Tekst ja grafiikka: NIILO KLEMENTTI
Taloustiede ei pidä sisällään yhteisesti jaettua tieteellistä teoriaa, vaan sen piiriin kuuluu monia keskenään ristiriitaisia ja päällekkäisiä teorioita sekä oletuksia. Monet taustaoletuksina käytetyt käsitteet ovat poliittisesti hyvin latautuneita. Demokraattinen sivistynyt talouskeskustelu on puutteellista, jos emme tiedä mistä käsin asiantuntijoina esiintyvät keskustelijat toimivat: mitkä ovat oletukset ja mitä teoriaa käytetään. Julkinen keskustelu taloudesta tulee avata, jotta voisimme ymmärtää mitä keskustelija sanoo ja mitä ei. Missä yhteydessä teoria toimii, ja missä sitä tulisi ehdottomasti olla käyttämättä.
On keskeistä tietää etteivät talousteoriat ole neutraaleita, emmekä puhu yhdestä kaikkien jakamasta talousajattelusta. Taloustiede käsittää sisällään kymmeniä riitaisia koulukuntia, eivätkä teoriakoulukunnat pääsääntöisesti keskustele keskenään. Koulukunnat julkistavat tutkimuksensa usein omalle seuraajakunnalleen viitaten lähes ainoastaan vain oman koulukuntansa aikaisempiin tutkimuksiin. Tieteelle tyypillinen tieteidenvälisyys on vähäistä, paikoin olematonta.
Talousteorioita on kymmeniä
Keskustelua seuratakseen ja osatakseen asemoida mistä käsin asiantuntija puhuu olisi koulukunnista hyvä tuntea ainakin klassinen, marxilainen, itävaltalainen, chartalismi, keynesiläinen, funktionaalinen, circuitismi, uusi klassinen, monetarismi, feministinen, uuskeynesiläinen, jälkikeynesiläinen ja moderni rahateoria. Useimmat näistä teorioista jakautuvat lukuisiin, jopa kymmeniin alateorioihin. Vaikka osa teorioista on hyvinkin vanhoja ja poissa aktiivisesta julkisesta keskustelusta, saattavat niiden oletukset elää vahvasti ja voimallisesti toisten taustalla. Näin on ihan iltauutisia seuratessa. Euroopan Unionin komissio käyttää talouspoliittisissa kannanotoissaan akateemista klassista tarjontapuolta korostavaa termistöä, jota tutkimuskirjallisuudesta löytyy runsain mitoin 1800-luvun alkupuolelta.
Teorioiden välisen keskustelun puuttumisen lisäksi on talouspoliittiselle kommentoinnille leimallista käsitteistön ja termistön epäselvyys. Talouskeskustelussa usein esiin nouseva keynesiläisyys ei esimerkiksi ole yksi, yhtenäinen teoria. Keynesiläinen, neokeynesiläinen, uuskeynesiläinen ja jälkikeynesiläinen koulukunta muodostavat täysin itsenäiset ja erilliset koulukunnat. Kun jälkikeynesiläiset ovat varsin uskollisia J. M. Keynesin talousajattelulle, suhtautuu uuskeynesiläinen lähestymiskulma niihin pääsääntöisesti torjuvasti.
Peruslähtökohtien ristiriidat näkyviksi
Taloudesta kiinnostuneelle kansalaiselle talousteoreettisen sivistyksen hankkiminen on sattumanvaraista ja usein hankalaa. Kirjaston hyllystä voi opinhaluisen kansalaisen matkaan lähteä joukko keskenään ristiriitaisia talouden oppikirjoja.
Onko tällä merkitystä? Vastaisin, että on, koska monet teoriat ja mallit ovat jo peruslähtökohdiltaan niin erilaisia, ettei niitä voi keskenään verrata. Perustavalaatuinen ero on esimerkiksi suhteessa rahaan: Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n malleissa raha on mallinnettu 1970- ja 1980-luvuilta lähtien kuten kotitalousajattelussa – se ei ole merkittävä, sitä ei voi tulla lisää tai hävitä kierrosta. Tavallaan sitä ei ole olemassa, eikä sitä tarvitse huomioida. Mallissa myös firmat elävät ikuisesti, maailmassa ei ole kuluttajaa ohjaavaa mainontaa, työttömyyttä, valuuttaa tuhoavaa verotusta tai finanssimarkkinoita. Osassa malleissa raha on rajallista kuten kulta tai hopea, ei ole valtioita, hallituksia, puhumattakaan keskuspankeista. Ihmiset tietävät niin omat kuin valtion tulot ja menot vuosikymmeniksi eteenpäin päivän tarkkuudella.
Yhteistä nykyisessä julkisessa keskustelussa esitetyille teorioille on se, etteivät ne pysty ennustamaan kovinkaan hyvin talouden kehitystä tai tulevaisuutta. Jotta oppialaa voidaan kutsua tieteeksi, vaaditaan siihen yleensä vähintään seuraavat kaksi kohtaa. Ensiksi sen tulee selittää tapahtuneet asiat luotettavasti, yksiselitteisesti ja selvästi, ja toiseksi tulee sen antaa tulevaisuuden kehityksestä osuva ja tarkka kuva. Etenkin pitkälle matematisoidut ja julkista keskustelua Suomessa hallitsevat uusi klassinen ja uuskeynesiläinen malli epäonnistuvat tässä pahoin, saaden vain sattumanvaraisesti todellisuuden kanssa osuvia tuloksia.
Kuvaavaa tälle hämmennykselle on, että kaikki teoriat ovat usein käyttökelpoisia – jos niitä käytetään teorian lähtökohtiin sopivassa ympäristössä. Se, millaisessa talousympäristössä teoriaa kulloinkin sovelletaan, jätetään usein sanomatta. Olennaista olisi kertoa kuvaako malli rajallisilla raharesursseilla toimivaa kotitaloutta tai yritystä, omaa rajatonta valuuttareserviään laskevaa valtiota, keskuspankkien toimintaa vai kenties jotain muuta?
Talouskeskustelu tulee demokratisoida, koska ilman sitä emme ymmärrä mitä on raha ja mitkä ovat todelliset tavallista ihmistä kiinnostavat ja koskettavat taloudelliset rajat ja mahdollisuudet.
Tarvitsemme kansalaiskeskustelua taloudesta. Meidän tulee edistää tietoutta eri talouskoulukunnista, jotta ymmärtäisimme mitä eri teoriat sanovat ja mitä itse raha on. Keskustelua ei kuitenkaan voida käydä ennen kuin tiedämme, että puhumme samoista asioista samoilla nimillä ja tiedämme, millaisesta taloudellisesta ajattelusta erilaiset vastaukset seuraaviin kysymyksiin nousevat:
Mitä on kestävyysvaje, missä se mitataan ja miksi siitä ei aikaisemmin mainita tutkimuskirjallisuudessa vaikka talouden olennaisesti tärkeät rahatalousrakenteet ovat samat kuin aikaisemmin? Mitä on valtion ja kotitalouden velka ja miksi ne eivät koskaan ole sama asia? Miksi valtioiden taloudet ovat käytännössä historiallisesti aina kahdesta viiteen prosenttia alijäämäisiä? Mitä alijäämä edes tarkoittaa ja miksi euro-alue voi ennen näkemättömän huonosti? Jotta ymmärrämme mitä on tehtävä, on meidän ymmärrettävä mistä puhumme.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka tutkii taloushistoriaa sekä talous- ja rahateorioita.
Hyvä kirjoitus Niilo!