronkorotuksen avulla.

Perustelut keksitään vaikka väkisin

Palataan kuitenkin vielä Nekalan kirjastoon. Paikallisten kannalta ongelma ei ole pelkästään se, että kirjaston lakkauttaminen löytyy säästölistalta, vaan myös se, että asukkaiden tiedotus ja osallistaminen asiasta on ollut vähintäänkin puutteellista. Vasta muutama vuosi sitten perusteellisesti remontoidun rakennuksen sisäilman laadusta on ollut liikkeellä ristiriitaista tietoa, sanovat asukkaat: vielä pari kuukautta sitten kaupungin edustajat raportoivat, että rakennuksen käyttöä on turvallista jatkaa, ja nyt, säästöpaketin myötä, kirjasto ollaankin äkkiä lakkauttamassa rakennuksen huonoon kuntoon vedoten.

Sisäilma-argumenttia käytetään tarkoitushakuisesti, kommentoidaan yleisöstä, ja moni nekalalainen nyökyttelee.

Kyse ei selvästikään ole pelkästään kirjastosta. Kyse on myös demokratiasta ja tiedonkulusta: siitä, miten kaupunki kohtelee asukkaitaan ja millaiset vaikutusmahdollisuudet ihmisillä on lähialueen palveluihin ja päätöksentekoon. Eräs asukas kommentoi, että paikalliset tekivät kaupungille jo vuosia sitten aloitteen, että kirjasto siirrettäisiin Mustaanmetsään, uuden päiväkodin ja neuvolan yhteyteen. Jos kaupunki olisi kuunnellut tuolloin, ei nyt tarvitsisi pohtia kirjaston kohtaloa.

Keskustelun ylevin huomio tehdään aivan kaksituntisen tilaisuuden lopuksi. Nekalan koulu on aikanaan rakennettu korkealle mäelle Viinikan kirkkoa vastapäätä, kertoo yksi tilaisuuden järjestäjistä: tiedon symboli uskon vastapainoksi.

Nekalalaisten puolesta voi vain toivoa, että tiedon arvostus on maanantain valtuustossa samalla tasolla kuin silloin, kun koulua rakennettiin.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa:

Kirjastoalan amattilaiset puolustavat kirjastoja

*

One Response to “Nekalan kirjaston kohtalo vaakalaudalla – viedäänkö alueen ainoa lähipalvelu osana säästöpakettia?”

  1. Aarne Raevaara

    Tilaisuuden aikana kyllä totesin, että esitän valtuustossa ettei Nekalan kirjastoa lakkauteta tai ainakin kannatan sen sisältöistä ehdotusta. Aluksi kuuntelin paikallisia asukkaita. Pahoittelin sitä, ettei Nekalan kirjaston lakkauttaminen noussut valmistelussa esille. Tilaisuus oli hyvin järjestetty. Kiitos järjestäjille.

    Vastaa

Leave a Reply