Artikkeli: Uutiset 2013–2018

9.4.2015 klo 14:33

Mielenterveys puhuttaa, tanssittaa ja marssittaa

MadPrideTampere

Teksti: CAI MELAKOSKI
Mielenterveyspalvelujen supistusten herättämä suuri huoli on näkyvästi esillä kahdessa tilaisuudessa Tampereella viikonvaihteessa. Perjantai-iltana Vasemmistonuoret järjestävät Kreisibailut ylioppilastalolla ja lauantaina järjestetään ensimmäinen Mad Pride tapahtuma Tampereella.

Vasemmistonuorilla on jo syksystä asti ollut käynnissä mielenterveyspoliittinen kampanja Hoidon tarpeessa. Vasemmistonuoret haluavat vähentää mielenterveysongelmiin liittyviä vääriä uskomuksia ja sosiaalista leimautumista. Järjestö vaatii myös mielenterveyspalveluiden merkittävää parantamista. Mielenterveysongelmasta kärsivän tulee päästä hoitoon vuorokauden kuluessa. Yhteiskunnan on toimittava niin, että ihmisellä on lupa olla hoidon tarpeessa.

Käynnissä on toinenkin mielenterveyskysymyksiin pureutuva valtakunnallinen kampanja, Mieletön huoli 2015 – säästön hinta? Kampanjan adressin allekirjoitti yli 10 000 kansalaista kahdessa kuukaudessa. Nyt kampanja jatkuu mm. siten, että kansanedustajaehdokkailta keräätään sitoutumuksia tukea kansalaisliikkeen tavoitteita:

  • Perustuslain mukainen ja subjektiivinen oikeus välittömään hoitoon ja huolenpitoon.
  • Matalan kynnyksen MT-palvelujen riittävä tiheys ja saatavuus on taattava.
  • Avohuollon kehittämiseen on varattava riittävä rahoitus, resurssit sekä pätevä ammattihenkilöstö.
  • Mielenterveyspalveluiden laadun kriteerit on määritettävä valtakunnallisella tasolla.
  • Laitoshoitopaikkojen ja hoitovuorokausien leikkaaminen on jäädytettävä.

Kreisibailut alkavat perjantai-iltana kello 21 Tampereen ylioppilastalolla. Vasemmistonuorten pirkanmaalaisten eduskuntavaaliehdokkaat Katja Kotalampi ja Jarkko Lampuoti juontavat illan, jossa esiintyvät Hannibal & Hot Heros ja Risto.

Kreisibailut julistaa jokaisen oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun ja asianmukaiseen hoitoon. Illan aikana nähdään Heureka tulee hulluksi -näyttelyä varten kuvattuja videotarinoita.

Jarkko Lampuoti ja Katja Kotalampi ovat ensi perjantaina Tampereen Ylioppliastalolla järjestettävien Kreisibailujen juontajat. Bailut ovat osa Vasemmistonuorten valtakunnallista Hoidon tarpeessa -kampanjaa.
Jarkko Lampuoti ja Katja Kotalampi ovat ensi perjantaina Tampereen Ylioppliastalolla järjestettävien Kreisibailujen juontajat. Bailut ovat osa Vasemmistonuorten valtakunnallista Hoidon tarpeessa -kampanjaa.


Mad Pride -kulkue alkaa järjestäytymisen lauantaina  11.4. kello 14
 Tullinaukiolla. Marssi kulkee Hämeenkatua Laikunlavalle, Vanhan kirjastotalon puistoon. Laikunlavalla esiintyy muun muossa Risto, ja yleisöllä on mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja näkemyksiään mielenterveydestä Open mic -osuudessa.

Mad Pride järjestetään Tampereen Vasemmistonuorten aloitteesta, mutta järjestelyissä on mukana useita kansalaisjärjestöjä.

Mad Pride Kanadassa syntynyt kansanliike, Mad Pride -tapahtumia on järjestetty ympäri maailman. Suomessa ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Turussa viime elokuussa.

Lisätietoja:

Vasemmistonuorten Hoidon tarpeessa kampanja

Mieletön huoli 2015 -kampanja

Kreisibailut (Vasen Kaistan tapahtumapalsta)

Kreisibailut (Facebookissa)

Mad Pride (Vasen Kaistan tapahtumapalsta)

Mad Pride (Facebookissa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *