Artikkeli: Pääkirjoitus 2013–2018

27.1.2015 klo 12:22

Toivo voitti Kreikassa

SINIKKA TORKKOLA
Euroopan vasemmistolaiset eivät turhaan iloitse Syrizan vaalivoitosta. Voitto antaa toivoa koko Euroopalle. Sosiaalisesti oikeudenmukainen talouspolitiikka on mahdollista tässä ja nyt. Talous ei toimi omalakisesti vaan talouden suunta on poliittisten päätösten seurausta. Kansalaisten toiminnalla päätöksiin voidaan vaikuttaa ja muuttaa talouden suuntaa. Kreikan suunta kääntyy, koska kreikkalaiset niin tahtoivat.

Koko Eurooppa katsoo Kreikkaan ja miettii, millaista esimerkkiä Syriza muille näyttää. Pääseekö Kreikka ulos hyvinvointi- ja talouskriisistään. Syrizan tehtävä ei ole helppo. Uuden politiikan odotetaan kääntävän talouden kasvuun jo muutamassa kuukaudessa. Kreikkalaiset odottavat nopeita vaikutuksia, työllisyyden kasvua, köyhyyden vähenemistä ja julkisten palveluiden paranemista. Jos ja kun Kreikka pääse ulos kriiseistään, se näyttää suuntaa kaikille eurooppalaisille. Kansalaisten hyvinvointia voidaan lisätä politiikan suuntaa muuttamalla.

Oikeistoa Kreikan onnistuminen pelottaa, sillä onnistuminen osoittaisi uskon yhteen oikeaan talouspolitiikkaan vääräksi. Markkinoiden vaatimaa kurivaltaa ei enää voisikaan väittää ainoaksi eikä parhaaksi ratkaisuksi ohjata Eurooppa ulos taloudellisesta ahdingosta. Neuvottelu Kreikan lainojen ehdoista ei merkitse velan maksun lopettamista vaan mahdollisuutta maksaa veloista edes osa. Tiukan talouskurin höllentäminen ei ole holtittomuutta vaan talouskasvun mahdollistamista. Kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen kasvattaa taloudellisuutta toimeliaisuutta ja työllisyyttä sekä parantaa Kreikan lainanmaksukykyä.

Kreikan tammikuusta ei ole pitkä matka Suomen huhtikuuhun. Talous pysyy eduskuntavaalikeskustelujen teemana. Toivottavasti keskusteluissa pystytään kyseenalaistamaan myös perinteisiä hokemia, kuten kestävyysvajetta. Onko kestävyysvajepuheessa kyse siitä, että tulevaisuudessa Suomessa tuotetaan niin vähän tavaroita ja palveluita, ettei niillä pystytä elättämään kaikkia. Vai olisiko sittenkin kysymys talouden tulosten jakamisesta.

 

III

Etusivun kuva on lainattu Syrizan FB-sivulta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *