Avainsana:

henkilö

Jussi Saramo kävi tutuissa maisemissa Valkeakoskella

  • 14.5.2022
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Jussi Saramon porvoolainen syntyperä sekä valkeakoskelaiset juuret nousivat  Saramon Valkeakosken vierailun ensimmäisiksi aiheiksi. Saramo kertoi viettäneensä lapsuudessaan paljon aikaa Valkeakoskella sukulaistensa luona. Sääksmäki sai kansanedustajan sekä ihastumaan että ihmettelemään – upeat maisemat Sääksmäen sillalla tekivät vaikutukset, mutta yritystoiminnan hiipuminen alueella harmitti.  Opetusministerinä toiminut Saramo sai myös vastailla kysymyksiin kouluista ja erityisesti […]

Vasemmistoliiton kultaiset ansiomerkit Akaan vasemmiston Jukka Saarelle ja Pirkko Sepille

  • 6.5.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Akaan Vasemmistoliiton pitkäaikaisten jäsenten Jukka Saaren ja Pirkko Sepin aktiivista poliittista työtä muistettiin vappuna. Viialan Sampolassa järjestetyssä vapun iltapäivätilaisuudessa aktiiveja muistettiin vasemmistoliiton kultaisin ansiomerkein. Ansiomerkit luovuttivat Akaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Juhani Jara ja sihteeri Mira Nurmi. Jukka Saari on toiminut aktiivisesti kuntapolitiikassa yli 20 vuotta. Viialan kunnanvaltuutettuna hän toimi kuusi vuotta. Viialan liityttyä Akaaseen 2006 Saari […]

Pirkanmaan aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa luvattiin parantaa palveluja

  • 9.3.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: JUUSO AALTO

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäinen kokous alkoi hieman hämmentävästi. Historiallisen hetken juhlavuuden sijaan kokous alkoi sosiaali- ja terveysministeriön Tampere-taustaisen osastopäällikön Kari Hakarin kalvosulkeisilla, jossa toistettiin ainakin useimmille aluevaltuutetuille tutut hyvinvointialueiden toiminnalliset ja juridiset lähtökohdat. – Tällä historiallisella hetkellä meillä on edessämme puhdas pöytä, aivan eri merkityksessä kuin on ollut yhdelläkään elossa olevalla suomalaispoliitikolla koskaan, kuvasi vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän […]

Pirkko Saisio sielua etsimässä

  • 27.2.2022
  • TEKSTI: EMILIA KUKKALA

Pirkko Saision syksyllä 2021 ilmestynyttä massiivista Passiota on pidetty esityksenä länsimaisen ajattelun historiasta, mutta se on myös hengästyttävän kaunis ja riemastuttavan makaaberi kuvaus elämän pohjimmiltaan mystisestä luonteesta. – Halusin kirjoittaa kirjan, joka ei ole keskustelunaihe millekään, kuten kirjallisuus tuntuu tällä hetkellä olevan. Kirjat ovat vain pitkiä alustuksia keskustelulle jostain teemasta, vaikka se on kirjallisuuden yksi eikä […]

Jukka Peltokoski: Osuuskunnilla tärkeä rooli reilussa siirtymässä ja taloudessa

  • 8.2.2022
  • TEKSTI: SEPPO HELLE

– Valtaosa suomalaisista on jonkin suuren osuuskunnan jäsenenä, mutta ajan myötä jäsenistön näkemys osuuskunnastaan on liudentunut lähinnä jäsenetuprosenttien ja -palveluiden tarjoajan tasolle. Itse näen, että nämä osuuskunnat tulisi mieltää mahdollisuuksina kehittää reilun siirtymän ja uuden reilumman talouden rakenteita, sanoo koulutustuottaja Jukka Peltokoski, joka on ehdokkaana osuuskunta Tradekan edustajistovaaleissa.  – Suuret osuuskunnat ovat tavallaan etääntyneet lähtökohdistaan […]

Veera Kiretti valittu vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtajaksi

  • 2.2.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliiton keskisen alueen eli Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirien toiminnanjohtajaksi on valittu sosionomi Veera Kiretti. Helmikuun puolessa välissä työnsä aloittava Kiretti on ilmeisen innoissaan. – Odotan jo lähtökuopissa, että pääsen kiertämään keskistä aluetta ja mahdollistamaan vasemmistolaista toimintaa alueella, kuvaa Kiretti työn aloittamisen tunnelmia. – Rakastan vanhoja puutaloja, kevättä ja tietenkin vaaleja! Keskiseltä alueelta minulle on […]

Runoilijan matkassa

  • 16.1.2022
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Runoilija, kirjailija, suomentaja, kriitikko Eeva-Liisa Mannerista on kirjoitettu paljon, mutta vasta sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen ilmestyi ensimmäinen varsinainen elämäkerta. Mannerin kuolemastakin on ehtinyt kulua yli kaksikymmentäviisi vuotta. Eeva-Liisa Manneriin nuorena kirjallisuuden opiskelijana tutustunut ja sittemmin muun muassa äidinkielen lehtorina toiminut Marja-Leena Tuurna onneksi tarttui tehtävään. Kuten hän kirjan alkusanoissa toteaa, ”.. vuosi vuodelta kutsu yhteiselle […]

Pormestariehdokas Jouni Kallioluoma: kuntalaisten perustarpeet eivät ole kaupan

  • 15.2.2021
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

– Pirkkala on monen tutkimuksen perusteella tullut tunnetuksi kuntana, jossa voidaan hyvin ja ollaan onnellisia. Tämä on varmasti osa totuutta, mutta silläkin on kääntöpuolensa. Kaikki pirkkalaiset eivät ole hyvinvoivia eivätkä onnellisia. Paljon on siis vielä tehtävää, muistuttaa Pirkkalan vasemmiston pormestariehdokas Jouni Kallioluoma. Pormestariehdokas Kallioluoma on seurannut kunnallispolitiikkaa vuosikymmenet. Tällä hetkellä hän on varavaltuutettu ja kunnanhallituksen […]

Arja Rantanen ja Atte Toikkanen ‒ omaehtoisuutta kahdessa polvessa

  • 31.1.2021
  • TEKSTI: SEPPO HELLE KUVAT: SEPPO HELLE

Kevään kuntavaaleissa Tampereen Vasemmiston ehdokaskattaus on jälleen erinomaisen monipuolinen. Listalta löytyy pitkästä aikaa myös äiti ja poika -kaksikko, ensimmäistä kertaa ehdolle asettuneet kirjastovirkailija Arja Rantanen (54) ja ravintolatyöntekijä Atte Toikkanen (24). Perhesiteen lisäksi heitä yhdistää myös tinkimättömän ei-kaupallisen musiikin tekeminen. Millaista on näiden omaehtoisen kulttuurin kentällä toimivien ihmisten vasemmistolaisuus? Jo heti tapaamisen alussa käy selväksi, […]

Miikka Kortelainen johtaa Kajaanin ja Vasemmistoliiton valtuustoja

  • 21.11.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Kajaanista kuului kummia viime kuntavaalien jälkeen. Paikallinen vasemmisto ei tyytynyt puolueen valtakunnalliseen 0,8 prosenttiyksikön vaalivoittoon, vaan nosti ääniosuuttaan 3,8 prosenttiyksikköä. Kannatusosuudeksi tuli täydet 20 prosenttia. Kajaanin vasemmisto teki monella tavalla erinomaista työtä, mutta ehkä ratkaiseva rooli vaalivoitossa oli ehdokasasettelulla. Alle 30-vuotiaiden osuus maan kaikista kuntavaaliehdokkaista oli 8,9 prosenttia ja vasemmistoliiton ehdokkaista 8,5 prosenttia. Kajaanin vasemmisto […]