Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

2.1.2019 klo 08:19

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 3/8: 1999

Vasemmistoliitto osallistuu huhtikuussa kahdeksannen kerran eduskuntavaaleihin. Mitä tapahtui, ja mitkä asiat olivat pinnalla vuonna 1999 kun vasemmistoliitto osallistui kolmansiin eduskuntavaaleihinsa? Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja esittelee kaikki vasemmistoliiton eduskuntavaalit.

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Vuoden 1999 ensimmäisenä päivänä otettiin euro Suomen ja 11 muun Euroopan unionin (EU) jäsenmaan valuutaksi. Käteisvaluutaksi euro tuli vuoden 2002 alusta. Maaliskuun 1999 eduskuntavaaleissa SDP hävisi tuntuvasti ja vasemmistoliitto hieman, kokoomus ja keskusta voittivat selvästi ja vihreät hieman. Paavo Lipposen sateenkarihallitusta seurasi Paavo Lipposen sateenkaarihallitus. Vasemmistoliitto osallistui hallitukseen toisen kerran. Eduskuntaryhmä rakoili pitkin vaalikautta, mutta ei revennyt, kuten tapahtui heti Lipposen ensimmäisen hallituskauden alussa.

Vaalikauden aikana Suomen tasavallalla oli kaksi sosiaalidemokraattista presidenttiä. Martti Ahtisaari vaihtui Tarja Haloseen maaliskuun ensimmäisenä vuonna 2000.

Vaalikauden alkaessa vasemmistoliitolla oli kaksi edustajaa Euroopan parlamentissa, Esko Seppänen ja Outi Ojala. Ojala ei asettunut ehdolle kesäkuun 1999 Euroopan parlamentin vaaleihin. Vasemmistoliiton ainoaksi europarlamentaarikoksi valittiin Esko Seppänen.

Keskustan työreformialoite hallitsi vuoden 1999 vaalikeskustelua

Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus (1995‒1999) täydensi Harri Holkerin sinipunahallituksen (1987‒1991) aloittamaa ja Esko Ahon porvarihallituksen (1991‒1995) vauhdittamaa Suomen sopeuttamista globalisaatioon, Euroopan yhdentymiseen ja uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.

Valtion merkitystä kansantaloudessa kavennettiin yksityistämällä ja myymällä valtion omaisuutta. Valtion menoja vähennettiin muun muassa leikkaamalla sosiaaliturvaa. Varsinkin suurituloisten verotusta laskettiin. Lipposen ensimmäisen hallituksen merkittävämmäksi hankkeeksi muodostui lopulta Suomen luotsaaminen eurojärjestelmään.

Tuloerot kasvoivat jyrkästi Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Suomi toipui lamasta, mutta nousukauden hedelmät jakautuivat epätasaisesti. Pienituloisimman kymmenyksen vuositulot olivat vuonna 1995 10741 euroa (silloiset markat on tässä muunnettu euroiksi) ja vuonna 1999 10802 euroa. Käytettävissä olevat tulot kasvoivat siten 61 euroa. Suurituloisimman kymmenyksen käytettävissä olevat tulot lisääntyivät 60257 eurosta 79978 euroon, lisäystä 19771 euroa. Suurituloisimpien käytettävissä olevat tulot kasvoivat siten liki pienituloisimpien kahden vuosiansion verran.

Vasemmistoliitto osallistui Lipposen ensimmäiseen hallitukseen muun muassa sen vuoksi, että hallituksen tärkeimmäksi tavoitteeksi asetettiin työttömyyden puolittaminen. Hallituskauden alkaessa työttömyysaste oli 15,1 prosenttia, sen päättyessä 10,9 prosenttia. Työttömyys ei vähentynyt edes kolmanneksella.

Keskustapuolueen johto ei ollut tyytyväinen uusliberalististen uudistusten vauhtiin. Keskeisiin uusliberalismin dogmeihin kuuluvat työmarkkinauudistukset olivat jääneet toteuttamatta. Keskustapuolue julkisti eduskuntavaalien alla työreformiksi nimeämänsä ohjelman, jonka keskeisiä tavoitteita oli muun muassa järjestäytyneen ammattiyhdistysliikkeen aseman murtaminen korvaamalla yleissitovat sopimukset olennaisilta osin paikallisella sopimisella ja työttömyyskassajärjestelmä työttömyysvakuutuksella.

Kansa ei antanut keskustalle valtakirjaa toteuttaa työreformi

Keskustapuolue haki vaaleissa kansalta valtakirjaa työreformin toteuttamiseksi. Vuoden 1991 kaltaista veret seisauttavaa vaalivoittoa ei kuitenkaan tullut. Vaikka sosiaalidemokraatit kärsivät tuntuvan vaalitappion, oli SDP vaalien jälkeen edelleen suurin puolue. Keskusta sai neljä lisäpaikkaa, mutta hallituspuolue kokoomus sai suurimman vaalivoiton.

Hallituspuolueista vasemmistoliitto menetti ääniään ja ääniosuuttaan vain hieman, mutta hävisi kaksi paikkaa. Vihreät saivat puolestaan kaksi lisäpaikkaa ja RKP:n paikkaluku pysyi ennallaan.

Pienistä oppositiopuolueista kristilliset saivat kolme lisäpaikkaa ja remonttiryhmä piti yhden paikkansa, mutta nuorsuomalaiset ja kirjava puolue putosivat eduskunnasta.

Taulukko 1

 

Kokoomus sai viimeisen paikan viidessä vaalipiirissä, keskusta ja SDP kolmessa. Loput vaalipiirien kolme viimeistä paikkaa jakoivat vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset. Vasemmistoliitto sai Kymen vaalipiirissä viimeisen paikan, mutta ensimmäisen putoajan paikan Kuopion, Vaasan ja Lapin vaalipiireissä.

Ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin omalla nimellään osallistunut Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) vakuutti olevansa ainoa aito vasemmistopuolue ja uskoi vaalivoittoon vasemmistoliiton kustannuksella. Puolue sai kuitenkin alle prosentin ääniosuuden eikä yhtään paikkaa eduskunnassa.

Vaalipiirien nimet muuttuivat

Vuoden 1997 lääninuudistuksessa 12 lääniä korvattiin kuudella suurläänillä. Vaalipiirien rajat pysyivät ennallaan, mutta vaalipiirien nimet muuttuivat. Vaalipiirien nimistä poistettiin sana lääni, esimerkiksi Uudenmaan läänin vaalipiiristä tuli Uudenmaan vaalipiiri. Turun läänin eteläisen vaalipiirin nimeksi tuli Varsinais-Suomen vaalipiiri, ja Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä tuli Satakunnan vaalipiiri. Hämeen läänin eteläisen vaalipiiri muuttui Hämeen vaalipiiriksi ja Hämeen läänin pohjoinen Pirkanmaan vaalipiiriksi.

Perussuomalaisten ja pienpuolueiden vaaliliitto vei paikan vasemmistoliitolta

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa muodostettiin eri vaalipiireissä yhteensä 48 vaaliliittoa. Suurin osa vaaliliitoista oli pienten puolueiden muodostamia, ja useimmat eivät päässeet lähellekään kansanedustajan paikkaan tarvittavaa äänimäärää.

Vaasan vaalipiirissä muodostettiin vaaliliitto, jolla oli suuri vaikutus sekä vasemmistoliiton että perussuomalaisten (PS) vaalitulokseen. Vasemmistoliitto menetti paikkansa ja PS sai ainoan kansanedustajansa juuri Vaasan vaalipiiristä. PS sai vähemmän ääniä (11474) kuin vasemmistoliitto (11873), mutta sen viiden pienpuolueen kanssa muodostaman vaaliliiton äänimäärä (15087) riitti kansanedustajan paikkaan.

Vasemmistoliitto muodosti ensimmäistä kertaa vaaliliittoja. Satakunnan vaalipiirissä vaaliliittokumppanina oli vihreät, Pohjois-Karjalassa SDP. Vaaliliitoilla ei ollut vaikutusta vasemmistoliiton paikkalukuun. Satakunnan kaksi paikkaa olisi saatu ilman vaaliliittoa, ja Pohjois-Karjalassa SDP sai kaikki vaaliliiton neljä paikkaa.

Vaaliliitoista hyötyi ylivoimaisesti eniten kristilliset. Puolueen kymmenestä kansanedustajan paikasta peräti seitsemän olisi mennyt muille puolueille ilman Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Kymen, Kuopion. Keski-Suomen ja Oulun vaalipiireissä muodostettuja vaaliliittoja.

Vasemmistoliitto vaaleihin tunnuksella Arvot ja arki

Esitellessään puolueensa vaalikampanjaa vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes viittasi keskusteluun, jota oli käyty arvojen palauttamisesta politiikkaan ja totesi, että arvoista pitää pystyä rakentamaan arkipäivää.

‒ Ahneudesta ja häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta on tullut – jos ei nyt ylin arvo – niin ainakin laajasti hyväksytty käytäntö.

‒ Kun julkisen talouden kriisi on saatu hallintaan, on jälleen enemmän tilaa aidoille poliittisille valinnoille, Siimes sanoi Helsingin Sanomien (24.1.1999) mukaan. Siimeksen mielestä vasemmistoliitto voi parhaiten edistää omaa yhteiskuntaihannettaan osallistumalla hallitukseen.

Vasemmistoliiton kampanja oli rakennettu arkisten asioiden, kuten leipomisen lomassa tärkeitä asioita pohtivan puheenjohtajan varaan. Televisiomainoskampanjaan käytettiin miljoona silloista markkaa (224200 nykyeuroa).

Vasemmistoliiton kansanedustajat

Vasemmistoliiton kansanedustajiksi valittiin vaalipiireittäin:

  • Helsingin vaalipiiristä (20 kansanedustajan paikkaa) erikoissairaanhoitaja Outi Ojala  (1946‒2017), 6503 ääntä
  • Uudenmaan vaalipiiristä (32) toimitusjohtaja, valtiotieteen lisensiaatti Suvi-Anne Siimes, uusi kansanedustaja (1963‒), 15955 ääntä,  valtiotieteen maisteri, toimittaja Jaakko Laakso (1948‒), 5549 ääntä ja levyseppä Kari Uotila (1955‒), 3769 ääntä
  • Varsinais-Suomen vaalipiiristä (17) varatuomari, työvoimapiirin lakimies Annika Lapintie (1955‒), 8299 ääntä  ja kirvesmies Mikko Immonen (1950‒), 4463 ääntä
  • Satakunnan vaalipiiristä (10) erikoislääkäri Veijo Puhjo (1948‒), 8084 ja filosofian ylioppilas Katja Syvärinen (1971‒), uusi kansanedustaja, 4423 ääntä
  • Hämeen vaalipiiristä (13) hammaslääketieteen lisensiaatti, erikoishammaslääkäri Esko Helle, (1938‒2014), 4082 ääntä
  • Pirkanmaan vaalipiiristä (16) diplomi-insinööri Marjatta Stenius-Kaukonen (1947‒), 13 429 ääntä, asentaja Mikko Kuoppa (1944‒), 5618 ääntä ja pääluottamusmies, levyseppä Pertti Turtiainen (1946‒), uusi kansanedustaja, 3570 ääntä
  • Kymen vaalipiiristä (13) kirurgian erikoislääkäri Pentti Tiusanen (1949‒2018), 7185 ääntä
  • Kuopion vaalipiiristä (10) pääluottamusmies, hitsaaja Jorma Vokkolainen (1953‒2001), 5585 ääntä. Vokkolainen kuoli tammikuun lopulla 2001 ja hänen tilalleen eduskuntaan nousi hallintotieteiden maisteri, tilintarkastaja Iivo Polvi (1943‒), 2796 ääntä
  • Keski-Suomen läänin vaalipiiristä (10) konekorjaaja, työsuojeluvaltuutettu Matti Kangas (1944‒), uusi kansanedustaja, 2900 ääntä
  • Oulun vaalipiiristä (18) toimistotyöntekijä Anne Huotari (1959‒), 7117 ääntä, pääluottamusmies Martti Korhonen (1953‒), 5978 ääntä ja insinööri, ammattioppilaitoksen rehtori Unto Valpas (1944‒2016), uusi kansanedustaja, 4795 ääntä
  • Lapin vaalipiiristä (8) sosionomi Esko-Juhani Tennilä (1947‒), 13713 ääntä ja ammattiyhdistystoimitsija Matti Huutola (1959‒), 3 435 ääntä.

Vasemmistoliitto ei saanut kansanedustajia Mikkelin (8 kansanedustajaa, lähinnä valintaa Mikko Koikkalainen, 592 ääntä), Pohjois-Karjalan, (7, Esko Mononen, 3084) eikä Vaasan (17, Jarmo Wahlström, 2813) vaalipiireistä. Ahvenanmaalla (1) vasemmistoliitto ei osallistunut vaaleihin.

Vasemmistoliiton edellisestä eduskuntaryhmästä ehdolle eivät asettuneet Uudenmaan vaalipiirin Claes Andersson ja Pirkanmaan vaalipiirin Eila Rimmi.

Helsingissä vasemmistoliitto menetti paikan, eivätkä edellisellä vaalikaudella varamiehen paikalta nousseiden Reino Laineen ja Pekka Saarnion äänet riittäneet valintaan. Myös Satakunnan vaalipiirin Timo Laaksonen ja Oulun vaalipiirin Terttu Huttu-Juntunen jäivät valitsematta uudelleen. Vasemmistoliitto jäi ensimmäistä kertaa ilman kansanedustajaa Vaasan vaalipiirissä ja siten myös Jarmo Wahlströmin pitkä kansanedustajan ura päättyi.

Muutama myöhemmissä vaaleissa kansanedustajaksi valittava vasemmistoliittolainen oli jo näissä vaaleissa luomassa pohjaa tulevalle valinnalleen. Helsingin vaalipiirissä oli ehdokkaana Paavo Arhinmäki (768 ääntä), Satakunnassa Jari Myllykoski (1755), Hämeessä Matti Kauppila (3878), Pirkanmaalla jo toisella yrittämällä varakansanedustajan paikalle yltänyt Minna Sirnö (3319) ja Lapin vaalipiirissä Markus Mustajärvi (2247).

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkoi ensin Martti Korhonen. Korhosesta tuli pian ministeri ja 22 huhtikuuta lähtien koko vaalikauden puheenjohtajana toimi Outi Ojala. Ensimmäisiä varapuheenjohtajia olivat Marjatta Stenius-Kaukonen syyskuuhun 2002 ja hänen seuraajanaan Annika Lapintie vaalikauden loppuun. Iivo Polvi toimi toisena varapuheenjohtajana 2001‒2003.

Taulukko 2

 

Vuonna 1999 valitussa eduskuntaryhmässä (mukaan lukien ryhmään noussut varaedustaja) oli vahva perinteisten työläisammattien edustus. Kahdeksalla edustajalla oli työläisammatti tai työläistausta. Neljä edustajaa oli korkeakoulutettuja terveydenhoitoalan ammattilaisia ja niin ikään kuusi oli ollut hallinnollisissa tehtävissä. Kahdella oli toimittajatausta ja joukkoon mahtui myös yksi opiskelija.

Äänestysaktiivisuus laski viidettä kertaa peräkkäin

Äänioikeuttaan käytti 68,3 prosenttia Suomessa asuneista äänioikeutetuista. 1960-luvulta alkaen eduskuntavaalien äänestysprosentti oli yhtä poikkeusta lukuunottamatta yli 80 aina vuoteen 1987, jolloin vain 76,4 prosenttia Suomessa asuneista äänioikeutetuista äänesti.

Vuoden 1991 vaaleissa äänestysaktiivisuus romahti 72,1 prosenttiin. Seuraavissa vaaleissa pudotus oli pienempi, 0,2 prosenttia, mutta 70 prosentin raja alittui jo eduskuntavaaleissa 1999. Kuudessatoista vuodessa äänestämättä jättäneiden osuus kasvoi 19 prosentista (1983) 31,7 prosenttiin äänioikeutetuista.

Eduskunta ei ollut äänestäjien peilikuva

Tilastokeskuksen tekemä selvitys kansanedustajaehdokkaiden taustoista osoitti, että ehdokkaat eivät muodostaneet poikkileikkausta äänioikeutetuista. Ehdokkaat olivat esimerkiksi huomattavasti pidemmälle koulutettuja kuin äänioikeutetut.

Äänioikeutetuista 14 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon, ehdokkaista 40 prosenttia. Eduskuntaan valituista peräti liki 70 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon.

Taulukko 3

 

Äänioikeutetut, kansanedustajaehdokkaat ja kansanedustajiksi valitut erosivat toisistaan myös tuloiltaan ja varallisuudeltaan. Keskustan ja kokoomuksen ehdokkaat olivat nettovarallisuudeltaan aivan omassa luokassaan.

Naisten osuus kansanedustajista nousi, mutta pysyi alhaisena

Naisten osuus kaikista kansanedustajaehdokkaista laski toisissa vaaleissa peräkkäin. Vasemmistoliiton naisehdokkaiden määrä kääntyi sen sijaan nousuuun. Vasemmistoliiton ehdokkaista oli naisia 39,4 prosenttia. Vain vihreät (51 prosenttia), SDP (43,2) ja kokoomus (42,1) onnistuivat toteuttamaan tavoitteen, että ehdokkaista olisi kumpaakin sukupuolta vähintään 40 prosenttia.

Kaavio 1

 

Naisten osuus kaikista äänistä ei vielä yltänyt vuoden 1991 tasoon. Vasemmistoliiton naisehdokkaat sen sijaan nostivat osuuttaan puolueen äänistä olennaisesti, he saivat 39,9 prosenttia vasemmistoliiton äänistä.

Kolmessa vaalipiirissä naiset saivat jo enemmistön vasemmistoliiton äänistä, Pirkanmaalla 59,5 prosenttia, Uudenmaan vaalipiirissä 58,9 ja Helsingissä 53,9 prosenttia. Myös Varsinais-Suomessa (44,0 prosenttia) ja Oulun vaalipiirissä (42,8) naisehdokkaiden osuus vasemmistoliiton äänistä oli merkittävä.

Kaavio 2

 

Naisten osuus valituista kansanedustajista nousi (74 naiskansanedustajaa), mutta ei yltänyt vuoden 1991 ennätystasoon (77). Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä naisten osuus kasvoi jo liki kolmannekseen (6), mutta jäi edelleen kauas tavoitteesta.

Satakunnan vaalipiiristä valittiin ensimmäistä kertaa vasemmistoliitolle naiskansanedustaja, mutta Hämeen, Kymen, Kuopion ja Lapin vaalipiirien edustus pysyi edelleen miesten varassa.

Vasemmistoliitto sai ensimmäisen alle 30-vuotiaan kansanedustajansa

Vuonna 1999 kansanedustajien keski-ikä oli sama vaalikauden alkaessa kuin eduskunnan aloittaessa työnsä vuoden 1995 vaalien jälkeen, 46,7 vuotta. Ehdokkaista pienempi osa oli alle 30-vuotiaita vuonna 1999 kuin 1995, mutta valituissa alle 30-vuotiaiden osuus oli suurempi.

Suuret ikäluokat (vuosina 1944‒1950 syntyneet) täyttivät vaalivuonna 49‒55 vuotta, se selittää sitä, että lähes puolet ehdokkaista ja liki kaksi kolmasosaa kansanedustajista oli 45‒59-vuotiaita.

Taulukko 4

 

Vasemmistoliiton ehdokkaista oli ensimmäistä kertaa suurempi osuus alle 30-vuotiaita ehdokkaita (14,6 prosenttia) kuin ehdokkailla keskimäärin (11,1). Vasemmistoliiton äänestäjät kuitenkin luottivat valinnoissaan keskimääräistä enemmän kokemukseen, 65 prosenttia vasemmistoliiton eduskuntaryhmään valituista oli 45‒59 -vuotiaita.

Suomen vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen

Vaikka Suomessa ei ole muodollista äänikynnystä, on äänikynnys käytännössä korkea. Piilevä vaalikynnys on toistakymmentä prosenttia niissä vaalipiireissä, joissa valitaan alle kymmenen kansanedustajaa. Koska järjestelmä suosii suuria puolueita, eivät puolueet ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässeet järjestelmän muuttamisen vaatimaan yhteisymmärrykseen.

Aidosti suhteellisen vaalitavan toteuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, esimerkiksi Saksassa sellainen on käytännössä. Siellä tosin äänikynnys on viisi prosenttia, ja se tekee uusille puolueille pääsyn liittopäiville erittäin hankalaksi.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa SDP sai neljä, keskusta ja kokoomus kaksi ylimääräistä paikkaa verrattuna kansanedustajapaikkojen aidosti suhteelliseen jakoon.

Pienemmistä puolueista Suomen Kristillinen Liitto (SKL) sai kaksi ja RKP saivat yhden paikan verran suhteellista osuuttaan suuremman paikkamäärän vaaliliittojen ansiosta.

Vasemmistoliitto sai kaksi, vihreät neljä sekä perussuomalaiset ja remonttiryhmä yhden paikan aliedustuksen. Nuorsuomalaiset olisi pysynyt eduskunnassa kahden paikan voimin ja SKP saanut yhden paikan eduskunnassa, jos paikat olisi jaettu suhteellisen kannatuksen mukaisesti.

Useimmat puolueet saivat kansanedustajapaikan noin 12 000 äänellä, mutta vasemmistoliitto tarvitsi 14 584, vihreät 17 713 ja remonttiryhmä sekä PS pitkälle yli 25 000 ääntä kansanedustajaa kohden.

Taulukko 5

 

Epäsuhta kansanedustajapaikkojen jaossa johtaa siihen, että eduskunnan kokoonpano ei vastaa kansan vaaleissa ilmaisemaa puolueiden kannatusta. Tällä on myös taloudellisia seurauksia. Kun puoluetuki jaetaan paikkojen eikä äänimäärien suhteessa, saavat etupäässä suuret puolueet ylimääräistä puoluetukea pienempien puolueiden kustannuksella.

Vuonna 2002 puolueet saivat puoluetukea ja parlamentaarista lehdistötukea 18,6 miljoonaa euroa, joka muunnettuna nykyiseen rahanarvoon on 24 miljoonaa euroa. Kokonaistuki kansanedustajaa kohden vuodessa oli nykyarvoltaan liki 120 000 euroa.

Kun SDP sai neljä ylimääräistä ja vihreät jäivät ilman neljää kansanedustajaa verrattuna äänimäärän perusteella laskettuun vaalitulokseen, sai SDP neljän vuoden vaalikauden aikana 1,9 miljoonaa euroa liikaa laskettuna rahan nykyarvossa, ja sama summa jäi puuttumaan vihreiden budjetista.

Kokoomus ja keskusta saivat samalla periaatteella liki miljoona euroa liikaa ja vasemmistoliitto liian vähän vaalikauden aikana. Jos laskelmaan lisätään vielä eduskuntaryhmien saamat kansliarahat ja avustajien palkkarahat, nykyarvoltaan runsaat 56 000 euroa kansanedustajaa kohden vuodessa, kärsi vihreät kaikkiaan 2,8 miljoonan ja vasemmistoliitto 1,4 miljoonan euron menetykset verrattuna siihen, että Suomessa olisi aidosti suhteellinen vaalitapa.

Kristillisten onnekkaita vaaliliittoja seurasi myös menestys avustuspottien jaossa. SKL sai ekstraa saman verran kuin vasemmistoliitto menetti.

Hallitusneuvottelut sujuivat ilman suurta dramatiikkaa

Vasemmistoliiton ryhmä asetti hallitukseen osallistumisen ykköskysymyksiksi työllisyyden olennaisen parantamisen ja köyhyysongelmien voittamisen. Alueellisen kehityksen saaminen tasapainoisemmaksi oli myös tärkeää.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous päätti osallistua Lipposen toisen hallitukseen lähes yksimielisesti, äänin 61–8. Osallistumista vastaan äänestäneistä viisi oli kansanedustajia. Neljä vuotta aiemmin päätös Lipposen 1. hallitukseen osallistumisesta syntyi äänin 47–25.

Hallitusneuvottelut sujuivat nopeasti suurimman puolueen puheenjohtajan ja istuvan hallituksen pääministerin, Paavo Lipposen johdolla. Toiseksi suurin puolue, keskusta jäi toistamiseen hallituksen ulkopuolelle, Lipposen 2. hallituksessa jatkoivat SDP (6 ministeriä), kokoomus (6), vasemmistoliitto (2), vihreät ja RKP kumpikin 1. Lisäksi vihreät ja RKP vuorottelivat yhden yhden ministerin paikan hallinnassa. Hallitukseen kuului myös yksi sitoutumaton ammattiministeri.

Kun vihreät vuoden 2002 ydinvoimalapäätöksen jälkeen jättivät hallituksen, saivat sekä SDP että kokoomus yhden hallituspaikan lisää. Sitoutumaton ministeri joutui jättämään paikkansa hallituksen suurimpien puolueiden tasapainon säilyttämiseksi.

Vasemmistoliittoa hallituksessa edustivat toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes ja alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen.

Vasemmistoliiton ryhmä hajosi ydinvoimapäätöksessä ja parisuhdelaissa

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsenmäärä väheni kolmella heti edellisen vaalikauden (1995‒1999) ensimmäisenä vuonna. Mikko Kuoppa, Esko-Juhani Tennilä ja Veijo Puhjo erotettiin ryhmästä vaalikauden loppuun.

Vuonna 1999 alkaneen eduskuntakauden ajan eduskuntaryhmä pysyi yhtenä lukuun ottamatta kahden viikon määräaikaista erottamista keväällä 2001. Rangaistuksen saivat Mikko Kuoppa, Esko-Juhani Tennilä ja Veijo Puhjo.

Ryhmäkuri oli paljon höllempi tällä eduskuntakaudella, moni hallituspuolueen edustaja äänesti hallituksen esityksiä vastaan. Jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistö äänesti kerran opposition mukana.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajosi sangen monissa äänestyksissä, mutta mitään pysyvää rintamalinjaa ei eduskuntaryhmän sisälle muodostunut, opposition mukana äänestäneet vaihtelivat. Esimerkiksi terveydenhoitomaksujen korotuksesta käydyssä äänestyksessä seitsemän vasemmistoliiton kansanedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan. Soneraa ja valtion omistajapolitiikkaa koskevassa luottamusäänestyksessä hallitukselle äänesti epäluottamusta kahdeksan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän jäsentä.

Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen jakoi heti vaalien jälkeen (HS 8.4.1999) vasemmistoliiton eduskuntaryhmän entisten SKP:n ja SKDL:n osapuoliin voimasuhtein 10‒8 enemmistön hyväksi (kaksi nuorta jäsentä ei ollut osapuolissa osallisena). Yhtään sellaista äänestystä, joka olisi osoittanut Hämäläisen olevan oikeassa, ei nähty koko vaalikauden aikana.

Suurinta huomiota vaalikauden aikana herättäneisiin asioihin kuuluivat päätös myöntää Teollisuuden Voima Oy:lle lupa rakentaa uusi ydinvoimalaitosyksikkö sekä parisuhdelaki, joka mahdollisti samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisen.

Molemmat äänestykset luokiteltiin omantunnon kysymyksiksi, joissa kansanedustajilla oli vapaat kädet äänestää. Vasemmistoliitto vastusti uutta ydinvoimalaa ja kannatti parisuhdelakia.

Eduskunta myönsi luvan uuden ydinvoimalan (kyse on yhä rakenteilla olevasta) rakentamisen äänin 107–92. Vasemmistoliiton ryhmästä neljä kansanedustajaa äänesti luvan myöntämisen puolesta.

Eduskunta hyväksyi parisuhdelain äänin 99–84. Vasemmistoliiton kansanedustajista parisuhdelakia kannatti 14 ja vastusti 4, kaksi edustajaa oli poissa äänestyksestä.

Kokoomus sai mitä halusi, vasemmistoliitto muruja

Vasemmistoliiton saavutuksia hallituskaudella on vaikea täsmällisesti arvioida, mutta monet päätökset olisivat varmasti olleet huonompia, ellei vasemmistoliitto olisi ollut niistä taistelemassa.

Kun kokoomus sai ajettua läpi suuret verohelpotukset suurituloisille, sai vasemmistoliitto 70 markan kuoppakorotuksen kansaneläkkeisiin kokoomuksen esittämän 50 markan korotuksen sijaan. Vasemmisto onnistui myös muun muassa nopeuttamaan eläkeläisten ylimääräisen sairausvakuutusmaksun poistamista hallituksen kaavailemasta tahdista.

Hallituksen kaavailemia taisteluhelikopterihankintoja vasemmistoliitto vastusti hyvin päättäväisesti. Tällä oli varmasti vaikutusta siihen, että sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä päätti siirtää päätöksen hankinnoista seuraavalle eduskunnalle. SDP:n eduskuntaryhmä ei myöntynyt vasemmistoliiton vaatimukseen, että tulisi tehdä päätös helikopterihankinnoista luopumisesta.

Wahlroosille löytyi 750 miljoonaa, köyhille ei

Hallituksen valintoja ja arvoja kuvaa hyvin kaksi päätöstä vuodenvaihteen 2000-2001 tienoilla, Mandatum-pankin ostaminen ja köyhyyspaketin supistaminen.

Vuoden 2000 joulukuussa hallitus päätti että Sampo-Leonia (Leonia oli entinen Postipankki) ostaa Mandatum-pankin 2,5 miljardilla markalla. Mandatumin osakkeista maksettiin 58 prosenttia ylihintaa niiden markkina-arvoon nähden. Samalla Sampo-Leonian konsernijohtajaksi tuli Mandatumin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Björn Wahlroos sai kaupassa Sampo-Leonian osakkeita 750 miljoonan markan edestä.

Kun hallitus maaliskuussa 2001 sai valmiiksi esityksensä eduskunnalle niin sanotusta köyhyyspaketista, se karsi suuren osan hallituksen sosiaalipoliittisen ministerityöryhmän esityksestä. Sosiaalipoliittinen ministerityöryhmä esitti köyhyyden vähentämiseen 750 miljoonaa markkaa (126 miljoonaa tuolloista euroa), mutta hallitus leikkasi paketin 530 miljoonaan markkaan (89 miljoonaan Euroon).

Hallituskaudella ylitettiin puolella hallitusohjelman tavoite veronalennuksista. Verohelpotuksia myönnettiin 17 miljardia markkaa, nykyarvoltaan 3,6 miljardia euroa.

Vasemmistoliittolaiset tyytymättömiä hallituskauteen

Vuosi ennen kevään 2003 eduskuntavaaleja vasemmistoliiton yli puoluerajojen arvostettu kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen ilmoitti, ettei enää asetu ehdokkaaksi vuoden 2003 vaaleissa. Hän kertoi olevansa pettynyt hallitusyhteistyöhön ja vasemmistoliiton toimintaan pienituloisten, köyhien ja sairaiden etujen ajamisessa.

MTV3:n keväällä 2002 tekemän kyselyn mukaan vain joka kymmenes vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen toivoi silloisen hallituspohjan jatkavan kevään 2003 vaalien jälkeen. Kaksi kolmasosaa puoluevaltuuston jäsenistä piti parhaana vaalien jälkeisen hallituksen pohjana vasemmistoliiton, SDP:n ja keskustan varaan rakennettavaa hallitusta.

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 1/8: 1991 (15.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 2/8: 1995 (28.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 3/8: 1999 (tämä osa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003 (4.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 5/8: 2007 (tulossa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011 (tulossa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 7/8: 2015 (tulossa)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 8/8: 2019 (tulossa)

Korjaus 20.2.2019: Jutusta on poistettu maininta, että puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes esiintyi vaalimainoksissa pukeutuneena maalarin haalareihin. Tämä asu Siimeksellä oli vuoden 2003 eduskuntavaalikampanjan mainoksissa.

Lue lisää muualta verkossa

Eduskuntavaalit 1999 (Tilastokeskus)
Eduskuntavaalit 1907‒2003 (Heikki Palokangas)
Eduskuntavaalit 1999 – Ehdokkaiden taustat (Pekka Myrskylä, Tilastokeskus, 22.3.1999)
Nuoret ja eduskuntavaalit 1999 ‒ Raportti 18–30-vuotiaiden osallistumisesta vuoden 1999 eduskuntavaaleihin (Sakari Nurmela, Suomen Gallup Oy)
Keskustan työreformi (Keskustan verkkosivut, 13.11.1998)
Sosiaalipolitiikan suunnan muutos 1990-luvulla. Kansanvakuutus sai väistyä, nyt vakuutetaan ansioita (Kansan Uutisten toimittajan, Kai Hirvasnoron juttuarkisto)
Sauli Niinistö oli Wahlroosin äkkirikastumisen takapiru (Kansan Uutiset, 17.9.2013)

|||

Yle julkaisi maailman ensimmäisen vaalikoneen 20 vuotta sitten – kadonneeksi luultu koodi löytyi muuttolaatikosta (Yle, Esko Varho, 23.8.2016)

Ensimmäinen Ylen vaalikone otettiin käyttöön vuoden 1996 EU-vaaleissa. Eduskuntavaaleissa vaalikone oli ensi kertaa käytössä vuonna 1999. Katso:
Vaalitekniikan kehitys (Ylen Elävä arkisto)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *