Tampere ottaa syömävelkaa, leikkaa palveluja ja vastustaa omia tavoitteitaan

JOUNI SIRÉN
Ei liene kohtuutonta odottaa, että Tampereen kaupungin päättäjät olisivat puheissaan ja teoissaan johdonmukaisia. Silti viime viikon maanantain (19.11.) kaupunginvaltuuston kokous, jossa päätettiin Tampereen ensi vuoden budjetista, oli railakas ristiriitaisuuksien ilotulitus.

Etenkin kokoomuksen riveistä kiiteltiin sitä, että kuntaveron korotukselta vältyttiin. Sama puolue, joka on julkisuudessa kerta toisensa jälkeen kauhistellut velanottoa, halusi paikata budjettivajeen verotulojen sijaan velalla. Näin siitä huolimatta, että pormestariohjelmaan on kirjoitettu, että kaupungin tulot ja menot on saatava tasapainoon.

Nyt päätettiin otetaan 30 miljoonaa euroa lisää syömävelkaa ja samaan aikaan leikataan esimerkiksi vanhusten hoidosta palveluasumisessa ja korotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, jotka kohdistuvat pahiten pienituloisiin.

Vasemmistoliitto esitti yhden prosenttiyksikön korotusta kuntaveroon. Sillä budjetti olisi saatu plussalle ja leikkauksilta ja maksujen korotukselta olisi vältytty. Silti veroaste olisi ollut samalla tasolla kuin naapurikunnissa.

Moni valtuutettu myös kantoi puheissaan huolta lasten ja nuorten tilanteesta. Kun esitimme 320 000 euron lisärahaa lastensuojeluun ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin, kannatusta ei kuitenkaan löytynyt. Summa on noin 0,02 prosenttia kaupungin menoista. Sekin olisi katettu esittämällämme veronkorotuksella.

Oikealla laidalla myös vaadittiin kaupungin menojen kasvun pysäyttämistä. Samat kuntapoliitikot ovat itse päättäneet Tampereen strategiasta, jossa tavoitteena on, että väkiluku kasvaa 3 000 asukkaalla vuodessa. On mahdotonta tuottaa palvelut aina samalla rahalla, jos väkiluku koko ajan kasvaa. Paitsi jos tarkoituksena on heikentää kaupunkilaisten palveluja vuosi vuodelta.

Tamperelaisvaltuutettujen puheissa oltiin myös huolissaan ilmastonmuutoksesta. Samat päättäjät ovat olleet laatimassa ja hyväksymässä Kestävä Tampere 2030 -ohjelmaa, jonka mukaan Tampere on hiilineutraali vuonna 2030. Se on nykytilanteessa välttämätöntä. Tavoitteen saavuttamiseksi on päätetty, että joukkoliikenteen käyttäjämäärää lisätään ja vähennetään siten yksityisautoilua. Silti pormestarikoalition puolueet päättivät korottaa bussilippujen hintaa, mikä tutkitusti vähentää joukkoliikenteen käyttöä.

Valtuutettujen puheissa paheksuttiin myös sitä, että valtio on jatkuvasti leikannut kunnille annettavaa rahaa, jolla niiden pitää järjestää lakisääteiset palvelut. Ensi vuonna valtio tekee Tampereen budjettiin taas 5,8 miljoonan euron loven. Näistä valtionosuuksien leikkauksista päättäviä kokoomuksen, keskustan ja sinisten kansanedustajia istuu myös Tampereen kaupunginvaltuustossa.

Kirjoittaja on Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja ja kaupungin varavaltuutettu. 

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista -verkkolehdessä

Budjettivaltuustossa kamppailtiin vähävaraisimpien palveluista (20.11.2018)

 

Etusivun kuva:

 

Kuvan Tammerkoskesta on julkaissut Jorge Franganillo Flickr-kuvapalvelussa vapaasti käytettäväksi Creative Commons CC BY-NC 2.0 -lisenssillä.

*

Leave a Reply