Tampereen vasemmiston ehdokkaat seurakuntavaaleissa. Ennakkoäänestys alkoi

Tamperelaiset seurakuntavaaliehdokkaat Petteri Kiponoja, Liisa Ahola, Ilkka Hirvi. Aaron Kallinen ja Ilkka Järvelä ovat menossa Aleksanterin kirkkoon.

 

Teksti: VK, kuvat: CAI MELAKOSKI    
Vasen Kaista haastatteli tamperelaisia seurakuntavaaliehdokkaita. Vasemmiston ehdokkaita on ehdolla tuomiokirkkoseurakunnassa kuin Harjun seurakunnassa. Tampereella ehdokkaina ovat Liisa Ahola, Elina-Halttunen Riikonen, Ilkka Hirvi, Ilkka Järvelä, Seppo Säämäki, Aaron Kallinen ja Petteri Kiponoja.  

Liisa Ahola: kirkko opettamaan uskoon

Liisa Ahola on kolmen miehen äiti ja kolmen pojan mummo. Hänellä on vahva yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tausta muun muassa historian ja yhteiskuntaopin opettajan opinnoista. Hän on myös kokenut vapaaehtoistyöntekijä ja on pitänyt esimerkiksi pyhäkoulua. Ahola haluaisi jalkauttaa kirkon työntekijät kansan pariin. Pappi voisi aivan hyvin pitää vastaanottoa vaikka pubissa. Ihmisiä pitäisi auttaa ennen tilanteiden muuttumista epätoivoisiksi, ja parhaiten varsinkin nuoret ja maahanmuuttajataustaiset tavoittaa sieltä, missä he jo valmiiksi ovat. Huonovointisten ihmisten kohdalla tekojen evankeliumi on sanallista tärkeämpi.

Liisa Ahola

 

Nykykirkon työssä Ahola arvostaa eniten diakoniatyötä. Tässä työssä paikataan muun yhteiskunnan jättämiä aukkoja. Perheneuvonta, sururyhmät, Tuomas-messut ja kehittyvien maiden naisten koulutus ovat arvokasta ja suoraan ihmisiä tukevaa toimintaa. Tulevaisuudessa kirkon on Aholan mielestä välttämätöntä sopeutua Euroopassa vallitsevaan uuspakanuuden tilaan. Tilanne on kuin alkukirkollisina aikoina.

Monenlaisten uskontojen ympäröimänä kirkon on löydettävä uskoon opettaminen uudelleen. Aholan tunnuslause on “Koska Hän rakasti minua ensin, rakastan minäkin Luojaani ja luomakuntaa”. Lause kiteytyy myös rakkauden kaksoiskäskyyn.

Elina Halttunen-Riikonen: ei tuomita vaan tuetaan

Elina Halttunen-Riikonen on 32-vuotias kääntäjä. Halttunen-Riikosen mukaan kirkon tulisi aktiivisesti vastustaa eriarvoisuutta ja korostaa jokaisen ihmisarvoa, niin köyhien kuin turvapaikanhakijoidenkin. Jahkailu samaa sukupuolta olevien vihkimisessä on lopetettava.

Elina Halttunen-Riikonen

 

Myös Halttunen-Riikoselle tärkeintä kirkon nykytoimintaa ovat lasten kerhot ja diakoniatyö. Diakoniatyöhön ja työhön maahanmuuttajien kanssa kirkon tulisi myös tulevaisuudessa panostaa entisestään. Hänen tunnuslauseensa on “Ei tuomitsemista vaan tukemista”.

Ilkka Hirvi: vapautuksen teologia esikuvaksi

Ilkka Hirvi on eläköitynyt kirjastonhoitaja. Hirvi haluaisi poistaa kirkolta porvarillisen kuorrutuksen. Yleinen oikeistolainen arvomaailma on vallitseva myös muussa yhteiskunnassa.

Hirvi näkee kirkon pikkuporvarillisuudessa taustalla luterilaisen oppi-isän Martin Lutherin opit ja amerikkalaishenkisen uskonnollisuuden vaikutuksen. Lutherilta on peräisin käsitys maallisen ja henkisen erottamisesta, joka voi tehdä ihmisistä ulkokultaisia. Maallisessa toiminnassa voi sortaa aivan kuten haluaa, kunhan käy sunnuntaisin kirkossa ja lahjoittaa kolehtiin.

Ilkka Hirvi

 

Amerikkalainen yksilökeskeinen ja markkinahenkinen uskonnollisuus vaikuttaa etenkin vapaissa suunnissa, jotka monet ovat taustaltaan angloamerikkalaisia. Myös Hirvelle keskeistä kirkon toiminnassa on diakoniatyö. Diakoniatyössä ei tule käytännön toiminnan ohella unohtaa myöskään sananjulistusta. Raamatun sanoman ydin on yhä olemassa, luokkaetujen vääristävästä vaikutuksesta huolimatta.

Tulevaisuudessa myös kirkon tulee kiinnittää huomiota kasvavaan eriarvoistumiseen. Esikuva kirkon toiminnalle Suomessa tulee löytään latinalaisamerikkalaisperäisestä vapautuksen teologiasta. Hirven tunnuslause löytyy Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle, sen kuudennesta luvusta. “Rahan himo on kaiken pahan alkujuuri.”

Ilkka Järvelä: kirkon löydettävä jokainen ihminen

Ilkka Järvelä on 74-vuotias perheellinen ja eläköitynyt sähköasentaja. Aiempia luottamustoimia häneltä löytyy muun muassa kaupunginvaltuustosta, lautakunnista ja työpaikan luottamushenkilön pestistä.

Ilkka Järvelä

 

Järvelälle kirkon tulisi tulevaisuudessa entistä paremmin löytää jokainen ihminen. Kirkon tulisi toimia kaikkien ihmisten ja koko yhteiskunnan hyväksi. Järvelälle arvokkainta kirkon nykytoimintaa ovat diakoniatyö, Suurella sydämellä -vapaaehtoistoiminta ja erilaiset avustustoiminnat. Järvelän tunnuslause on “Kaikki mukaan kainaloon.”

Seppo Säämäki: loppu naisten ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnälle

Seppo Säämäki on alun perin porilainen, sittemmin tamperelaistunut ohjelmistokehittäjä. Säämäki haluaisi syrjinnän loppuvan kirkon toiminnassa. Naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on saatava tasavertaiseksi.

Kirkon on palattava perusarvoihinsa ja seistävä köyhien, sorrettujen ja vainottujen puolella. Nykyaikana myös kirkon tulisi nousta toimintaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Nykykirkon toiminnassa Säämäki arvostaa erityisesti rohkeaa toimintaa turvapaikanhakijoiden puolesta, taloudellisessa ahdingossa olevien auttamista ja Kirkon Ulkomaanavun toimintaa.

Seppo Säämäki

 

Tulevaisuuden kannalta Säämäki ei nostaisi mitään yksittäistä työmuotoa esiin, vaan peräänkuuluttaa rohkeutta uudistua jokaisella sektorilla.

Aaron Kallinen: Yhteisöllisyys ja yhteisymmärrys kirkon toiminnan keskiöön

Aaron Kallinen on 36-vuotias hyhkyläinen. Hän työskentelee vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtajana. Hän on valmistunut maisteriksi historiasta ja on aiemmin työskennellyt muun muassa eduskunnassa.

Kallinen haluaisi kirkon olevan mukana rakentamassa aiempaa solidaarisempaa ja yhteisöllisempää yhteiskuntaa. Ihmisten pitäisi kyetä toimimaan keskenään paremmin ja pystyä työskentelemään elinympäristönsä hyväksi. Kaikkien tulisi kokea olonsa tervetulleeksi kirkossa.

Aaron Kallinen

 

Kirkon nykytyöstä Kallinen nostaa esiin diakoniatyön, seniorityön, ulkomaanavun ja kriminaalityön. Hän arvostaa myös monien kirkon edustajien rohkeita kannanottoja inhimillisyyden puolesta.

Tulevaisuudessa työn yhteisöllisyyden ja yhteisymmärryksen vahvistamiseksi tulee nousta kirkon toiminnan keskiöön. Kun kilpailuideologia ja vihanlietsonta nostavat päätään, tulee kirkon tulee toimia näiden vaikutusta vastaan.

Kallisen tunnuslause on “Aina kannattaa uskoa positiiviseen muutokseen.”

Petteri Kiponoja: Kirkon palattava juurilleen, köyhien auttamiseen

Petteri Kiponoja on 29-vuotias hyhkyläinen perheenisä. Hän työskentelee Hämeen Vasemmistonuorten toiminnanjohtajana.

Kiponojan mielestä kirkon tulisi palata alkujuurilleen, köyhien auttamiseen. Nykyajassa tulisi korostaa huomattavasti enemmän toimintaa niin tasa-arvon, yhdenvertaisuuden kuin ympäristönkin puolesta.

Petteri Kiponoja

 

Nykykirkon toiminnassa keskiöön nousevat diakonia- ja muu sosiaalityö. Nykyinen poliittinen ilmapiiri on korostanut kirkon perinteistä roolia köyhien puolestapuhujana. Jos valtio ei halua huolehtia köyhistään, on kirkon astuttava esiin. Tämä puoli ei tule kuin korostumaan tulevaisuudessa.

Kiponojan tunnuslause löytyy Matteuksen evankeliumista. “Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”

Tamperelaiset vasemmistoehdokkaat seurakuntavaaleissa

Tampereen Harjun seurakunta, Vasemmiston ehdokaslista, kirkkovaltuuston vaali:

Aaron Kallinen (33) ja Petteri Kiponoja (34).

Vasemmiston ehdokaslista, seurakuntaneuvoston vaali:

Aaron Kallinen (35) ja Petteri Kiponoja (36)

Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta, Vasemmiston ehdokaslista, kirkkovaltuuston vaali:

Liisa Ahola (42), Elina Halttunen-Riikonen (43), Ilkka Hirvi (44), Ilkka Järvelä (45) ja Seppo Säämäki (46)

Vasemmiston ehdokaslista, seurakuntaneuvoston vaali:

Liisa Ahola (97), Elina Halttunen-Riikonen (98), Ilkka Hirvi (99), Ilkka Järvelä (100) ja Seppo Säämäki (101).

Vasemmiston vaaliohjelma Tampereen seurakuntavaaleissa v. 2018:

Vasemmisto kohti vapautuksen teologiaa

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa 

Vasemmistolla kolme ehdokasta seurakuntavaaleissa Akaassa (5.11.2018)
Vasemmistolla kaksi ehdokasta seurakuntavaaleissa Lempäälässä (4.11.2018)
Vasemmiston ja kirkon kivinen tie (29.10.2018)
Hämeenkyrön vasemmisto seurakuntavaaleihin (12.10.2018)
Kuka omistaa oikeuden kirkon sanomaan? (2.4.2018)

III

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 6.–10.11.2018. Varsinainen äänestyspäivä on 18.11.2018.

Seurakuntavaalit 2018 ‒ vasemmiston ehdokkaita Pirkanmaalla:

Akaan seurakunta, Ilon kirkko:

Juhani Jara ehdokasnumero 6, Jari Laihia (11) ja Wanda Lindgren (13)

Hämeenkyrön seurakunta,Hämeenkyrön vasemmistoliiton ehdokaslista:

Pekka Kiukainen (10), Pasi Komsi (11) ja Riitta Palomäki (12)

Kangasalan seurakunta, Koko Kansan Kirkko:

Kati Jouhki (30)

Lempäälän seurakunta, Lempäälän Demarien ja Vasemmistoliiton ehdokaslista:

Hannele Lehikoinen (69) ja Esa Salminen (74)

Ylöjärven seurakunta, Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat:

Niko Ärling (42)

*

Leave a Reply