EU – Euroopan sairas mies?

Vesa Suomisen länsimaisen arvoyhteisön tilaa käsittelevä artikkeli Pitkät jäähyväiset julkaistaan kolmessa osassa. Tämä on artikkelin toinen osa. (Kuva: Cai Melakoski)

 

Teksti: VESA SUOMINEN   
Yhdysvaltojen Berliinin-suurlähettiläs Richard Grenell ennätti presidentti Donald Trumpin Iran-päätöksen jälkeen jo komentaa saksalaisia yrityksiä päättämään liiketoimensa Iranissa kiireimmän kaupalla ja näin liittymään Yhdysvaltojen Iranille määräämiin pakotteisiin. Saksalaislehden katkeran kommentin mukaan¹ Grenellin lausuma ei kuulostanut ystävämaan vieraana olevan diplomaatin puheelta vaan ”käskyjä jakavan siirtomaavallan edustajalta”.

Viestin eurooppalaisille vahvisti lobbausinstituutti Heritage Foundationin vieraana puhunut Trumpin uusi ulkoministeri Mike Pompeo 21.5. 2018. Koirapilli on soinut ja Euroopan yritysmaailman ja poliittisten vallanpitäjien on toteltava kutsua ja kuunneltava korvat luimussa ”His Master’s Voice”.

Siihen pakottavat sekä Yhdysvaltojen Euroopalle – ja sen talousveturille Saksalle – tärkeät markkinat että Euroopan kyyristyminen Yhdysvaltojen ydinasevarjoon. Eurooppalaiset ovat hakeutuneet koulunpihan kiusaajan suojiin saadakseen puolustajan muita kiusaajia (Venäjä, Kiina) vastaan.

Euroopan poliittinen eliitti on kauhusta jäykkänä ja taloudellinen eliitti kärsii kouristuksista nyt kun hyvän sään aikana purkamatta jätetyn sotilasliitto NATO:n todellinen jäsenmaksu taas kerran erääntyy. Mitään todellista suojelua ei silti ole tarjolla: NATO ei kykenisi torjumaan Venäjän tosissaan tekemää hyökkäystä edes Baltian alueella.

Voimansa tunnossa paisunut NATO on ulottanut “puolustamansa” alueen rajoja niin kauas ettei se olisi puolustettavissa, vaikka esimerkiksi Saksan rapakuntoon päässyt Bundeswehr olisi ihan oikeasti iskukykyinen. NATOn tehtävä ei ole sotilaallinen eikä se ole varsinkaan Euroopan puolustaminen. NATO on yksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikan välineistä. Presidentti Donald Trump on aprikoinut julkisesti sen kalleutta ja tarpeettomuutta.

Suomen puolustusministeriön nykyiseen poliittiseen kaukokatseisuuteen, odotettuihin miljardiluokan hävittäjäkauppoihin ja esimerkiksi kokoomuspuolueen ajamaan ulkopoliittiseen linjaan sopii silti oikein hyvin, että Suomea käytetään tämän kuolleen hevosen häntävyönä.

Viimeistään Trumpin presidenttikaudella lienee sokeimmallekin NATO-intoilijalle käynyt selväksi, että mitään ”yhteisiin arvoihin” perustuvaa hyväntahtoista suojaa ei ole tarjolla vaan palveluntarjoaja vaatii palveluksistaan kallista suojelurahaa.

Yhteinen Eurooppa

Unioniuskovaisten uusliberaalin unelmoinnin täyttämä maailma on varoittamatta törmännyt kiviseinään kuin edellisen vuosisadanvaihteen belle époque ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Miksi juuri nyt, kun kaikki oli niin hyvin? Inha täystyöllisyyteen, vaurauden tasaisempaan jakamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen tähdännyt keynesiläinen talouspolitiikka sosiaalivaltioineen kaikkineen alkoi olla unionieliiteille enää pahan unen haaltuva muisto.

Poliittinen vasemmisto oli kaikkialla pienenä vähemmistönä ja sosiaalidemokraattien ”keskustavasemmisto” henkitoreissaan, jyrkkä ja rasistinen oikeisto nousi Itävallassakin salonki- ja hallituskelpoiseksi, ammattiyhdistysliike oli saatu jo ainakin kyykkyyn ellei polvilleen, unionin ylikansalliset, itse oman valtansa perustelevat elimet ja kansainvälisen pääoman palveluksessa ahkeroivat lobbariarmeijat olivat korvanneet eurodemokratian idut.

Lontoon City oli yksi maailmantalouden ja kansainvälisen pankkirikollisuuden napoja, ja kanaalisaaret, Hollanti ja Luxemburg olivat paratiiseja veroja kiertäville suurille ja pienille parasiiteille.

Jäsenmaissa, kansallisella tasolla, on sielläkin kukkinut pitkään unionitason politiikan kähmivien kykyjen veroinen kukkatarha Kreikan taannoisista korruptiohallituksista Jarosław Kaczyńskin taluttamaan Puolaan ja Silvio Berlusconin ja sittemmin Legan ja Viiden tähden liikkeen luotsaamasta Italiasta Mariano Rajoyn Espanjaan ja Viktor Orbánin Unkariin. Ja Yhdysvaltojen silloinen presidentti suositti lämpimästi Turkkia EU:n jäsenmaaksi vuonna 2009.

Orbán julisti vuonna 2014 hylkäävänsä EU:n palvoman liberaalin demokratian ja pyrkivänsä viemään Unkaria illiberaaliksi valtioksi. Esikuvikseen hän mainitsi Singaporen, Kiinan, Vladimir Putinin Venäjän ja Recep Tayyip Erdoğanin johtaman Turkin.

Tämän Euroopan konservatiivien, muun muassa Angela Merkelin CDU:n baijerilaisen sisarpuolueen, kristillis-sosiaalisen unionin (CSU) suosiman poliittisen neron Unkarille lypsämiä tukia ei tietenkään maksa Venäjä tai Turkki vaan ne on maksanut EU, siis viime kädessä suomalainenkin veronmaksaja.

Nämä tukiaiset eivät ole olleet Euroopan oikeistopopulistisille liikkeille ongelma toisin kuin Kreikalle (todellisuudessa kansainvälisille pankeille) maksetut avustukset.

Saksan varakkain väestönosa on ainakin menestynyt ja vaurastunut kokeneen Merkelin luotsaamana pitkään ja erinomaisesti niin että Saksan työnantajat ovat löytäneet avainaloilla jopa hiukan palkankorotusvaraa toisin kuin esimerkiksi kiky-sopimuksen varassa nilkuttavan Suomen tunnetusti vähävaraiset ja valtionavustuksia kerjäävät suuryritykset.

Ranska on päässyt lopultakin eroon tarpeettomaksi käyneestä untelosta ja tumpelosta keskustavasemmistostaan ja saanut maasta polkaistun kansanliikkeen nostamana nuorekkaan presidentin, päivitettyä uusliberalismia uljaasti edustavan mannekiinin, jonka suunnitelmat unionin liittovaltiokehityksestä on otettu innolla vastaan.

[‒ Sivumennen sanoen: enempää sinipersujen kaavailema vilunsininen tulevaisuus kuin herrojen Hjallis Harkimon, Mikael Jungnerin ja Tuomas Enbusken nytky-liike ei ole syystä tai toisesta synnyttänyt edes Emmanuel Macronin, tuon Barack Obaman veroisen puhetaiturin ja politiikan illusionistin, hetken häiveenä häälähtänyttä harhakuvaa jostakin epämääräisestä ’uudesta’ politiikasta ja ’muutoksesta’.]

Sipulin sydän

Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina iskevät jatkuvasti kiiloja EU:n sisälle korostamalla kahdenvälisiä suhteita ja ohittamalla unionin. Kaikki kunnia EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin ponnistuksille, mutta heittopussin asema kansainvälisten kriisien ratkaisuja etsittäessä on samalla yksi osoitus EU:n kansainvälisestä poliittisesta painoarvosta maailmalla.

EU on kaikesta poliittisesta erilaisuudestaan huolimatta yhdessä suhteessa edesmenneen Neuvostoliiton kaltainen: Sovjet Union oli Sovjet Onion, European Union on European Onion. Neuvostoliitto perustui toinen toisiinsa kietoutuneisiin, todellisuutta vastaamattomiin myytteihin (ja taiten rakennettuihin valheisiin) kuin sipulin kerrokset. Euroopan unionillakin on sama sipulimainen rakenne.

Kun sipulia kuorii, ydintä ei löydy, on vain kerroksittain suunnitelmia, lupauksia, päätöksiä, lausumia ja sopimuksia, joiden perusteella EU:n jäsenvaltiot ovat luopuneet osasta kansallista suvereniteettiaan ja saaneet vastineeksi yritysmaailman ja talouden ehdoilla toimivan unionin, jonka kaikki toiminta ei suinkaan perustu ”eu-kansalaisten” vaaleissa antamaan eikä edes jäsenmaiden suomaan valtuutukseen.

EU:n tärkein ulottuvuus on monesti ollut lähinnä julkisen talouden raivaamista yksityisten voitonjahtaajien tieltä ja EU-rahoituksen osoittamista mitä monipuolisimpiin ja vastuullisimpiin hankkeisiin, kuten tarpeettomiin siltoihin ja lentokenttiin ilman lentoliikennettä. Ja hillopurkilla on riittänyt kävijöitä. Kukaan ei usko Juha Sipilän hallituksen keksineen itse esimerkiksi sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita, keskeisimpänä julkisesti hoidettujen terveyspalveluiden raaka yksityistäminen. Siinä ja monessa muussa Suomi on hyvin mukana EU:n yleisellä uusliberaalilla linjalla.

¹ Kommentti suurlähettiläs Grenellin lausumaan, ks.US-Präsident Donald Trump stürzt Europa mit der Kündigung des Iran-Deals in Ratlosigkeit – und dem Nahen Osten drohen neue Kriege. Das transatlantische Verhältnis ist schwer beschädigt. (Matthias Gebauer ym, Die Demütigung. Der Spiegel 20/ 2018)

Lue artikkelin kaikki osat:

Pitkät jäähyväiset setä Samulille (1.7.2018)
EU – Euroopan sairas mies? (Tämä artikkeli, 2.7.2018)
Mustavalkea iltasatu (3.7.2018)

Lue lisää aiheesta muualla verkossa:

EU: Ohne Werte ist Europa nichts. Abschied von einer Illusion: Nur die liberalen Demokratien können das europäische Projekt retten. (Heinrich August Winkler, die Weit Online, 29.11.2017)
In Hard-Line Speech, Pompeo Criticizes Iran’s Behavior (Gardiner Harris, New York Times, 21.5.2018)
USA uhkaa Irania ”historian voimakkaimmilla talouspakotteilla” – Iran vastasi: ”Nykypäivän maailma ei hyväksy sitä, että Yhdysvallat tekee päätöksiä maailman puolesta” (Jukka Huusko, Helsingin Sanomat 21.5.2018)
Trump Told G7 Leaders That Crimea Is Russian Because Everyone Speaks Russian In Crimea (Alberto Nardelli, Julia Ioffe, BuzzFeed News, 14.6.2018)
Trump Refuses to Sign G-7 Statement and Calls Trudeau ‘Weak’ (Michael D. Shear ja Catherine Porter, New York Times 9.6.2018)
This Photo Tells You Everything You Need to Know About Trump’s Presence at the G7 Summit (Bryan Schatz, Mother Jones, 9.6.2018)
A Senior White House Official Defines the Trump Doctrine: ‘We’re America, Bitch’. The president believes that the United States owes nothing to anyone—especially its allies. (Jeffrey Goldberg, The Atlantic, 11.6.2018)

*

Leave a Reply