Minä lastenhoitaja

MARI LIND   
Minä olen lastenhoitaja, joka päiväkodissa ottaa lapsesi vastaan. Toivon, että voit tuntea luovuttavasi lapsesi sellaiseen syliin, jonka tiedät välittävän sinulle maailman tärkeimmästä asiasta lähes yhtä paljon kuin sinä välität. Jaamme yhteiset ilot ja surut ja aikanaan irtaannumme toisistamme, mutta muistijälki jää ja toisinaan hyvinkin vahva sellainen.

Minulla on toisinaan kädet ja syli täynnä, joten ihan joka hetki ja joka paikkaan en ehdi enkä tunne riittäväni, mutta yritän parhaani. Minä tunnen lapsesi itkun ja naurun ja tiedän milloin on kiirehdittävä paikalle hänen luokseen, vaikka sylini olisi jo täynnä. Työssäni minä olen sinua ja sinun perhettäsi varten, mutta myös minulla on oma perhe ja elämä. Ja se ei tarkoita sitä, että vertailisin perheitämme toisiinne. Molemmille perheille on minun sydämessäni paikka.

Kunnon palkka kaikenlaisesta vastuusta

Olen paljon muutakin kuin lastenhoitaja, ja toivoisin sinun näkevän minut ihmisenä ja työntekijänä samoin kuin kenet tahansa työtä tekevän. Toivoisin, että ymmärtäisit, että myös minulla, lastenhoitajalla, on oikeus saada vastuullisesta työstäni palkka sekä vaatia palkankorotusta aivan kuten rakennusmiehellä, hitsarilla, ahtaajalla ja muilla.

Ammattitaidosta ja osaamisesta maksetaan monilla aloilla tuntuva korvaus, mutta mihin me lastenhoitajat olemme unohtuneet? Me olemme jääneet julkisessa keskustelussa korkeammin koulutettujen varjoon huolimatta siitä että meidän kaikkien osaamista tarvitaan moniammatillisissa työyhteisöissä. Miksi lastenhoitajat, lastentarhaopettajat ja sosionomit asetetaan vastakkain, kun kuitenkin työtä tehdään yhdessä päiväkodin arjessa, jossa kasvatus ja hoito nivoutuvat tiiviisti yhteen?

Tällä hetkellä korostetaan korkeakoulutettujen osaamista ja tärkeyttä varhaiskasvatuksessa, mutta nyt lapsiryhmä jää entistä enemmän lastenhoitajan vastuulle. Lastenhoitajat ovat se ammattiryhmä, joka on koko päivän läsnä ja vastuussa lapsiryhmästä. Kyllä palkkauksen ja ammatin arvostuksen pitäisi olla aivan toista luokkaa, sillä tällä hetkellä se on luokatonta. Nyt, uuden varhaiskasvatuslain valmistelun myötä, ammattimme arvostus ei ole ainakaan noussut ja jotenkin tuntuu, että meidät lastenhoitajat on tässä leikissä nyt unohdettu täysin. Miksi?

Haluan muistuttaa siitä, että me lastenhoitajat olemme koulutettuja lastenhoitajia ja me teemme työtä sydämellä ja ammattitaidolla ja haluamme tekemästämme työstä kunnon palkan. Ja siihen meillä on oikeus. Hyvin usein törmäämme hiljaiseen muuriin siitä, että meillä ei olisi oikeutta pitää kiinni etuuksistamme ja vaatia kunnollisia palkankorotuksia. Haluavatko työnantajamme pitää palveluksessaan koulutettuja, ammattitaitoisia sekä motivoituneita lastenhoitajia? Minä olen lastenhoitaja ja lastenhoitajien määrä vähenee 9000:lla viimeistään vuonna 2030.

Kentältä tuleva vahva viesti ammattimme arvostuksesta ja kehnosta palkkauksesta on saanut minut avautumaan lastenhoitajalta odotetusta poiketen melko rohkeasti tällä mielipidekirjoituksellani, joka onkin levinnyt kulovalkean tavoin. Johonkin kipukohtaan olen näköjään kirjoituksellani osunut – ja lujaa.

Nyt tai ei koskaan?

Tämän avauksen myötä on noussut esiin se käsitys, että meidän pitäisi odottaa maltilla korkeakoulutettujen palkkojen korotusta, ja vasta sitten lähteä ajamaan omia etujamme ja huoliamme. Osin totta, mutta silloin on jo myöhäistä. Nyt jos koskaan meidän on nostettava itsemme takaisin päätöksenteon ja keskustelun pelikentälle. Vuoteen 2030 ei todellakaan ole pitkä aika ja päätöksiä tulevaisuudesta tehdään nyt eikä myöhemmin.

Luottamustehtävieni takia liikun paljon eri paikoissa ja tilaisuuksissa sekä tapaan paljon henkilöitä eri puolelta Suomea. Sieltä saamani viesti meitä lastenhoitajia ja meidän tulevaisuuttamme koskien on aina yhtä karua ja huolestuttavaa. Yleisestikin päättäjien pitäisi olla huolissaan melkein kaikista hoitoaloista. Miettikää nyt – siellä ollaan tekemisissä meidän ihmisten kanssa. Pitäisikö arvostuksen näkyä muuallakin kuin ansioluettelossa?

Meitä lastenhoitajia todellakin tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Suunnitelmallisen toiminnan lisäksi tarvitaan perushoitoa, hoivaa, huolenpitoa ja syliä. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän ja juuri tätä me lastenhoitajat tarjoamme. Korkeakoulutettujen päivähoidon työntekijöiden kohdalla on huomioitava heidän rajalliset ajankäyttömahdollisuutensa, koska heidän tehtäviinsä kuuluu paljon lapsiryhmän ulkopuolella tehtävää työtä suunnittelun lisäksi.

Myös me lastenhoitajat, perhepäivähoitajat, lähihoitajat, lastenohjaajat annamme kasvatusta, hoitoa ja opetusta, sillä sitä osaamista on kaikilla alan ammattiryhmillä.

Tommy Tabermannin sanoja lainatakseni:

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haastetta kylliksi yhdelle elämälle”

 

Mari Lind on pääluottamusmies ja lastenhoitaja Orivedeltä.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Palaako subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus Pirkkalan lapsille? (11.12.2017)
Emilia Lehtomäki: pienet ryhmäkoot päiväkoteihin (17.3.2017)
Turvaako pormestarisopimus tamperelaislasten yhdenvertaiset oikeudet varhaiskasvatukseen? (14.11.2016)
Kansalaisaloite laadukkaan varhaiskasvatuksen puolesta (24.10.2015)
Hallituksen leikkaukset heikentävät varhaiskasvatusta (12.6.2015)

 

Etusivun kuva: Pelkät tilat eivät tee päiväkotia – siellä työskentelevät ihmiset tekevät. (Etusivun kuva päiväkodista Chicagossa on otettu 2014 ja julkaistu lisenssillä CC BY 2.0. Kuva on rajattu toimituksessa.)

*

 

Leave a Reply