Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

26.2.2015 klo 08:51

Katja Kotalampi – nuorta voimaa eduskuntaan

Katja Kotalampi
Katja Kotalampi

Teksti: HEIKKI TOIVAINEN, kuvat:KATJA KOTALAMPI, HEIKKI TOIVAINEN
Katja Kotalampi on 26 -vuotias, yhteiskunnallisesti varsin kokenut ehdokas Pohjois-Pirkanmaalta Virroilta. Kotalampi puolustaa maaseudun sekä syrjäkylien ihmisten etuja. Hänen sydäntä lähellä ovat lähipalvelut, joista erityisesti terveydenhuollon palvelut. Hyvät lähipalvelut turvaavat terveyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä.

Toinen tärkeä asia, johon hän haluaa korjausta on peruskoulun yhdeksännen luokan jälkeen alkavat toisen asteen koulutuspalvelut, joista on kova puute Pohjois-Pirkanmaalla. Nuoret pakotetaan 16 -vuotiaina ammatilliseen koulutukseen kauas kotoa, jopa Tampereelle yli 100 kilometrin päähän.
Kolmas sydäntä lähellä oleva asia on ympäristön terveys, erityisesti pohjavesien riittävyys ja puhtaus.

Heikommassa asemassa olevia on puolustettava

Katja Kotalampi on ympäristöinsinööri ja Virtain Työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Hän on toiminut Virtain kaupungin tarkastuslautakunnassa ja vaalilautakunnassa.

Kotalampi tuntee olevansa hyväosainen lapsuudestaan lähtien. Hän on nähnyt niitä, joilla on rahaa ja niitä, joilla ei rahaa ole. Hänen elämänarvoihinsa on kuulunut lapsesta lähtien puolustaa heikommassa asemassa olevien ihmisten etua. Häntä askarruttaa kasvanut ahneus. Duunareiden palkkoja alennetaan, kun samaan aikaan johtajien palkkoja nostetaan.

Julkinen terveydenhuolto kantaa vastuun, yksityinen tukee!

Katja Kotalammen mielestä terveydenhuollon palvelut ovat ykkösjuttu alueellamme.

‒ Yhteistyöllä kuntien kesken saadaan kuntalaisille laadukkaat, nopeat ja lyhyillä välimatkoilla turvatut ihmisläheiset terveyspalvelut, jotka ehkäisevät myös syrjäytymistä, sanoo Kotalampi.
‒ Virtain ja Ruoveden terveydenhuollon yhteistyö on tästä hyvä esimerkki. Kuntien omien terveyspalveluiden tulee kantaa päävastuu terveydenhuollon järjestämisestä. Yksityinen sektori voi olla tukena, mutta ei päävastuussa. Tämä on tasa-arvoasia, sillä palveluiden valvonnan laatu kärsii päinvastaisessa tilanteessa, korostaa Kotalampi.
‒ Julkinen terveydenhuolto rahoitetaan kotimaisesti ja raha jää Suomeen. Valitettavasti yksityisellä puolella on ulkomaisia suurfirmoja, jotka jättävät verot maksamatta Suomeen. Voitot valuvat ulos. Onko oikein eettisesti kytkeä meidän terveys ja ahne voitontavoittelu samaan koppaan?

Vasemmiston kansanedustajaehdokkaat tekevät vaalityötä yhdessä hyvässä hengessä. Kuvassa Tatjaana Huhtala, Kalle Hyötynen ja Katja Kotalampi esittäytymässä Ruovedellä.
Vasemmiston kansanedustajaehdokkaat tekevät vaalityötä yhdessä hyvässä hengessä. Tatjaana Huhtala, Kalle Hyötynen ja Katja Kotalampi esittäytymässä Ruovedellä.

Toisen asteen koulutuspaikat kadonneet Pohjois-Pirkanmaalta lähes kokonaan

‒ 100-150 kilometrin matka kotoa ammatilliseen oppilaitokseen on arkipäivää monelle nuorelle myös Pirkanmaalla. Tredun (Tampereen seudun ammattiopisto) yksiköt ja muut koulutuksen tarjoajat ovat kadonneet ja tilalle ovat tulleet päivittäiset 3 – 4 tunnin linja-automatkat tai väliaikaiset asunnot opiskelupaikkakunnilla, harmittelee Kotalampi.

‒ Lähiopiskelupaikat olivat aiemmin edullisia. Nyt vanhemmat joutuvat kustantamaan lastensa koulutuskustannukset moninkertaisesti.

Tähän tilanteeseen Katja Kotalampi haluaa parannusta ja peräänkuuluttaa yhteiskunnan päättäjiltä viisautta muuttaa tilanne koulutuspaikoista tasavertaisempaan suuntaan.

Ympäristönsuojelu, valtiolle ja kunnille hyvä työllistävä hanke tulevaisuudessa

Katja Kotalammen vahvuuksia on oman työn kautta vesi -ja jätevesihuolto.

‒ Vedet ja jätevedet virtaavat maan alla huonokuntoisissa putkissa. Aikapommin omainen korjausvelka on hälyttävän suuri.  Jätevesien käsittelyyn on tullut runsaiden sateiden takia “ylivuodattaminen”, sanoo Kotalampi.
‒ Meidän omat jätevetemme valuvat silloin tällöin pohjavesiin, jokiin, lampiin ja järviin. Ongelma on hälyttävän suuri Suomessa. Jätevesilaitosten kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä. Jätevesilaitosten uudistaminen ja lisärakentaminen sekä putkistokannan uudistaminen toisi uutta työtä ja toimeentuloa koko maahan. Se olisi järkevää yhteiskunnan verovarojen suuntaamista hyödyllisiin ympäristöä suojaaviin hankkeisiin, Kotalampi ehdottaa.

Valtion tukipolitiikkaan on saatava muutoksia ensi vaalikaudella

Tuulivoimaloiden tukijärjestelmää pitää ehdottomasti tarkistaa Kotalammen mielestä: ‒ Voimalayritykset saavat vuosittain miljoonia euroja tukea. Tarkoitus oli alunperin, että niiden rakentamista tuetaan, ei jatkokäyttöä. Voikin kysyä, eivätkö tuulet riitä pyörittämään sähköä riittävästi?

Katja Kotalampi kertoo, että olemme riippuvaisia ulkomaisesta sähköstä. Tästä riippuvuudesta on päästävä eroon tai ainakin vähennettävä merkittävästi.
‒ Yksi keino on vähentää rakennusten sähkölämmitteisyyttä. Korvaavilla lämmitysratkaisuilla edesautetaan samalla keskittymään uusiin innovatiivisiin energian tuottamismuotoihin. Samalla aikaa myös kehitetään energian säästöä uusilla rakentamistekniikoilla. Rakentamisessa tarvitaan hiekkaa ja sitä otetaan soraharjuista. Kunnilla on suuri vastuu maa-ainesten otossa. Maa-ainesten ottamista tulisi valvoa tarkemmin, korostaa Kotalampi.

Energian tuottaminen on kauaskantoista koko maapallolle

Muista energian tuottamisen lähteistä Katja Kotalampi mainitsee:

‒ Jos pitää valita ulkomaisen kivihiilen ja kotimaisen turpeen välillä, niin turvetuotantoa on käytettävä, mutta se ympäristö  ja pohjavedet huomioiden. Sateiden määrä ohentuneeseen maakerrokseen on lisääntynyt ja sillä on arvaamattomat seuraukset pohjavesien virtausten suuntiin. Kun maa-ainesta (turvetta, hiekkaa) otetaan pinnalta pois, sillä on vaikutus virtauksiin ja pohjaveden laatuun.

‒ Myös vesivoimalaitokset ovat tarpeellisia, mutta ne estävät viimeisten tutkimusten mukaan lohien nousun kutupaikoilleen. Lohiportaat eivät toimi.

Katja Kotalampi, nainen maalta

Katja Kotalampi, Virtain Työväenyhdistyksen puheenjohtaja, kertoo itsestään: ‒ Olen 26 -vuotias nuori nainen joka haluaa vaikuttaa. Luonteeltani olen erittäin puhelias ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, sanoo Kotalampi ja jatkaa esittelyään:

‒ Harrastuksiani ovat metsätyöt, laulaminen, valokuvaus ja ratsastaminen. Työsuhteeni ovat olleet määräaikaisia ja viimeksi olen työskennellyt jäte -ja puhtaan veden parissa tehden verkostojen kartoitusta, mittaamista ja piirtämistä.

‒ Tarttukaa niitä ihmisiä hihasta, jotka voivat vaikuttaa. Sanokaa huolenne ääneen ja tulkaa kanssamme mukaan vaikuttamaan. En halua vaikuttaa yksin vaan yhdessä.

Katja Kotalampi haluaa päättää haastattelun slouganiinsa:
‒ Haluan aina mieluummin antaa kuin ottaa vastaan. Haluan helpottaa lähimmäisteni elämää, tekemällä tavallisia arjen tekoja, jotka jättävät lähimmäisilleni enemmän aikaa itselleen.

|||

Ehdokasprofiili:Katja_Kotalampi_(300x400)MuotokuvaValokuvaaLuova

Nimi ja ikä: Katja Kotalampi, 26 v.

Asuinpaikka: Virrat

Perhe ja koti: Kihlattu ja kissa

Koulutus ja ammatti: Ympäristöteknologian insinööri (AMK)

Ammattiliitto: Insinööriliitto

Luottamustehtäviä: Tarkastuslautakunnan jäsen, Virtain työväenyhdistyksen puheenjohtaja

Harrastuksia: Hyötyliikunta, valokuvaaminen, ratsastaminen, laulaminen

Vaaliteemat lyhyesti: Haluan asua ja pitää palvelut maakunnassa, sekä opiskella ja pitää huolta ympäristöstä.

Kotisivut: www.ehdokas.vasemmisto.fi/katjakotalampi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *