Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

27.5.2015 klo 16:08

Poliitikon tärkein ominaisuus

Sirkkaliisa_Virtanen_sohvalla_900x600_M-LT

Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN
Tasavallan presidentti myönsi 8.5.2015 Sirkkaliisa Virtaselle kunnallisneuvoksen arvonimen. Sirkkaliisa Virtanen on Tampereen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, joka nauttii luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen. Ne eivät synny tyhjästä: Virtanen aloitti poliittisen toimintansa jo 1970-luvulla opiskellessaan Tampereella.

Hänellä on hengästyttävän pitkä ansioluettelo, johon kuuluu luottamustehtäviä paikallis- ja maakuntatasolta valtakunnan politiikkaan ja kansainvälisiin tehtäviin. Kaikki tämä on tehty yleensä oman työn ohella, missä vastuullisia tehtäviä on myös riittänyt. Johtajana hän on aina halunnut olla mahdollistaja.

Nuorena radikaalina olisin viitannut kintaalla arvonimelle, mutta nyt vanhempana tunnustusta osaa arvostaa ja siitä iloita, sanoo hän.

Sirkkaliisa Virtanen on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Hän syntyi Pyhännän kunnantalolla 1948. Myöhemmin perhe muutti Pulkkilaan. Tultuaan Tampereelle  opiskelemaan 1970 hän ihastui kaupunkiin heti. Kymmenen vuoden kuluessa hän suoritti sairaanhoitajan, erikoisairaanhoitajan ja terveydenhuollon hallinnon tutkinnot. Hän oli perustamassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n julkaisemana vieläkin ilmestyvää Piikki-lehteä. Alkuaikoina lehti oli moniste, nykyään se ilmestyy tabloidina ja verkkolehtenä.

Hän toimi samalla vuosikymmenellä sairaanhoitajana, kotisairaanhoitajana ja kätilönä. Vuonna 1977 hänelle syntyi tytär, joka on seurannut äitiään uravalinnassa sairaanhoitajana.  Ensimmäisen johtotehtävänsä Virtanen sai avoterveydenhuollon ylihoitajana Hämeenlinnassa 1980. Pirkkalan terveyskeskuksen johtajana hän toimi 1982-2004. Pirkkalassa hänet valittiin valtuustoon, kunnanhallituksen puheenjohtajistoon ja kymmeniin muihin luottamustehtäviin.

Nuori ylihoitaja, 32 vuotta, tyttärensä kanssa. Kuva: Virtasen kotiarkisto.
Nuori ylihoitaja, 32 vuotta, tyttärensä kanssa. Kuva: Virtasen kotiarkisto.

‒ Muutin Pirkkalaan, jossa asuin 12 upeaa vuotta. Tuona aikana kuntaan rakennettiin yksi Suomen parhaista terveyskeskuksista, kaunis vanhainkoti ja palvelukeskus, päiväkoti, saneerattiin ja laajennettiin kouluja, lisättiin kevyenliikenteen väyliä, kohennettiin urheilupaikkoja, rakennettiin uusia asuntoja jne. Kaikessa siinä sain olla mukana kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksen varapuheenjohtajana ja monien toimikuntien jäsenenä.

Politiikka on joukkuelaji

Takaisin Tampereelle Virtanen muutti 1995. Vuodesta 1997 hän on kuulunut vasemmistoliiton edustajana kaupunginvaltuustoon. Kaupunginhallituksessa hän on toiminut 2003-2006 ja edelleen vuodesta 2013 lähtien. Virtanen toimi apulaispormestarina vuosina 2007-2008 ja vastasi lasten ja nuorten palveluista. Lisäksi hänellä on ollut lukuisia muita kunnallisia luottamustoimia eri lautakunnissa, johtokunnissa ja toimikunnissa. Valtakunnallisesti Virtanen on vaikuttanut kunta- ja alueministerin ja peruspalveluministerin erityisavustajana 90-luvulla, Kuntaliitossa sosiaali- terveydenhuollon neuvottelukunnassa ja pysyvänä hoitotyön asiantuntijana Valvirassa.

Edellinen tehtävä on toiminut portaana seuraavaan. Uudet haasteet ovat antaneet innostusta ja voimaa työhön. Esimerkkinä on toiminut Sirkkaliisa Virtasen nyt 92-vuotias äiti, jonka hän ei koskaan muista sanoneen, ettei tästä selvitä.

‒ Suurimmalla osalla tehtävistä päätöksistä ei ole mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa. Politiikassa harvoin saa omaa näkemystään puhtaana toteutettua. Kyseessä on joukkuelaji, jossa kokemuksen tuoma luottamus sekä omien että toista kantaa edustavien välillä on oleellista. Mitään ei saada aikaiseksi hetkessä: sähköisen reseptin käyttöönottoon kului 25 vuotta ja pormestarimallia valmisteltiin 7 vuotta. Poliitikon tärkein ominaisuus on pettymyksensietokyky.

Henkireikänä taide ja kirjallisuus

Sirkkaliisa Virtanen ei ole aktiivinen vain kulttuurinkuluttajana, vaan myös harrastajana: Pirkkalan kuvataidekoulussa 1990-luvun alussa hän sai opetusta Mikael Härkäseltä ja Tatsuo Hoshikalta. Sittemmin hän on kurssittanut itseään maalarina melkeinpä joka lomalla ja opettajina ovat olleet maan parhaat akvarellistit kuten muiden muassa Marjukka Paunila, Tuija Suutari ja Markku Arantila. Teoksillaan hän on ehtinyt osallistua melkoiseen määrään näyttelyitä.

Teosten valintaa seuraavaa näyttelyä varten.
Teosten valintaa seuraavaa näyttelyä varten.

Myös runous asiapitoisemman kirjoittamisen ohella on hänen sydäntään lähellä. Runojaan lukemasta hänet saattaa tavoittaa runokaraoke-illoista ja hän itse on lanseerannut Taidekaraoken, johon voi kuka tahansa osallistua Ravintola Tammerin Vihtorin kirjastossa joka kuun toisena tiistaina. Virtanen on toiminut Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat ry:n puheenjohtajana vuodesta 2011. Hän on Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen ja Nordiska Akvarellsällskapetin jäsen.

On siis luonnollista edellisen perusteella, että hänelle on kertynyt lukuisia luottamustehtäviä kulttuurinkin saralla Tampere-talon hallituksesta Luova Tampere -ohjelmaan ja Oopperayhdistykseen.

Vasemmistoliiton tulevaisuudesta

Sirkkaliisa Virtasella on pitkä historia vasemmistoliitossa: hän on ollut muun muassa vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Pirkkalassa ja Tampereella sekä Pirkanmaan Vasemmiston puheenjohtajana.

‒ Vasemmistoliiton julkisuuskuvan terästäminen on tulevaisuudessa tärkeä tehtävä. Muittenkin kuin itse vasemmistolaisten on saatava tietää, kuinka hyvä puolue on ja miten sen toimintaan voi liittyä mukaan.   Kunnallisjärjestöillä on suuri rooli etsittäessä uusia toimintamuotoja. On kuunneltava herkällä korvalla, mitä ihmiset oikeasti haluavat tehdä ja antaa heille siihen tilaa, ja mahdollisuuksia toimia omaehtoisesti.

Ongelmallisena Virtanen näkee vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta oman lehdistön puutteen. Hän on itse ollut Pirkanmaan Yhteistyön päätoimittaja 1990-luvulla. Virtasesta vasemmistoliiton arvot ovat perustavanlaatuisia eikä kyseessä ole pelkästään työväenpuolue. Uschanovin tekstistä hän ei puoluettaan tunnista. Havaittavissa on uusia raikkaita tuulia ja tuoreita kasvoja.

Tulevalta oppositiopolitiikalta hän toivoo rohkeita avauksia ja terävää toimintaa. Vasemmiston, vihreiden ja demarien yhteistyötä olisi vähintäänkin tiivistettävä yhteisten tavoitteiden takia.


Lue lisää:

Sirkkaliisa Virtasen kotisivut

Tampereen kaupungin tiedote kunnallisneuvoksen arvon myöntämisestä

Kommentteja: 3

  1. Sirkkaliisa!

    En kirjoittanut elämänkertaa enkä ansioluetteloa, pyrin välttämään luettelointia, monenlaisten organisaatioiden nimiä, niiden lyhenteitä ja vuosilukuja. Ihan vain luettavuuden takia. Curriculumisi, kuten jutun alussa mainitsin, on hengästyttävä, ja siitä laatikoimallakin olisi tullut säädyttömän pitkä. Siksi tekstin lopussa on linkki sinun omille nettisivuillesi, josta kaikki se, minkä itse haluat itsestäsi tiedettävän, on luettavissa.

    On mahdotonta luonnehtia henkilöä neljällä eri tittelillä, joten valitsin mainittaviksi ne luottamustoimet, joissa tällä hetkellä Tampereella toimit – siksikin, että arvonimi sinulle myönnettiin Tampereen kaupungin hakemuksesta.

    Näin haastattelusta jäi pois edellä esiintuomasi työtehtävät ja eläkkeelle pääsysi. Pirkkala-vuosissa keskityin alkuaikoihin, koska ajattelin niistä ihmisten vähemmän tietävän. Virkavapaat ja edellämainitut johtotyöt kirjasin näin: ”Kaikki tämä on tehty yleensä oman työn ohella, missä vastuullisia tehtäviä on myös riittänyt. Johtajana hän on aina halunnut olla mahdollistaja.”

    ”Hän oli perustamassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n julkaisemana vieläkin ilmestyvää Piikki-lehteä.”: tässä lauseessa en mainitse mitään siitä, mikä liitto oli oli lehteä perustamassa, vaan sanon vain sen, että samalla nimellä tälläkin hetkellä ilmestyy YHTS:n lehti. Varmaan SSOL:n opiskelijoiden aikanaan perustama lehti on lakkautettu, koska siitä en mitään tietoa löytänyt, kenties YHTS on ominut sitten saman nimen omalle lehdelleen.

  2. Kiitos Marja hienosta jutusta. Pari korjausta jutun tekstiin:
    Pirkkalassa olin joitakin virkavapauksia lukuunottamatta erilaisissa tehtävissä, mm.perusturvaosaston osastopäällikkönä ja viimeksi suunnittelupäällikkönä vuoteen 2013 saakka.
    Jutussa mainittu Piikki-lehti oli SSOL:n ( Suomen Sairaanhoito-oppilaitosten Oppilaskuntien Liiton) nykyisen TERHOLIN lehti.

    1. Kiitos, Sirkkaliisa: onneksi tämä on nettijulkaisu, joten me voimme korjata asian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *