Tampere ja tulevaisuus

NIKO VALLENIUS Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta on tarjonnut minulle vuoden mittaan aitiopaikan Tampereen kehityksen seuraamiseen. Viime keskiviikkona pidetty kokous oli kevätkauden viimeinen, ja rakentavaa keskustelua käytiin monista aiheista. Työllisyydenhoidon osalta uutiset ovat hyviä. Tampereella kokeilussa oleva omavalmentaja-malli koettiin toimivaksi, sillä
Lue lisää

Sisällissota, leikkaukset ja solidaarisuus vapun puheenaiheina

Teksti: OSKARI JOKINEN Vasemmisto on juhlistanut vappua Pirkanmaalla tänä vuonna yli 40 juhlan voimin. Työväenjuhlan tapahtumissa useat vasemmistopoliitikot pitivät puheita, joissa käsiteltiin perinteisiä vasemmistolaisia teemoja kurjistamispolitiikasta kansainväliseen solidaarisuuteen. Yhteys nykyaikaan näkyi kuitenkin selvänä. Luokkataistelun käytäntö muuttuu, mutta perinne säilyy. Sisällissodan
Lue lisää

Arvoton aktiivimalli – kelvoton tekele ansaitsee tulla kaadetuksi

  PANU RAATIKAINEN    Maassa nousi joulun jälkeen poikkeuksellisen kova äläkkä eduskunnan hallituspuolueiden tuella hyväksymästä aktiivimallista. Sitä koskeva laki astui voimaan heti vuoden alusta. Malli leikkaa työttömyysturvaa, mikäli työtön ei ”osoita aktiivisuutta” – käytännössä ei ole kolmen kuukauden seurantajaksolla joko
Lue lisää

Hallitus ei uskalla aktivoida yrityksiä

KAISTAPÄÄ Yritystukityöryhmältä loppui rohkeus kesken. Vasemmistoliiton kansanedustaja, puoluetta yritystukiryhmässä edustanut Hanna Sarkkinen on pettynyt parlamentaarisen yritystukityöryhmän päättymiseen tuloksettomana. Aktiivimalli kyllä leikkaa puolelta työttömistä tukia reippaasti, koska taikuri ei ole heille onnistunut taikomaan työpaikkoja, joihin mennä. Lukekaapa lehdestä, eihän veronmaksajat tietenkään
Lue lisää

Perustulolla aktivoimaan

IIKKA NIKKINEN     On hyvä asia, että maamme hallitus uskaltaa tehdä toimenpiteitä työvoimapolitiikan parantamiseksi. Enempää en sitten osaakaan kehua Sipilän hallituksen työvoimapolitiikkaa. Politiikan ja yhteiskunnan ongelmien ratkaisu vaatii rohkeita lähestymistapoja, valitettavasti nykyisen hallituksen rohkeat lähestymistavat ovat tarkoittaneet työttömien kyykyttämistä sekä
Lue lisää

Alaston totuus

KAISTAPÄÄ    Kaikki tuntevat sadun keisarin uusista vaatteista: petolliset kankurit ja vaatturit olivat kutovinaan keisarille kalliit vaatteet niin hienosta kankaasta, että vain älykkäät ja sivistyneet pystyivät näkemään ne. Pieni lapsi kertoi lopulta omien silmiensä todistusta uskomattomalle kansalle, että kelteisillään keekoilevalla
Lue lisää

Työttömän ääni täytti Senaatintorin

  Toimittajat:  SINIKKA TORKKOLA, ANNE SOIMAJÄRVI Kymmenentuhatta päättäväistä ihmistä täytti Senaatintorin perjantaina. Väen viesti oli selvä: aktiivimalli tai muut senkaltaiset työttömien kyykytykset eivät käy. Nyt ei tarvita kuritusta vaan inhimillistä, ihmisten tarpeet huomioon ottava, kannustavaa työllisyyspolitiikkaa. Vasen Kaistan toimittajat ja
Lue lisää

Lakkokahvit perjantaina Werstaalla

  Teksti: CAI MELAKOSKI Työväenmuseo Werstas osoittaa jälleen ensi perjantaina, ettei se ole pelkkä näyttelypaikka, vaan elävä museo, joka osaa yhdistää historian nykypäivän elämään. Museolla voi seurata suoraa verkkolähetystä Helsingin Rautatientorin Ääni työttömälle –mielenosoituksesta ensi perjantaina kello 11–13. Tämä on oivallinen
Lue lisää

Onko mikään muuttunut sadassa vuodessa?

LEENA RODRIGUEZ    Joulunaikaan televisiosta tuli kaksikin eri filmatisointia Väinö Linnan upeasta Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta. Katselimme tätä vanhempaa versiota yhdessä poikani ja mieheni kanssa. Koskelan Jussin kohtelu kosketti nyt erityisesti. Onko mikään sittenkään muuttunut sadassa vuodessa? Paljon tietenkin, myönnetään:
Lue lisää

Työttömien aktiivimalli on nöyryyttävä pelleily

Teksti: TAINA REPO Eduskunnan päättämä työttömien aktiivimalli on saanut työttömät aktiivisiksi: mallia vastustavaan kansalaisaloitteeseen kerättiin reilussa viikossa yli 70 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite päätyy siis eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti eduskunnan tulevassa käsittelyssä aktiivimalli kumotaan kelvottomana ja hyödyttömänä pientuloisten nöyryytyksenä. Suuttumusta aiheuttanut aktiivimalli on
Lue lisää