Artikkeli: Uutiset 2013–2018

24.3.2015 klo 14:54

Vaalityön loppusuora avautui — kaksi vasemmistolaista maaliin?

Pirkanmaan vasemmiston vaalijuhlaa vietetään Työväentalon TTT-klubilla, Hallituskatu 19.
Pirkanmaan vasemmiston vaalijuhlaa vietetään keskiviikkona Työväentalon TTT-klubilla, Hallituskatu 19.

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI
Ehdokasnumerot annettiin, vaalijuhla huomenna, vaaliauto ja vaalimökki ensi viikolla, vaalityötä tehdään kaikin voimin. Vasemmistolla on maaliskuun kannatusmittausten mukaan hyvät mahdollisuudet saada kaksi kansanedustajaa Pirkanmaan vaalipiiristä. Helsingin Sanomien maaliskuun gallupin tulosten soveltaminen Pirkanmaalle ennakoi vasemmistoliitolle viimeistä valittua toiseksi edustajaksi, Yleisradion mittaus jättäisi vasemmiston toiseksi eniten ääniä saaneen sijalle kaksikymmentä, ensimmäiselle putoajan paikalle.

Molemmissa kannatusmittauksissa huomiota herättää epävarmojen äänioikeutettujen valtava määrä. Epävarmojen äänestäjien määrä on poikkeuksellisesti noussut kuukausi ennen vaaleja, ja on reilusti yli kolmannes äänioikeutetuista. Tämä tarkoittaa, että vaalityöllä voidaan näissä vaaleissa vaikuttaa tulokseen tässä vaiheessa paljon enemmän kuin normaalisti.

Ehdokkaat, tukiryhmien aktiivit ja järjestöväki kertovat, että vaalityötä on sangen hyvä tehdä: väki on lähtenyt mukaan innokkaasti, ja hyväntuulinen yhteistyö ehdokkaiden kesken nostaa mielialoja entisestään. Pirkanmaan vaalilehdelle ja muulle materiaalille on löytynyt erinomaisesti jakajia sekä omakotialueille että vaalitilaisuuksiin toreilla ja markettien edessä.

Pirkanmaan vaalijuhla TTT-klubilla 25.3.

Pirkanmaan vasemmiston vaalijuhlaa vietetään keskiviikkona 25.3. klo 18 työväentalolla. Eriikka Magnussonin juontamassa tapahtumassa esittäytyy useita ehdokkaita, ja ohjelmasta vastaavat I’mpro improvisaatioteatteriryhmä ja Alleway Wolves -yhtye.

Juhla on osanottajille maksuton.

Vasemmiston vaaliauto liikkeelle maanantaina

Vasemmiston vaaliautoon voi tutustua Tampereen Keskustorilla maanantaina 30.3. kello 15 – 17. Kolmen viikon aikana auto – mukanaan pirkanmaalaisia kansanedustajaehdokkaita – ehtii vierailemaan ainakin Korkeakoskella, Ikaalisissa, Luopioisissa, Orivedellä, Valkeakoskella, Pälkäneellä, Vilppulassa, Mäntässä, Akaassa, Sastamalassa, Nokialla, Ylöjärvellä, Virroilla, Pirkkalassa, Lempäälässä, Punkalaitumella, Urjalassa, Parkanossa ja Kihniössä sekä useissa Tampereen kaupunginosissa.

Lue lisää:

Vaaliauton ohjelma ja eduskuntavaalitapahtumat 
Pirkanmaan vasemmistoehdokkailla numerot 136 – 154 (Vasen Kaista 19.3.2015)
Pirkanmaan vaalimatematiikka – lyhyt oppimäärä (Vasen Kaista 28.2.2015, opas vaaligalluppien lukemiseen ja soveltamiseen Pirkanmaalle)

Näiden vaalimökkien liepeillä on taas vipinää eduskuntavaalien alla huhtikuussa. Vaaleihin on nyt 271 päivää!
Vaalimökit avautuvat Tampereen Keskustorilla torstaina 2.4.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *