Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.11.2018 klo 17:42

Ehdokkaita, taloutta ja ilmastonmuutosta

Eduskuntavaaliehdokkaat Liban Sheikh, Jouni Sirén, Aapo Niemi ja Noora Tapio saivat evästystä vaaleihin Tampereen vasemmiston aktiiveilta. (Kuva: Markku Uusiniemi.)

 

Teksti: AILA HOKKANEN   
Eduskuntavaaliehdokkaiden esittäytyminen ja Tampereen kaupunginvaltuuston edessä oleva budjettikokous nousivat pääosaan vasemmistoliiton Tampereen kunnallisjärjestön kokouksessa viime torstaina. Myös Tampereen vasemmiston johdon valinta kuului kokouksen ohjelmaan.

Huhtikuussa järjestettävien eduskuntavaalien ehdokkaista kokoukselle esittäytyi Liban Sheikh, joka kertoi aikaisemmasta toiminnastaan opiskelijajärjestössä, ja myös opinnoistaan. Kokoukseen osallistuivat myös ehdokkaat Noora Tapio, Jouni Sirén ja Aapo Niemi.

Kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajaehdokas Noora Tapio avasi kokousväelle Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarviota, jota valtuusto käsittelee marraskuun puolivälissä. Talousarvio, joka korottaisi muun muassa terveydenhuollon ja joukkoliikenteen maksuja, on 30 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kokousväki olikin samaa mieltä kuin vasemmistoliiton valtuustoryhmä: on aika tasapainottaa kaupungin budjettia veronkorotuksella palvelumaksujen korottamisen sijasta. Budjettiesityksen mukaan Nekalan kirjasto on säilymässä itsepalvelukirjastona.

Ylävitonen täyttyi kokousväestä. Mukana muun muassa Noora Tapio ja Sampsa Rantanen. (Kuva: Ulla-Leena Alppi)

Kaupunginvaltuutettu Ulla-Leena Alppi kertoi vasemmistoliiton työllä saattaa olla tuloasta. Suunnitteilla ollut hoitajamaksu, joka olisi 10 euroa käynniltä, on nostanut huolta myös muissa ryhmissä ja sen peruminenkin on mahdollsta. Alppi esitti huolensa lastensuojelun katastrofaalisesta tilasta Tampereen alueella. Häntä huolettivat myös aikeet kiristää hoitajamitoitusta eli vähentää hoitajien määrää suhteessa hoidetttaviin vanhuksiin. Kiristykset vaikuttavat hoitoon, sillä nykyisinkään hoitajia ei ole riittävästi.

Kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas Jouni Sirén pohti, vaikuttaako sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajan vaihdos politiikkaan. Rikosepäilyn vuoksi sivuun siirtyneen Atanas Aleksovskin tilalle on tullut Pekka Salmi. Ajankohtainen teema on muun muuassa Tampereen Infra-liikelaitoksen muuttaminen osakeyhtiöksi, minkä nyt monet sosialidemokraatitkin haluaisivat uuteen harkintaan. Vasemmistoliitto on vastustanut yhtiöittämistä.

Sirén huomautti, että pormestarikoalition talousarvioesitys tarkoittaa palvelujen leikkaamista samalla, kun velkaantuminen jatkuu. Vasemmistoliitto on esittänyt pientä veronkorotusta, jolla vältettäisiin palvelujen huonnonnukset ja saataisiin budjetti tasapainoon.

Lisää keskusteluja ilmastonmuutoksesta

Ilkka Hirvi esitti kokoukselle, että kunnallisjärjestön tehtäväksi pitää ottaa poliittiset aloitteet, kun kokous käsitteli kunnallisjärjestön toimintasuunnitelmaa. Kokousedustaja esitti keinovalikoimaan “ilmastokammarin”, ja että järjestettäisiin kaksi ilmastotapahtumaa ennen eduskuntavaaleja: Ilmastopaneeli, johon Sampolan koululaiset voisivat osallistua ja toinen kaikille avoin ilmastotapahtuma niin ikään Sampolassa.

Pirkanmaan liitto on jo tehnyt hyvää työtä yhdessä pirkanmaalaisten kuntien kanssa, esimerkiksi kiertotaloudessa. Pirkanmaan liitolla on asiasta perustettu nettisivusto.

Puheenjohtajana jatkaa Jouni Sirén Keski-Tampereen Vasemmistosta, varapuheenjohtajaksi valittiin Anu Ropponen Mansen Punavihreistä.

Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aila Hokkanen ja Annu Toljola Länsi-Tampereen Vasemmistosta, Liisa Ahola, Ari Jalava, Virva-Mari Rask, Sampsa Rantanen ja Päivi Tyni Keski-Tampereen Vasemmistosta, Miika Tamminen ja Markku Uusiniemi Itä-Tampereen Vasemmistosta sekä Marja-Riitta Martti Mansen Punavihreistä.

Varajäseniksi valittiin Mirja Juusola Itä-Tampereelta, Airi Karjalainen, Jonne Leivo ja Tapani Peltomaa Keski-Tampereelta ja Elina Halttunen-Riikonen Mansen Punavihreistä.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pirkanmaan liiton ilmastonmuutos sivusto 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *