Avainsana:

asuminen

Eläkeläiset: kotitalousavustus lisäämään ikäihmisen asumistuvallisuutta

  • 26.5.2022
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN

Korona on kurittanut kaikkia. Se on vieroittanut Eläkeläisten jäseniä toiminnasta ja lisännyt ikäihmisten yksinäisyyttä. Näin arvioi Eläkeläisten valtuuston puheenjohtaja Martti Korhonen avauspuheenvuorossaan valtuuston kokouksessa Tampereella Varalan urheiluopistolla viime tiistaina. Martti Korhonen muistutti, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut myös ikäihmisissä turvattomuutta. – Tällä hetkellä kukaan ei vielä tiedä mitä on tulevaisuudessa edessä. Tästä huolimatta meillä […]

Hyhkynlaaksossa toivoa, Kalevantien muoviaita epäilyttää

  • 21.5.2022
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Vähän viivästyneet terveiset yhdyskuntalautakunnasta. Pitkässä kokouksessa puhuttivat Hyhkynlaakson uusi asuinalue, Kalevan-Hakametsän uusi aluekeskus ja etenkin sen sillat sekä Kalevantien uudistaminen Kalevankankaan kohdalla. Hyhkynlaaksoon väriä ja harjakattoja  Aloitetaan Hyhkynlaaksosta, joka siis nykyisin niittymäinen alue Nokian moottoritien ja Simolankadun välissä. Sinne suunnitellaan asuntoja reilulle 1 000 ihmiselle ja 120–160 paikkaista päiväkotia. Suunnitelma ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Luvassa […]

Nuorten terapiatakuu ja piiloasunnottomuus työllistävät sosiaali- ja terveyslautakuntaa

  • 12.2.2022
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Nuorten terapeuttisen hoidon takuun toteuttaminen, asunnottomuuden vähentäminen, sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakastyytyväisyys ja ateriamaksut olivat keskeisiä kysymyksiä Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden toisessa kokouksessa.  Pormestariohjelmassa linjattua nuorten terapeuttisen hoidon takuun Tampereen mallia on valmisteltu ahkerasti. Tavoitteena on varmistaa hoitoonpääsy ilman lähetettä ja jonottamista sekä vähentää vaativamman hoidon ja erikoissairaanhoidon tarvetta.  Osana mallia muun muassa 13–17-vuotiaat pääsevät […]

Kaupunki petti vuokralaisensa

  • 14.1.2022
  • TEKSTI: VK

Olemme luotettava ja turvallinen vuokranantaja. Näin lupaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy verkkosivuillaan. Joulun alla tuo lupaus rikottiin 106 kertaa. Silloin Tampereen kaupungin omistama asuntoyhtiö jakoi 106 asunnon postiluukkuun monisteen, jossa kerrottiin, että asukkaiden vuokranantaja vaihtuu. Talot oli myyty  jyväskyläläiselle Sijoitusasunnot.com Group Oy:lle. Kauppa oli tehty 21. joulukuuta. Tieto tuli asukkaille täysin yllätyksenä. Vuokra-asuntoyhtiö ei ollut aikaisemmin […]

Ulkoistaminen vei asunnon

  • 2.12.2021
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Asunnottomuuden vähentäminen mainitaan monta kertaa Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarviossa ja kaupungin strategiassa. Se on otettu myös yksi mittariksi, jolla arvioidaan kaupungin onnistumista tällä valtuustokaudella. Se on tietysti hienoa. Ainakin yhdessä tapauksessa mittari menee kuitenkin pahasti miinukselle jo lähtöruudussa. On olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua asunnon hankkimisessa ja tukea asumisessa. Esimerkiksi päihdeongelmaisten voi olla mahdotonta […]

Sadattuhannet eurooppalaiset nukkuvat taivasalla

  • 1.9.2021
  • TEKSTI: MIKKO AALTONEN

Viime vuoden marraskuussa asunnottomuus nousi voimakkaasti keskusteluun Euroopassa, kun Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden tulee tehdä asunnottomuudesta loppu Euroopassa vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta ei ole varmasti helppo saavuttaa, mutta parlamentin asettama täsmällinen tavoite kertoo tahtotilasta ja todellisesta halusta ongelman ratkaisemiseksi. Asunnottomuus on Euroopassa kasvava ongelma. Joka yö yli 700 […]

Asumisen kalleus puhutti Tesomalla

  • 4.10.2020
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: SINIKKA TORKKOLA

Miksi asuminen on niin kallista, ettei tavallisella kansalaisella ole mahdollisuutta asua, missä haluaa? Tätä ikuisuuskysymystä puitiin lauantaina, jolloin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vieraili Tampereen vasemmiston kahviteltalla Tesomalla. Kasvukeskuksissa, kuten Tampereella, vuokrat kohoavat, koska kohtuuhintaisia, julkisesti omistettuja vuokra-asuntoja ei ole riittävästi. Paavo Arhinmäki muistutti kunnanvaltuustojen vastuusta. Valtuutetuilla on vastuu siitä, että kaupungeissa on riittävästi kohtuuhintaisia […]

Keskustelu oikeudenmukaisuudesta käynnisti valtuuston syksyn

  • 18.8.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuuston syyskausi käynnistyi maanantai-iltana. Vasemmistoliiton valtuutetut nostivat oikeudenmukaisuuden valtuuston keskusteluun läpi koko illan. Kokouksessa ja sitä edeltäneellä kyselytunnilla vasemmistoliiton valtuustoryhmä pureutui muun muassa asunnottomuuteen, rasismiin, terveyden- ja sairaanhoidon palveluissa tapahtuvaan syrjintään sekä työehtojen polkemisen ehkäisemiseen kaupungin ostopalveluissa. Asunnottomuus ei vain asunnon puutetta Valtuuston kokouksen pääasiana käsiteltiin niin kutsuttua MAL-sopimusta, jolla valtion ja kuntien kesken […]

Asuminen on yhä kalliimpaa

  • 15.3.2020
  • TEKSTI: TAPANI TELENIUS

PTT eli Pellervon Taloustutkimus kertoi äskettäin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien Tampereella nousseen keskimäärin 1,5 prosenttia, jolloin vuokran osuus vie tuloista noin kolmanneksen (35 prosenttia). Ainakaan minun eikä monen muunkaan kohdalla tämä pidä lainkaan paikkaansa. Oma vuokrani nousi 4,7 prosenttia ja vie tuloistani 60 prosenttia. Korotus oli 30 euroa kuukaudessa. Asun Pohtolankadulla 35 neliömetrin yksiössä. Talo on […]

Asunnottomuus on enemmän kuin kodittomuutta

  • 23.1.2020
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Näin todetaan Suomen perustuslaissa. Tämän lisäksi yhteiskunnalla on velvollisuus edistää jokaisen oikeutta asuntoon. Suomessa asunnottomiksi luetaan ulkona tai ensisuojissa nukkuvat, asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asuvat, erilaisissa laitoksissa asuvat, vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa, tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona majoittuvat. […]