Avainsana:

Vasen_laita

Asunnottomuus on ihmisoikeusrikos

  • 15.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Asunnottomien yötä vietetään lauantain vastaisena yönä 17. lokakuuta Yhdistyneiden kansakuntien köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Netistä napattua katsauksemme käynnistää kansanedustaja Anna Kontulan eduskunnalle jättämä toimenpidealoite asumistakuulaista. Muut toimituksen haaviin tarttuneet pirkanmaalaiset nettikirjoitukset tällä viikolla käsittelevät varhaiskasvatusta, avoimesti puhuvaa perussuomalaiskansanedustajaa ja Tampereen sähkölaitoksen myyntiaikeita.   Kontula: Asunnottomuus on ihmisoikeusrikos Kansanedustaja Anna Kontula jätti viime viikolla […]

Kuntien huolehdittava ihmisistä, ei osingoista

  • 14.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Osingonjaon runsaus ei voi olla julkisten terveyspalvelujen onnistumisen mitta. Ja jos kuntapäättäjä sanoo, että yksityinen toimija järjestää terveydenhoidon paremmin kuin kunta, hän samalla myöntää, että kunta on täysin laiminlyönyt kehitystyön. Kunnat käyvät nyt ristikkäisiin suuntiin palvelujen ulkoistamisessa yksityisille yrityksille. Kun osa kunnista vielä pyrkii ulkoistamaan ja yksityistämään kaiken minkä irti saa, ovat monet kunnat ottamassa palvelujen järjestämistä ja […]

Hallituksen kuripolitiikka kuristaa kuntiakin

  • 10.10.2015

    Toimittaja: CAI MELAKOSKI Väkisinkin tulee sutta ja sekundaa, kommentoi Kuntaliiton hallituksen jäsen Martti Korhonen hallituksen asiantuntemusta kuntien asioiden hoidossa vasemmiston kuntafoorumissa viime viikonvaihteessa. Seinäjoelle kokoontuneet vasemmiston kuntapäättäjät yrittivät saada selkoa oikeistohallituksen kuntapolitiikan kiemuroista Martti Korhosen johdolla. Tämä on kolmas neliosaisestaartikkelisarjastamme vasemmiston kuntafoorumista.  Aikaisemmin julkaistut jutut ovat käsitelleet muun muassa tapaamisessa käytyä keskustelua sote-uudistuksesta ja vuoden 2017 […]

Oikeistohallitus ottaa köyhiltä, eivät pakolaiset

  • 7.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Vasen laita -blogikatsauksemme lokakuun ensimmäiseltä viikolta osoittaa, että kansan kukkaroa keventämässä ja oikeuksia polkemassa eivät ole turvapaikanhakijat vaan oikeistohallitus, joka sitä paitsi pitää sormia ristissä selän takana tuomitessaan rasismin ja väkivallan. Lisäksi esitellään työmarkkinoiden uudet pelaajat, ja välitetään esitelmämatkalle Saksaan valmistautuvan professorin avunpyyntö Suomen omituisen hallitusratkaisun selittämisessä.   Minkkinen: Hallituspuolueet ottavat […]

Sote-uudistus herättää jälleen kysymyksiä

  • 6.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI    ‒ Hallituksen perusratkaisu toteuttaa sosiaali- ja terveyshuollon uudistus kansanvaltaisen aluehallinnon pohjalle vastaa pitkälti Vasemmistoliiton omaa sote-mallia, sanoi kansanedustaja Hanna Sarkkinen avatessaan vasemmiston kuntafoorumin. Seinäjoelle kokoontuneilla kuntapäättäjillä oli tilaisuus saada ensikäden tietoa hallituksen suunnitelmista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen (sote-uudistus) nykyvaiheesta. Asiaa esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa oli perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, […]

Ryhtiä ja terävyyttä kuntapolitiikkaan

  • 5.10.2015

    Toimittaja: CAI MELAKOSKI ‒ Juha Rehulan ja muiden Keskustan ministerien pitäisi nyt laittaa oma puoluekenttänsä kuriin, sillä usein kokonaisulkoistuksia tekevät kunnat ovat vahvasti keskustapuolueen johtamia, vaati kansanedustaja Hanna Sarkkinen vasemmistoliiton kuntavaikuttajien foorumissa Seinäjoella viikonvaihteessa. Kuntafoorum kokosi yhteen vasemmistolaiset kuntavaikuttajat, verkostoitua etsi keinoja saada Vasemmiston kuntapolitiikkaan ryhtiä ja terävyyttä. Lisäksi Kuntafoorumissa aloitetaan valmistautuminen kevään 2017 […]

Huono journalismi, lasten oikeudet, bulvaanivaltio ja arvaushallitus

  • 30.9.2015

  Teksti: CAI MELAKOSKI    Valtalehtien toimittajien ammattitaidon romahtaminen vapaassa pudotuksessa, lasten oikeudet Tampereella, valtion ja elinkeinoelämän yhteensulautuminen sekä arvauksilla faktat syrjäyttävä hallitus ovat syyskuun viimeisen viikon sosiaalisen median katsauksemme aiheina.   Sinikka Torkkola: Toimittajakurssin opit hukassa Moni valtalehtien lukija joutui hieraisemaan silmiään lukiessaan aamun valtalehtiä. Helsingin Sanomat otsikoi Suomen kilpailukyvyn romahduksesta ja Aamulehti otsikoi […]

Lapuan liike, rikkuruus, yrittäjä ja ay-liike, aktiivipassi  

  • 24.9.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Nurkkaan itsensä ajanut hallitus ja Lapuan liike, uusi käännös rikkurirunosta, yrittäjien ja ay-liikkeen yhteiset edut ja vastustajat, sekä luottamushenkilön unohtama Tampereen aktiivipassi, ovat uusimman blogikatsauksemme aiheita.     Hyötynen ansioituu ennustajana Mittakirvesmies Kalle Hyötynen paljastaa lahjakkuutensa tulevaisuuden ennustamisen vaikeassa taidossa. Viime viikolla hän kirjoitti Kansan Uutisissa julkaistussa kolumnissaan oikeistohallituksen aikeista: ‒ Käytännössä […]

Tyly petos, timpurin eläke ja huoltsun sija

  • 15.9.2015

Toimittaja: CAI MELAKOSKI Vasen laidan aiheina ovat tällä viikolla ajankohtaiset tunnelmat ammattiyhdistysliikkeessä ensi perjantain mielenosoituksen alla, raskasta työtä tekevien asema eduskunnan käsittelyssä olevassa eläkeuudistuksessa ja tamperelaisten päihtyneiden päiväkeskuksesta.   Niina Koivuniemen terveiset vihaisten myyjien ja vartijoiden keskeltä Palvelualojen ammattiliitto PAMin järjestöjohtaja ja SAK:n hallituksen jäsen Niina Koivuniemi kirjoittaa Liitto-X:n blogin vieraskynän ominaisuudessa viikosta, joka johti […]

Tammelakeskus, Koskelat, ääripäät, katupartiot ja haamut

  • 7.9.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Tammelakeskuksen tulevaisuus, vänrikki Koskelan isän pakomatka, ääripäiden määrä, katupartioiden todellinen olemus sekä Haamulehden uutinen perussuomalaisten äkkikäännöksestä ovat elo-syyskuun vaihteen blogikatsauksemme aiheina.   Mikko Aaltonen oikoo uhkakuvia Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen kirjoittaa yhdessä tilaajapäällikkö Anniina Tirrosen kanssa oikaisun valtuutettu Yrjö Schafeitelin Aamulehdessä julkaistuun kirjoitukseen. Schafeitel kirjoitti Tammelakeskuksen toiminnan loppumisesta. Aaltosen ja Tirrosen kirjoituksessa […]