Avainsana:

urheilu

Vasemmistoliitto vaatii reilua ja läpinäkyvää johtamista

  • 17.9.2019
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Maanantaina Tampereen kaupunginvaltuustolla oli jälleen pöydällään isoja linjoja, kun se käsitteli muun muassa pormestariohjelman päivitystä sekä valtuutetun mahdollista pidättämistä luottamustoimesta. Vasemmistoliitolle kokous oli tärkeä myös aloitteiden ja luottamushenkilöiden kannalta. Sukupuolivaikutusten arviointi tulossa liikuntatoimeen Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää maanantaina käsitellyssä aloitteessaan, että Tampereen liikuntatoimessa käynnistetään sukupuolivaikutusten arviointimenettely. Arviointi mahdollistaisi muun muassa tietoon perustuvan, tasa-arvoisemman liikuntapaikkavuorojen jaon, jossa […]

Anneli Lehtonen sivakoi ilmaston puolesta

  • 11.3.2019
  • TEKSTI: VK

Kansanedustajaehdokas Anneli Lehtonen sivakoi Pirkan hiihdossa 90 kilometrin matkan perinteisellä hiihtotavalla. Lehtonen oli haastanut mukaan myös muut Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaat. – Haasteella ja osallistumisellani halusin kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen. Huhtikuussa valittavien kansanedustajien tulee sitoutua ilmastonmuutoksen torjutaan. Vaikka kukaan kansanedustajaehtokkaista ei ottanutkaan haastetta vastaan, niin kannustusta tuli paljon, kertoo Lehtonen. Maalissa vastassa oli tukiryhmä kukkasin ja kyltein. Teivossa […]

Suomeen koko maan kattava vaellusreitti

  • 3.3.2019
  • TEKSTI: IIKKA NIKKINEN   

Suomalaiset viettävät tilastojen mukaan yhä enemmän aikaa kansallispuistoissa ja luonnossa. Kaupungin ulkopuolisessa luonnossa ihmisen mieliala paranee voimakkaammin kuin kaupunkiluonnossa, sen takia meidän on vaalittava kansallisaarrettamme luontoa, kansallispuistoja sekä retkeilyalueitamme. Kansallispuistoissa vieraillaan vuosittain jo yli kolme miljoonaa kertaa. Lukuisat tutkimukset ympäri maailmaa ovat osoittaneet luonnossa liikkumisen positiiviset terveysvaikutukset. Lisäksi keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli […]

Valtuustokysely sukupuolivähemmistöjen liikuntamahdollisuuksista

  • 23.8.2018

  Teksti: OSKARI JOKINEN Ennen maanantaista Tampereen valtuuston kokousta järjestettiin valtuuston kyselytunti. Vasemmiston Noora Tapio ja Minna Minkkinen olivat jo keväällä jättäneet kyselyn sukupuolivähemmistöjen mahdollisuuksista käyttää liikuntapalveluja. Kyselyssä kosketeltiin niin kaupungin yleisiä liikuntapalveluita kuin peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen liikuntaopetuksen tarjoamia osallistumismahdollisuuksiakin. Tapion ja Minkkisen mukaan lukuisista yhteydenotoista kaupunkilaisilta voi päätellä, etteivät tasa-arvolain takaamat osallistumismahdollisuudet […]

Aktiivisuutta myös ongelman ratkaisuun

  • 20.2.2018

MINNA MINKKINEN Tietoisuus fyysisen passiivisuuden vaikutuksista terveyteen on hiljalleen lyönyt läpi lähes kaikilla päätöksenteon tasoilla. Hyvä niin, sillä aktiivisuuden lisääminen tuleekin olla liikuntapolitiikan keskiössä. Fyysisen passiivisuuden taustalla on maailman muuttuminen, fyysisen työn vähentyminen ja mukavuudenhaluisuus. Tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä aktiivisuuden lisäämiseksi. Ei riitä vain tuoleista luopuminen ja työmatkapyöräily, vaikka erinomaisia päätöksiä ovatkin. Tarvitaan myös perinteistä liikuntaa. […]

Vasemmistoliitto tahtoo kaupungille parempia tilakäytäntöjä

  • 20.2.2018

Teksti: JANIKA KUNNARI Tampereen kaupunginvaltuuston maanantain kokouksessa käsiteltiin useita kaupungin tilojen käyttöön liittyviä asioita. Tukea eri aloitteille tuli ja keskustelua syntyi yli puoluerajojen. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Noora Tapio jätti aloitteen, jossa esitetään kaupungin liikuntapaikkojen hinnoitteluun uutta hintaryhmää. Ryhmään kuuluisivat yhteisvastuulliset tamperelaiset yritykset ja niiltä perittäisiin muita yrityksiä alhaisempaa vuokraa. Aloitteen allekirjoitti 27 valtuutettua useista valtuustoryhmistä. Tapion aloitteessa […]

Höntsäilijöille halvemmat vuokrat

  • 19.2.2018

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA      Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Noora Tapio ehdottaa kaupungin liikuntapaikkojen vuokriin uutta hintaryhmää. Ryhmään kuuluisivat yhteiskunnallisten yritysten tavoin toimivat tamperelaiset yritykset, joiden toiminta täydentää seurojen ja yhdistysten liikuntatoimintaa. Yritysten edellytetään toimivan yhteisvastuullisesti eli niiden liiketoiminnan tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Ne suosivat työntekijöitä palkatessaan työttömiä ja muita heikossa työmarkkina-asemassa olevia sekä käyttävät suurimman osan […]

Lastensuojelu ja paperittomien terveydenhuolto kuntoon

  • 22.12.2017

  Teksti: JANIKA KUNNARI Tampereen kaupunginvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa vasemmistoliitto teki kolme aloitetta. Ulla-Leena Alppi vetosi aloitteessaan lastensuojelun riittävien resurssien puolesta. Noora Tapio esitti välttämättömien terveydenhuoltopalveluiden järjestämistä Tampereella oleskeleville niin sanotuille paperittomille ihmiselle, jotka ovat jääneet kaupunkiin saatuaan kielteisen oleskelupapäätöksen. Minna Minkkisen aloittessa esitettiin sukupuolivaikutusten arvioinnin aloittamista liikuntatoimessa. Ulla-Leena Alpin ja Noora Tapion aloitteiden allekirjoittajissa […]

Pirkkalan golfkentän laajennus uhkaa luontoarvoja

  • 18.10.2017

  Teksti ja kuva: JOUNI KALLIOLUOMA    Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly on nimennyt työryhmän tekemään esiselvitystä asuntojen rakentamisen mahdollistamisesta Ruotulan alueelle ja golfkentän siirtämisestä. Kaupunki kasvaa ja Ruotulan golfkentän alueelle mahtuu helpostikin 10 000 – 15 000 uutta asukasta. Asuntojen rakentaminen kiinnostaa varmasti myös rakennusliikkeitä. Työryhmän asettamisesta on sovittu yhdessä Pirkkalan pormestarin Marko Jarvan […]

Uimahalli, Lempäälän mahdollisuus

  • 8.6.2017

ESA SALMINEN    Lempäälä on vireä kunta Tampereen kupeessa. Tuntuu kuin hyvinvointi- ja terveysasioissa Lempäälä olisi jämähtänyt 1970-luvulle. Täällä Pirkanmaan sydämessä on jahkailtu uimahallia noin 20–30 vuotta. Eipä ole näkynyt. Yleisin ja suosituin perustelu uimahallin hylkäämiselle näyttää olevan taloustilanne. Nyt on Lempäälän päättäjien aika unohtaa vanhentuneet hylkäysperustelut. Taloustilanne ei käy enää perusteluna uimahallittomuudelle. Uusi nykyaikainen […]