Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

11.3.2015 klo 08:19

Visa Savolainen päätti sivarin sijaan totaalikieltäytyä

Totaalikieltäytymisen taustalla on vahva yhteiskunnallinen näkemys ja vallitsevan järjestelmän kritiikki, kertoo Visa Savolainen
Totaalikieltäytymisen taustalla on vahva yhteiskunnallinen näkemys ja vallitsevan järjestelmän kritiikki, kertoo Visa Savolainen

Teksti ja kuva: TIINA HEIKKILÄ   Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Visa Savolainen aikoo ryhtyä totaalikieltäytyjäksi. Virallinen kieltäytymisprosessi alkoi, kun Savolainen teki tammikuun lopussa asepalveluksesta kieltäytymisilmoituksen.

Savolainen kieltäytyy aseista, koska kilpavarustelu ja militarismi pitäisi purkaa. Savolainen ei halunnut tukea koneistoa omalla toiminnallaan.

‒ Ymmärrän silti hyvin, että moni vakaumuksellinenkin ihminen valitsee sivarin siksikin, että hyvä sivaripaikka voi olla ensimmäinen oman alan työpaikka ja vuodeksi jonkinlaisen toimeentulon lähde.

Valvottu kotiaresti on vapausrangaistus

Savolainen toivoo voivansa suorittaa rangaistuksensa valvontarangaistuksena eli hän pitää jalkapantaa, jolla liikkumista valvotaan.  Vaikka Savolainen ei joudu lukkojen taakse, pantarangaistus on todellinen vapausrangaistus. Määräajoin tehdään liikkumissuunnitelma, jota pitää noudattaa. Asunnostaan saa poistua vain suunnitelman mukaisesti töihin, opiskelemaan tai muuhun ”toimintaedellytyksiä tai sosiaalisia valmiuksia tukevaan tai edistävään” toimintaan. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ja esimerkiksi työpaikka ulkomailta ei tule kysymykseen.

Koko totaalikieltäytymisprosessi vie paljon aikaa, mikä lisää prosessin rangaistusluonnetta. Pisimmillään koko prosessi virallisesta kieltäytymisestä tuomion alkuun voi kestää yli vuoden.

Päihteiden käyttö rangaistuksen aikana on kielletty, ja kielto koskee myös alkoholia. Kieltoa valvotaan valvojan kotikäyneillä, joista ei tule ennakkoilmoitusta.

‒ Minulle päihdekielto ei ole ongelma, koska en käytä alkoholia tai muita päihteitä. Mutta ymmärrän, että kielto voi olla monella paha paikka ja sosiaalinen elämä saattaa kärsiä paljon.

Koska Savolainen ei ole ollut päivääkään siviilipalveluksessa tai armeijassa, hän joutuu suorittamaan rangaistuksensa täysimääräisenä eli aresti kestää 173 päivää.

Päätös oli Savolaiselle melko helppo. Armeijaa hän ei pitänyt missään vaiheessa vaihtoehtona. Savolainen tiesi koko ajan, ettei sopeutuisi armeijaan kontrollin ja kurin takia. Taustalla on vahva yhteiskunnallinen näkemys ja vallitsevan järjestelmän kritiikki.

‒ Kun tajusin asian poliittisuuden, tajusin, että on muitakin vaihtoehtoja.

Ongelmasta näkyvä

Savolainen haluaa kritisoida sekä sukupuolijärjestelmää että vanhentunutta asepelvelusta.

Savolainen ei olisi halunnut vapautusta. Julkinen protesti tekee kestämättömän tilanteen julkiseksi.

‒ Oli semmonen tavallaan tietynlainen rehellisyys. 2000-luvulla on vapautettu potentiaalisia totaalikieltäytyjiä esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöiden perusteella, jotta tilastot näyttäisivät kauniimmilta eikä totaalikieltäytyjiä olisi. Vapautuksen hankkimisesta ei olisi ollut hyötyä muille kuin minulle itselleni.

Visa Savolainen ei saanut kotoaan tai lähipiiristä erityisiä vaikutteita totaalikieltäytymiseen. Palaute on kuitenkin ollut kannustavaa.

Armeijan tilalle Savolainen rakentaisi vapaaehtoisuuteen perustuvan kansalaispalvelumallin. Jos malli olisi joustava, pakollisuuskaan ei olisi Savolaisen mielestä paha.

‒ Jos sota nyt syttyisi, ei meidän nostalgia-armeijalla siinä paljon tekisi.

 

Kommentteja: 1

Vastaa käyttäjälle Osa 1: Blogin esittely | Puoli vuotta pannassa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *