Perjantaimielenosoitus ilmastonmuutosta vastaan myös Tampereella

Asko Nurminen kantoi perjantain ilmastomielenosoituksessa ruotsalaisen koululaisaktivisti Greta Thunbergin sitaatilla varustettua kylttiä. Tampereen vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio oli myös paikalla tukemassa mielenosoitusta.

 

Teksti ja kuva: MARKKU UUSINIEMI
Tampereen Raatihuoneen portailla oli perjantaina aamupäivällä mielenosoitus, jossa vaadittiin toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Sen myötä ruotsalaisen koululakon synnyttämä aloite joka perjantai järjestettävistä mielenosoituksista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tavoitti myös Tampereen.

Paikalla oli Tampereen vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio, joka kertoi, että tämä perjantainen mielenosoitus on saanut innoituksensa Greta Thunbergilta, ruotsalaiselta koululaiselta ja ilmastoaktivistilta. Greta Thunberg on perjantaisin on poissa koulusta ja istuu Tukholmassa valtiopäivätalon edessä ilmastomielenosoituksessa. Perjantaisiin mielenosoituksiin osallistuu tuhansia ihmisiä eri puolilla maailmaa joka perjantai.

Tampereen mielenosoituksessa oli erilaisia ilmastonmuutoksesta huolestuneita tahoja kuten pienten lasten vanhempia ja esimerkiksi avohakkuita vastustavan kansalaisaloitteen aktiiveja. Kansalaisaloite ylitti jo kesällä vaadittavan 50 000 allekirjoittajan rajan. Aloitteen erään alullepanijan, Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan kansalaisaloite on aikataulutettu niin, että sen käsittelee uusi, keväällä 2019 valittava eduskunta.

Asko Nurminen kantoi mielenosoituksessa kylttiä, jossa oli sitaatti Greta Thunbergista kertovasta artikkelista The Guardian -lehdessä 26.11.2018: Emme voi pelastaa maailmaa pelaamalla sääntöjen mukaan.

‒ Maailma ei tosiaankaan pelastu sellaisten nykyisin vallitsevien sääntöjen mukaan pelaamalla, joilla suuryritykset ja valtiot näyttävät luonnosta ja ympäristöstä piittaamatta pelaavan, sanoi Asko Nurminen.

Noora Tapio jatkoi Asko Nurmisen ajatusta ytimekkäästi:
‒ Emme voi pelastaa maailmaa kapitalismin säännöillä.

Perjantaimielenosoituksia on järjestetty eduskuntatalon portailla Helsingissä jo elokuusta lähtien.

Asiasta aikaisemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:

15-vuotias Greta Thunberg antoi Ruotsin vaalikampanjalle kasvot (7.9.2018)

Asiasta lisää muualla verkossa:

Tampere istuu Gretan kanssa 30.11. (Tapahtuma Facebookissa)
Perjantait Gretan kanssa (Helsingin mielenosoitusten Facebook-sivu)
I’m striking from school to protest inaction on climate change – you should too (The Guardian 26.11.2018)

*

Leave a Reply