Avainsana:

koululaiset

Koulun alku ahdistaa

  • 25.8.2022
  • TEKSTI: MIILA HALONEN-SAARI

Muistan etäisesti, kuinka peruskouluikäisenä kesälomalta kouluun paluu pikkuisen jännitti. Jännitys talttui kuitenkin jo ensimmäisellä oppitunnilla ja taittui innostukseksi. Tänä vuonna palasin kesälomalta töihin nuorisopsykiatrian poliklinikalle paria päivää ennen koulujen alkamista. Kurkkasin kokovuorokausiosaston potilaslistaa ja ilokseni huomasin siellä olevan mukavan väljää, kaikkiaan kuusi nuorta 12 potilasta vetävällä osastolla.  Perjantaina osastolla oli 15 nuorta, seuraavana maanantaina 19. […]

Kiitos koulukuraattorilleni

  • 13.1.2022
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Hyvinvointivaltio on rakennettu sille yksinkertaiselle idealle, että kaikilla kansalaisilla, taustastaan riippumatta, on oikeus koulutukseen, terveyteen ja turvallisuuteen. Suomessa otetaan koppia lapsista jo hyvissä ajoin ennen syntymää, kun tuleville vanhemmille tarjotaan muun muassa neuvolapalveluita ja äitiyspakkaus. Lapselle ja hänen vanhemmilleen turvataan hyvän elämän ainekset, joista lähteä rakentamaan tulevaisuutta. Vaikka ainekset olisivatkin kasassa, ja elämän alkutaival turvattu, […]

Tampereen pikavaltuusto käsitteli valtuustoaloitteita

  • 23.11.2021
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Tampereen kaupunginvaltuuston marraskuun toinen kokous oli tavanomaista ripeämpi. Valtuusto käsitteli kokouksessaan ainoastaan valtuustoaloitteita, vastapainoksi viime viikon pitkälle talousarviovaltuustolle.  Heti kokouksen alussa valtuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) ilmoitti, että kokous päätetään seitsemään mennessä, sillä osalla valtuutetuista oli kiire tapaamaan arvovaltaisia vieraita Tampere-talossa järjestettyyn kansainväliseen tasa-arvopalkinnon juhlaan. Koulukiusaamiselle nollatoleranssi – julistetaanko vai ei? Yksi eniten keskustelua herättäneistä […]

Toiselta planeetalta ‒ koulu ja opetus Yhdysvalloissa, osa 1 (2)

  • 16.8.2021
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Detroitin kaupungissa koululaiset haastoivat vuonna 2016 Michiganin osavaltion oikeuteen – Gary B. v. Schnyder – koska köyhässä koulupiirissä oppilaat eivät oppineet edes lukemaan:   koulunröttelöitä, resuisia vanhentuneita oppikirjoja, hiiriä ja rottia.  Oppilaiden mielestä lukutaito kuului kansalaisen perustaviin oikeuksiin. Tuomioistuin oli eri mieltä. Osborn High Schoolissa onnellisimmassa asemassa olivat ne luokat, joiden oppilaat saattoivat jakaa oppikirjojen […]

Kouluun on voitava mennä iloisena, ei peläten

  • 31.1.2021
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Joni Kumlander kirjoittaa (AL 20.1) äärettömän tärkeästä ja yhä valitettavan ajankohtaisesta asiasta, koulukiusaamisesta. Asiasta käytiin viimeksi joulukuun kaupunginvaltuustossa keskustelua kaupungin turvallisuusohjelmaa käsiteltäessä.  Meillä aikuisilla ei oikeastaan ole tärkeämpää tehtävää kuin pitää huolta siitä, että jokainen lapsi voi mennä kouluun turvallisin mielin. Kuten valtuustossa totesin, on sydäntä särkevää ajatella pientä ihmistä, joka joutuu joka aamu pelkäämään […]

Palveluista supistaminen ei auta Valkeakoskea säästämään

  • 13.11.2019
  • TEKSTI: VK

Valkeakosken kaupunginvaltuutettu Veera Kiretti (vas.) arvioi kaupungin ensi vuoden talousarvion tuovan kaupunkilaisille paljon hyvää, vaikka osa toiminnasta onkin tulipalojen sammuttamista. Kiretti kehottaakin valtuutettuja pitämään mielessään lasten ja nuorten hyvinvoinnin puutteita kuvaavat tiedot. Valkeakosken kaupungin hyvinvointikertomuksessa kerrotaan, että kaupungin kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista yli 18 prosenttia kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta, mikä on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin […]

Laadukas oppilashuolto on parasta ennaltaehkäisyä

  • 28.10.2019
  • TEKSTI: ANU ROPPONEN

Osallistuin taannoin lapseni vanhempainiltaan. Opettaja kertoi, että tänä vuonna koko luokalle, joka on yhdysluokka, on tarjolla yksi tunti viikossa erityisopetusresurssia. Koko koulussa on kaksi erityisopettajaa töissä. Ääneen puhumme paljon ennalta puuttumisen ja varhaisen tuen tärkeydestä, joten miten on mahdollista, että Tampereen kaupungilla on varaa jättää kunnan oppilaat vaille näin perustavaa laatua olevaa, ennaltaehkäisevää tukea? Kunnan […]

Kulttuurikaupungin vahvuus on sen ihmisissä

  • 19.6.2019
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Tampere haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Hankkeen luova johtaja Juha Hemanus on todennut (AL 8.6), että työn tueksi tarvitaan selkeästi rajattu ja kiinnostava tarina. ”Se syntyy vastauksesta kysymykseen: Mitkä ovat tamperelaisuuden ja pirkanmaalaisuuden ydintekijät ja arvot, joita kannattaa nostaa esiin?” Artikkelissa nostetaankin esiin useita kerroksellisen kaupungin vahvuuksia, muun muassa laaja koulutustarjonta, tamperelainen teollisuushistoria, vesistöt ja […]

Koulutuksen eriarvoistuminen on pysäytettävä

  • 3.1.2019

IIKKA NIKKINEN, HELI PIIRAINEN, NOORA TAPIO Suomalainen koulutusjärjestelmä on vuosikymmenien ajan ollut niin kansallisena ylpeyden aiheena, kuin kansainvälisen arvostuksen kohteena siitäkin huolimatta, että oppivelvollisuus Suomessa säädettiin Euroopan maista viimeisimpien joukossa. Peruskoulu-uudistus 1970-luvulla rakentui vahvasti yhdenvertaisten koulutusmahdollisuuksien varaan. Tätä ideaalia on ylläpidetty koulutuspoliittisessa päätöksenteossa aina 1990-luvulle saakka, kunnes uusliberalistinen hallintatapa ja ideologia otti vallan. Koulutus on […]

Päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma ei ole säästölista

  • 5.9.2018

NOORA TAPIO     Kaupunginvaltuutettu Kalle Kiili (kesk.) esitti mielipidekirjoituksessaan (AL 2.9.) opettajien opetusvelvollisuuden tuntimäärän nostamista koulujen lakkauttamisen sijasta. Ehdotus tuntuu halpamaiselta populismilta, joka kumpuaa ikiaikaisesta kesälomakateudesta. Opetusvelvollisuuden määrän muuttaminen ei kuulu kaupungille, sillä asiasta päätetään valtakunnallisissa työehtosopimusneuvotteluissa. Toivon Kiilin muistavan, että opettajat tekevät paljon työtä oppituntien ulkopuolella: esimerkiksi oppimateriaalin valmisteleminen, tehtävien ja kokeiden arviointi, oppilashuolto […]